Kasvaa, kasvaa… kasvupalvelu

saarelainen-ritvaKasvupalvelu on uusi ja nykyistä parempi konsepti tuottaa yrityksille, yhteisöille tai henkilöasiakkaille kokonaisvaltaisempia julkisrahoitteisia palveluja kasvun ja kehittymisen tueksi. Tämä on tavoite. Ei kyllä mitenkään uusi; onhan ”yhdestä luukusta” unelmoitu jo vuosia Yritys-Suomi ja TeamFinland konsepteissa. Miksi sitten nyt onnistuttaisiin paremmin?

Työ- ja elinkeinoministeriö tähtää uudistuksella asiakaslähtöiseen, vaikuttavaan ja kustannustehokkaaseen toimintamalliin. Kasvupalvelujen valtakunnalliset toimijat kuten Tekes, Finnvera ja Finpro sekä tulevat uudet maakunnat vastaavat asiakkaiden palvelujen saumattomasta kokonaisuudesta maakunnasta maailmalle ja päinvastoin.

Uusi tuleva toimintatapa tai -malli yhdistää asiakkaiden tarvitsemat, mutta sirpaleiseksi kokemat valtakunnallisten toimijoiden sekä maakunnallisten kuten ELY-keskusten ja TE-toimistojen työnvälitykseen ja työnhakijoiden työllistymiseen liittyvät sekä yrittäjyyteen ja yritysten kilpailukykyyn, kasvuun ja kansainvälistymiseen liittyvät palvelut vaikuttaviksi kokonaisuuksiksi.

Käytännössä siis tavoite on arvioida asiakkaan tarvetta kokonaisvaltaisesti ja tuoda siihen tarvittavat palvelut helposti saataville. Tätä meillä Pohjois-Karjalassa jo on kokeiltukin; yritysten kehittämishankkeiden rahoituspäätösten yhteydessä asiakkaan tarvetta vaikkapa henkilöstön rekrytointiin tai osaamisen kehittämiseen on arvioitu samanaikaisesti ja palvelut tuotu yritykselle aktiivisesti ja räätälöityinä tarjolle.

Kasvupalvelu on siis yritystoiminnan edistämisen lisäksi myös työmarkkinoiden muutoksiin vastaamista. Asiakkaina voivat olla yksityiset henkilöt, yritykset ja yhteisöt sekä julkiset organisaatiot. Suunnitellut palvelukokonaisuudet muodostuvat tietopalveluista ja palveluohjauksesta, rekrytointi- ja konsultointipalveluista, rahoituspalveluista, osaamisen kehittämisen ja kansainvälistymisen palveluista sekä innovaatioympäristön palveluista.

Uudistuksella pyritään vähentämään säätelyä ja tuomaan toimivaltaa lähemmäksi asiakasta. Julkisen hallinnon rooli tulee enemmän mahdollistajaksi, jolloin toteuttamisen vastuu siirtyy jollain aikatähtäimellä markkinoiden hoidettavaksi. Uskotaan, että näin lisätään asiakkaan valinnanmahdollisuutta sekä mahdollistetaan uusien palveluinnovaatioiden sekä -yritysten syntymistä.

Käyttöön otettava maakunnallinen järjestäjä – tuottaja -toimintamalli tulee tarkoittamaan palveluissa monituottajamallia, sikäli jos ja kun useampia palveluntuottajia on tarjolla. Tuleva maakunta nimeää palveluntuottajat kilpailuperiaatteella, viimesijaisesti – jos muita tuottajia ei löydy – maakunta voi tuottaa palvelut itse, mutta läpinäkyvästi ja yhtiöitettynä.

Tällä hetkellä työvoima- ja yrityspalveluissa hankitaan julkisen hankintamenettelyn kautta valtakunnallisesti noin 300 miljoonalla eurolla palveluja. Mikäli nykyisiä hallinnon itse toteuttamia tehtäviä siirretään markkinoiden tuotettavaksi, olisi lisäpanostus merkittävä vauhdittaja markkinoille.

