Ihmismaailmamme koostuu sanoista. Pulinaa riittää eri muodoissaan. Puhetta sanottuna ja joskus kuunneltunakin. Puhetta kirjoitettuna ja luettuna, laulettuna ja lausuttuna — paatoksella tai ilman. YVA-arviointiohjelmissa, aloitteissa ja esityksissä, pöytäkirjoissa ja valituksissa, selvityksissä ja selostuksissa, katselmuksissa ja tarkastuksissa, tupailloissa, somessa ja verkossa. Kahvipöydässä.
Se puhe, joka on olennaista viranhaltijan työn sisältöä, on tarkoitettu vaikuttamaan ja vakuuttamaan. Argumentoidaan. Esitetään faktoja, väitteitä ja jotain siltä väliltä. Näitä perustellaan. Puheen tarkoituksena on saada lukija tai kuulija vakuuttumaan siitä, että esitetty asia on — mitä? Totta? Kannatettavaa? Hyväksyttävää? Ainoa todellinen vaihtoehto? No, tarkoitus on, että kulloinkin käsillä oleva hanke etenee ja päätyy puhujan kannalta myönteiseen ratkaisuun. Mikä asia milloinkin. Olemme vaikuttamispuheen kohteena ja luomme vaikuttamispuhetta.
Osa puhutuista asioista on aitoja faktoja, tosiseikkoja, joiden perustelemisen ei kai pitäisi olla vaikeaa. Minä luulin aikani, että todet asiat myyvät itse itsensä. Näin ei kuitenkaan ole. Puheessa on enemmän kyse vakuuttavuudesta kuin totuudellisuudesta. Vain vakuuttava puhe voidaan uskoa todeksi. Totuus ei mene läpi, jos sitä ei esitä vakuuttavasti ja perustele uskottavasti.
Valitettavasti asian voi kääntää myös toisinpäin: täysi valekin menee läpi, jos sen esittää vakuuttavasti ja uskottavasti. Tämän ei pitäisi olla kenellekään uutta ja outoa maailmassa, jossa lepakot räjähtelevät tuulivoimaloiden lähellä, maa on kuin onkin pannukakku, koronarokotteet sisältävät nanokokoisia älysiruja ja yksittäisen sotilaallisen erikoisoperaation uhriluvut nousevat vähintäänkin kymmeniin tuhansiin. Totuudellisuutta ja uskottavuutta on syystäkin pidettävä eri asioina. Me vakuutumme myös puheesta, joka ei ole totta. Se on ihmisen ominaisuus, inhimillinen kyky tulla harhaanjohdetuksi. Kuitenkin vain totuudellisuuteen perustuvalla puheella voidaan edistää asioita, jotka selviävät kestotestistä meitä ympäröivässä todellisessa maailmassa. Vuodet ja vuosikymmenet erottavat jyvät akanoista ehkä totuus lopulta myykin itse itsensä? Harhapolut sitä ennen saattavat valitettavasti olla pitkiä ja tuskaisia.
Ajattelu- ja argumentaatiovirheiden harhapolkuja
Maija Aalto-Heinilän oikeudellisen argumentaation luennoilla Itä-Suomen yliopistossa keväällä 2022 käytiin läpi muun ohessa tyypillisiä tapoja perustella väittämiä, joiden totuudellisuutta ei ole loppuun asti punnittu. Tunnetteko käsitteet kehäpäätelmä, olkiukko ja ad hominem? On kovin noloa ja paljastavaa huomata itse tekevänsä hätiköityjä päätelmiä ja olevansa monesti onneton savusilli kaltevalla pinnalla. Maija kutsui näitä tuiki tavallisia toimintatapojamme ajattelu- ja argumentaatiovirheiksi. Sen sijaan, että pyrkisimme puheissamme päättäväisesti kohti faktoja, harhaudumme liian usein ja liian helposti perustelemaan vain omia ennakkokäsityksiämme. Perustelutapammekin ovat usein kestämättömiä. Ja teemme tämän valitettavasti tosiasioiden kustannuksella. Laiskuuttamme, tietämättömyyttämme tai jopa tarkoituksellisesti.
Tavanomaisten ajattelu- ja argumentaatiovirheiden tunnistaminen ei ole ollenkaan pahitteeksi. On hyvä tunnistaa näitä muiden puheesta. Ja vielä tähdellisempää on tunnistaa ne omasta puheestaan. Käyn näitä harhapolkuja tässä vähän läpi, koska uskon, että on parempi tietää kuin luulla.
Ylivertaisuusvinoumassa henkilö luulee tietävänsä, on siis tietämätön eikä tiedä sitä. Päättelystä ja perustelemisesta puuttuu itsekriittisyys. Korjausliikkeeksi tarvittaisiin tiedollisen nöyryyden opettelua. Luulin kerran olevani väärässä, mutta huomasin erehtyneeni. Tuttua, eikö totta? Toinen hyvin yleinen päättelyyn ja perusteluun liittyvä vinouma on vahvistusharha. Siinä keskitytään omaa väitettä tukevaan näyttöön ja sivuutetaan vastakkainen näyttö. Korjatakseen toimintaansa puhujan olisi opeteltava puolueettomuutta ja etsittävä aktiivisesti myös seikkoja, jotka voivat osoittaa väitteen vääräksi.