Uudistuksen suurimpia haasteita ovat varmastikin palvelumarkkinoiden syntyminen, palvelujen laadun ja kustannustehokkuuden vaihtelut eri maakunnissa sekä asiakkaiden yhdenvertaisuuden varmistaminen. Miten esimerkiksi heikossa työmarkkina-asemassa olevien palvelut saadaan varmistettua ja asiakasohjaus toimivaksi palvelujen vahvasti digitalisoituessa.

Kasvupalvelu-uudistus ei kohdistu kuntien elinvoimatehtäviin. Siten jää maakunnittain sovittavaksi miten mahdollistuu esimerkiksi kuntaomisteisten yhtiöiden rooli palvelujen tuottajana! Kasvupalvelut voidaankin nähdä aluekehityksen vahvana työkaluna. Uudistuksen ajoittuminen maakuntauudistuksen yhteyteen antaa meille eväitä rakentaa omaa maakuntaa ja sen asiakkaita parhaiten palveleva malli. Markkinalähtöiseen malliin muuttaminen edellyttää kuitenkin pitkää siirtymävaihetta.

Ritva Saarelainen

Uuteen alkuun Tanskan malliin

anblogiMaakuntauudistus voi onnistuessaan luoda edellytykset aluehallinnolle, joka soveltuu hyvin yhtenäiselle ja kaukana metropolialueesta sijaitsevalle maakunnalle. Pohjois-Karjala on juuri tällainen maakunta. Maakunnallisen itsehallinnon aste  ilman verotusoikeutta muistuttaa Tanskan tilannetta: paljon tehtäviä, vähän valtaa. Pohjois-Karjalan ELY-keskus antoi lausuntonsa hallituksen esitysluonnoksesta maakuntalakipaketiksi marraskuun alussa.

Lakiluonnoksista puuttuu vielä oleellisia osia liittyen muihin kuin sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviin sekä niiden rahoitukseen ja siirtoon maakunnille. Valtion lakkautettavilta organisaatioilta, ELY-keskuksilta, TE-toimistoilta ja aluehallintovirastoilta, siirrettävät tehtävät ja henkilöstö jäävät tässä suhteessa vielä eri asemaan kuntasektoriin nähden.  Merkittävä on vuoden 2017 puolella lausunnolle tuleva parintuhannen sivun lakipaketti.

Maakuntauudistuksessa kootaan monia tehtäväkokonaisuuksia tarkoituksenmukaisesti. Maaseudun kehittämisen ja viljelijäpalvelujen kokoaminen maakuntaan avaa hyviä näkymiä niin asiakaspalvelun kuin kustannustehokkuudenkin kannalta. Työvoima- ja yrityspalvelujen järjestäminen maakunnassa mahdollistaa niiden kehittämisen vaikuttavaksi kasvupalveluksi. Järjestäjä-tuottaja -mallin toteuttaminen tuo myös käytännön haasteita. Kokeiluhankkeiden käynnistämisessä on jo saatu esimakua tulevasta. Määrärahojen jakohahmotelmat ovat Pohjois-Karjalan kannalta suorastaan tyrmääviä.

Oikeusharkintaa sisältävien tehtävien järjestäminen maakunnissa riippumattomiksi ja tasapuolisuusvaatimukset täyttäviksi ei vielä vakuuta. Poliittinen ohjaus voi maakunnissa ulottua ratkaisuihin, jotka viranhaltijan tulisi voida tehdä pelkästään oikeusharkintaa käyttäen. Uuden valtion viraston tehtäviksi linjatut luonnonsuojelun, ympäristövaikutusten arvioinnin sekä ympäristölupien ja niiden valvonnan tehtäväkokonaisuus mahdollistaa asiakaslähtöisen ja tehokkaan toimintatavan. Myöskään puolueettomuus ja riippumattomuus ei näiltä osin muodostu ongelmaksi.

Monet pienehköt, mutta erityisosaamista tai maakuntaa suurempien aluiden tarkastelua vaativat tehtäväalat, kuten kala- ja vesitalous, edellyttävät  maakuntien välistä yhteistoimintaa. Toivottavasti vapaaehtoisuuteen perustuva yhteistoiminta riittää näiden tehtävien jatkuvuuden ja tehokkaan hoitamisen järjestämiseksi.

Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) ollaan lakkauttamassa vuoden 2018 lopussa. Toiminta käynnistyi edellisessä vuosisadan aluehallintouudistuksessa, ALKU-hankkeen tuloksena, vuonna 2010. Vajaan vuosikymmenen elinkaarella ELY-keskuksen rakentaminen sekä toiminnan käynnistäminen, vakiinnuttaminen, kehittäminen ja sopeuttaminen jäävät suurelta osin hyödyntämättä. Saavutetut tulokset kestävät kyllä kriittisenkin tarkastelun. Mahdollisuuksia olisi kuitenkin ollut paljon enempäänkin.

Päätökset maakuntauudistuksen tehtäväsiirroista olisi hyvä saada mahdollisimman nopeasti. Suuret muutokset hallituksen aiempiin linjauksiin aiheuttaisivat takapakkia valmistelutyöhön. Maakuntauudistusta tulee toteuttaa määrätietoisesti turvaten toiminnan jatkuvuus ja palvelujen saatavuus myös muutoksen aikana.

 Ari Niiranen

Säteileekö?

hokkanen.timo.jAurinkosähkön tuotantoteho on Itävallassa 900 MW, Ruotsissa 85 MW ja Suomessa 11 MW. Totta, keski-Euroopassa auringon säteilyä on saatavilla enemmän kuin Suomessa ja Ruotsissa, joissa parhaimmillaan päästään 1100 – 1200 kWh/m² vuodessa. Itävallassa vuoristossa säteilyä voi olla kaksinkertainen määrä, mutta suurin osa maasta – ja etenkin ne alueet joissa ihmiset asuvat – saavat säteilyä 1100 – 1400 kWh/m² vuodessa.

Itävalta on aurinkoenergian ja puurakentamisen suurvalta. Itävaltalaiset ovat hyviä myös bioenergiassa. Maan tavoitteena on irtautuminen fossiilienergiasta. Myöskään ydinvoima ei Itävallalle kelpaa.

Itävallan maa- ja metsätalous- sekä ympäristöministeri Andra Rupprechter kertoi Euroopan alueiden ympäristöyhteistyökokouksessa (ENCORE 2016 Carinthia, Itävalta)  vankkoja perusteita tavoitteelle:  Itävalta on johtava maa passiivi- ja matalaenergiatalojen tuotannossa,  aurinkoenergiapaneelien tuottajana he ovat ykkösiä (!) ja maassa on viime vuosilta yli 2000 patenttia uusiutuvan energian alalta. Rupprechter korosti, että haasteet ovat valtavat, mutta alueet ovat avainasemassa tavoitteen toteuttamisessa.

Hyvällä tiellä he kuitenkin ovat. Esimerkiksi Carinthian maakunta on pyörinyt jo muutamina päivinä kokonaan uusiutuvalla energialla.  Itävaltalainen puutaloyritys kertoi kokouksessa menossa olevasta kaupasta, jossa yritys vie kymmeniä tuhansia passiivienergiataloja Kiinaan.  Aurinkosähköteknologia ja nykyisin myös puurakentaminen ovat kumpikin high-tech -aloja, eikä Itävalta ole halpatyövoiman maa.

Myöskään Ruotsi ei ole halpa maa, mutta sielläkin maailmanlaajuiset kestävän kehityksen tavoitteet ja toimet ovat korkeassa kurssissa. Puurakentaminen on paljon Suomea edellä ja etenkin bioenergiaa esiteltiin laajasti myös Itävallan kokouksessa. Ruotsalaiset ja itävaltalaiset ovat myös aktiivisia etsimään uusia kontakteja ja yhteistyökumppaneita myös ENCORE-allianssien (yhteishankkeiden) kautta.

Suomi on väkiluvultaan 35 – 45 % pienempi kuin Itävalta ja Ruotsi.  Öljyä on yhtä paljon. Ehkä Suomen suurin ero näihin maihin tulee kuitenkin niiden kestävän kehityksen politiikan ja tekemisen määrätietoisuudesta ja läpäisevyydestä paikallisesta alueellisen kautta kansalliseen ja maailmanlaajuiseen.  Itävalta hakeutuu yhteistyöhön ja käyttää osaamistaan ulospäin sekä ottaa myös riskejä.