Ad hominem -argumentaatiossa puhuja kiinnittää huomion vastapuolen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin — vaikkapa sukupuoleen, puoluekantaan tai kotiseutuun — mikä johtaa keskustelun pois aiheesta ja kyseenalaistaa vastapuolen uskottavuuden. Hätiköity yleistys on päättelymalli, jossa niukan havaintoaineiston perusteella edetään yleistävään päätelmään kritiikittömästi. Tekeekö yksi pääskynen kesän?
Kaltevaksi pinnaksi kutsuttu päättelymalli liioittelee seurauksia, maalaa piruja seinälle — jos nyt annamme periksi, ei tältä tieltä ole paluuta! Avaako tämä poikkeamispäätös Pandoran lippaan? Savusillillä tarkoitetaan mitä tahansa puheessa esiin tuotua seikkaa, joka kiinnittää osapuolen huomion asiaankuulumattomaan seikkaan, siis pois ratkaistavasta asiasta. Ajatus harhautuu, fokus katoaa. Työmies Putkosen räjähtelevät lepakot voisi lukea tähän kategoriaan – kauanko sitäkin joutavuutta selvitettiin ja oikaistiin, asiallisen tuulivoimaloiden vaikutuksia koskevan keskustelun kustannuksella?
Geneettinen virhepäätelmä on harha, jossa ei suostuta uskomaan, että asiat voivat muuttua. Asian nykyinen tila ei aina ennusta sitä, miten se on nyt tai tulevaisuudessa. Katsokaapa vaikka sähköautojen määrän lisääntymistä liikenteessä. Olkiukko on vastapuolen sanomaksi väitetty asia, jota paisutellaan ja jonka avulla vastapuoli pakotetaan puolustuskannalle ja jälleen kerran pois asian varsinaisesta ytimestä. Kehäpäättelyssä johtopäätös perustellaan lopulta itsellään. Jos sanotaan, että hyvillä kokeilla on erinomaiset ruuanlaittotaidot, sanottiinko yhtään mitään?
Loogista päättelyä, pätevää päättelyä?
Loogisen päättelyn klassisia toimintamalleja ovat deduktio, induktio, abduktio ja analogia. Deduktiossa johtopäätös johdetaan aukottomasti lähtötiedoista (premisseistä): lähtötiedosta Janne on poika, voidaan tehdä pätevä johtopäätös, että Janne on ihminen. Tosiasiasta johdetaan toinen tosiasia, uutta tietoa ei sinänsä synny. Induktio on perusteltua yleistämistä, jossa tosista havainnoista tehdään yleistyksiä, jotka ovat useimmiten päteviä, mutta eivät aina. Kaikki havaitsemani joutsenet ovat valkoisia, siis kaikki joutsenet ovat valkoisia. Ovatko?
Abduktioksi kutsutaan päättelyä, jossa pyritään havaitun ilmiön parhaaseen mahdolliseen selitykseen. Mitä on tapahtunut, eilen ostamani pastilliaski on nyt jo tyhjä? Abduktiolla ei ole mahdollista päästä täyteen varmuuteen, mutta meidän taloudessamme on erittäin todennäköistä, että pastillit söin minä. Analogiassa rinnastetaan samankaltaisia asioita ja pyritään selittämään tuntematon asia tunnetulla asialla. Omenoita ja appelsiineja verrattaessa voidaan löytää sekä samankaltaisuuksia (syötävä hedelmä) että erilaisuuksia (kasvualue).
Loogisen päättelyn toimintamallit eivät sinänsä tuota hyvää ja pätevää päättelyä joka tilanteeseen. Ne voivat johtaa harhaan, ja itse asiassa malleilla on yhtymäkohtia aiemmin kuvattuihin ajattelu- ja argumentaatiovirheisiin. Lisäksi ja ennen kaikkea tarvitaan kriittistä ajattelua, pyrkimystä perille asti, huolellista ja ratkaisuhakuista pohdintaa. Viime vuosina on käytetty fraasia faktapohjainen päätöksenteko. Faktat tarvitsevat jatkeekseen loogista päättelyä. Ne eivät itse tuota johtopäätöksiä. Selvitykset eivät summaudu ratkaisuksi, vaikka niitä ehdottomasti tarvitaan ratkaisun perusteeksi.
Lukekaapa lopuksi vielä uudestaan kirjoitukseni neljännen kappaleen viimeinen virke. Mitä siinä oikein väitän ja miten perustelen väitteeni? Eikö olekin täyttä huuhaata! Menee samaan koriin kuin jokapäiväinen poliitikkofraasi on sanomattakin selvää, että. Kun ei jaksa tai ehdi perustella, on yritettävä vakuuttaa. Ja katsokaapa toiseksi viimeisen kappaleen viimeinen virke — perustelenko tosiaankin selvitysten tarpeen vain sanalla ehdottomasti, siis vakuuttelemalla? Saman tien voitte kyllä kammata läpi koko kirjoitukseni ja hajottaa sen alkutekijöihinsä, siis erilaisiksi harhaanjohtaviksi palasiksi. Tämän pitäisi olla selvää tekstiä.
Juha-Pekka Vartiainen
alueiden käytön johtava asiantuntija
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen blogi 