Maakuntamme tavoitteena on ”öljyvapaa Pohjois-Karjala”. Hyvä näin. Ilman kunnianhimoisia tavoitteita ei tarvitse miettiä laajempia kokonaisuuksia ja arvioida oman tekemisen laatua ja menestymisen mahdollisuuksia kotimarkkinoiden ulkopuolella.  Projektipäällikkö Anniina Kontiokorpi on Pohjois-Karjalan öljyvapauden sanansaattaja ja työrukkanen. Hän on mainio esimerkki sekä tekemänsä työn että persoonansa kautta siitä, kuinka ”omat asiat” pidetään myös laajemmassa katsannossa. Tätä lisää.

Meillä – Suomessa tai Pohjois-Karjalassa – ei talvella juuri säteile. Ruotsin mallin mukaan aurinkosähköosaamista ja sen käyttöä voimme silti halutessamme lisätä.  Onneksi puu varastoi energiaa kesän aikana, silloin kun säteilee. Puuenergiaosaamisella on paljon mahdollisuuksia maailmalla. Esimerkiksi Intiassa ja Afrikassa on satoja miljoonia ihmisiä puuenergian varassa. Jos siellä puuenergian käytön tehokkuutta lisätään muutamalla kymmenellä prosentilla, mikä on teknisesti jopa helppoa, sillä on suuri vaikutus myös globaaliin hiilitaseeseen.

Niille markkinoille ei kuitenkaan ole asiaa, ellei kulttuurista toimintaympäristöä ja sen tarpeita tunne. Voi käydä kuten kävi Mosambikiin viedyille Valmeteille. Traktorit pysähtyivät kun polttoaine loppui tai kapineeseen tuli vika. Paikallinen järjestelmä ei pystynyt pitämään laitetta käynnissä. Yksinkertaisuus on valttia.

Keskeistä kehityksessä ovat tahto ja visiointi.  Uskallus yrittää uutta. Ne tarvitsevat tukea, mutta niitä ei voi aloittaa tai ylläpitää pelkästään tuettuna. Pitää tehdä asioita hyvin, mutta pitää myös uskaltaa tehdä ”isosti”.  Pitää haistella maailman tuulia ja mahdollisuuksia. Pään pitää säteillä, jotta ajattelun tuotoksilla olisi mahdollisuuksia toimia muuallakin kuin kotikentällä.

ENCORE-järjestelmän yhteistyöallianssit ovat matalan kynnyksen halpa mahdollisuus tulla mukaan kansainväliseen yhteistyöhön ja ottaa opiksi. Kun maakuntauudistus vahvistaa maakuntien asemaa, tämä mahdollisuus on vielä nykyistä kannattavampi. Mukaan kannattaa kuitenkin tulla jo nyt.

Timo J. Hokkanen

Koko Suomi asuttuna vai selän takana?

anblogi”Koko Suomi pidetään asuttuna”. ”Koko Suomea puolustetaan”. ”Kokonaisturvallisuus on kaikkien asia”. Pitävätkö nämä periaatteet enää paikkaansa? Sitä ehdin pohdiskella useasta näkökulmasta reilun kolmen viikon aikana osallistuessani valtakunnalliselle maanpuolustuskurssille Helsingissä ja Suomenlahden rannalla Upinniemessä.

Ajattelemaan herätti jo Helsingissä kurssin aikaista majoitusta tarvinneiden ”maakunnan miesten ja naisten” vähäinen määrä. Monipuolisesti siviili- ja sotilashenkilöitä edustavasta joukosta vain viidennes oli pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Joensuun pohjoispuolelta kurssilaisia oli vain kolme.

Osallistujat oli epäilemättä valittu harkiten ja hyvillä perusteilla. Kokoonpano ei viestikään erinomaisesti järjestetyn kurssin opiskelijavalinnan epäonnistumisesta, vaan väestön ja vallan keskittymisestä eteläisimpään Suomeen. Pääkaupunkiseudun ulkopuolisella alueella oli kurssilla likimain väestömäärää vastaava edustus. Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta asuu Joensuu-Kokkola -linjan eteläpuolella.

Metsät, maatalous, kaivokset, teollisuus, matkailu ja monet muut toiminnot sijaitsevat pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Sen sijaan talouden, tieteen, kulttuurin ja hallinnon toiminnot keskittyvät entistä enemmän eteläisimpään Suomeen. Pääkaupunkiseudun keskittymääkään ei tarvita, ellei muuallakin Suomessa ole elämisen edellytyksiä ja toimintaa.

Valtiotieteen tohtori Timo Aro on tutkinut väestön keskittymiskehitystä. Kritiikkiä on herättänyt kyseisen tutkijan ja Tilastokeskuksenkin keskittymiskehityksen pitäminen lähes luonnonlakina. Suomi on joka tapauksessa entistä nopeammin jakaantumassa alueisiin, jonne muutetaan ja toisaalta alueisiin, jotka tyhjenevät. Pohjois-Karjalassa on molempia. Joensuun seutu on muuton kohteena. Suurin osa maakunnasta kärsii kuitenkin muuttotappiosta ja sen lisäksi väestön ikääntymisestä.

Valtakunnallisella maanpuolustuskurssilla, kuten monissa muissakin valtakunnallisissa yhteyksissä katse on usein Suomesta ulospäin. Nykymaailmassa kansainvälisyys onkin kaikilla elämänaloilla vientiteollisuudesta puolustukseen ja kulttuurista urheiluun välttämätöntä.

Talous- kuin turvallisuusasioissakin mielenkiinto on entistä enemmän eteläisimmässä Suomessa ja Itämerellä. Tampere-Lahti -linjan pohjoispuolinen Suomi jää samalla ikään kuin selän taakse, katveeseen ja vaille huomiota. Keskittymisestä huolimatta täällä asuu edelleen puolet suomalaisista.

Maakuntauudistus voi onnistuessaan turvata kansalaisten tarvitsemat peruspalvelut koko Suomessa. Elinvoiman ja hyvinvoinnin kehitys maakunnissa ei kuitenkaan vauhditu sisäänpäin kääntymällä, valtion rahoittaman itsehallinnon ihanuudesta keskenään nauttien. Koko Suomen asuttuna pitäminen ja kehittäminen edellyttää entistä vuorovaikutteisempaa ja tiiviimpää yhteyttä niin maamme sisällä kuin kansainvälisestikin.

Ari Niiranen

Pohjois-Karjalaan laaditaan kokonaismaakuntakaava

mononen.irmaPohjois-Karjalassa on viimeisen 15 vuoden ajan maakunnan alueidenkäytön suunnittelu perustunut vaihemaakuntakaavoihin, joita on laadittu neljä kappaletta. Keskeinen tekijä kokonaismaakuntakaavan laadinnan käynnistymiselle onkin ollut se, että nyt on selkeästi tarve ohjata maankäytön suunnittelu kattamaan maakunta kokonaisuutena. Kokonaismaakuntakaavan tarkoitus on antaa vuoteen 2040 saakka kuntien alueidenkäytön suunnittelulle suuntaviivat, jotka sittemmin tarkentuvat aluevarauksiksi kuntien yleis- ja asemakaavoissa.

Tähän mennessä vaihemaakuntakaavojen laatiminen on mahdollistanut Pohjois-Karjalassa esiin nousseiden ajankohtaisen maankäyttökysymysten käsittelyn silloin, kun tarve on sitä vaatinut. Vaihemaakuntakaavat ovat mahdollistaneet sekä voimassa olevien maankäyttöratkaisujen uudelleen käsittelyn että kokonaan uusien asioiden tutkimisen. Päällekkäiset vaihekaavat ovat aiheuttaneet sen, että maakuntakaavan luettavuus ja ymmärrettävyys ovat heikentyneet huomattavasti. Maakuntakaavan yhdistelmäkartalla ja –merkinnöillä on kuitenkin voitu parantaa voimassa olevan maakuntakaavan tulkintaa ja luettavuutta. Tämän lisäksi vaihemaakuntakaavojen ongelmana on ollut se, ettei niissä ole otettu riittävästi huomioon eri maankäyttömuotojen vaikutusta toisiinsa. Vaikka vaihekaavat ovat ratkaisseet yksittäisen maakäyttömuodon suunnittelun, maakunnallinen kokonaisnäkemys ja maankäyttömuotojen yhteensovittaminen ovat jääneet tekemättä.

Nyt käynnistynyt kokonaismaakuntakaava on jo kauan odotettu hanke, jolla tulee olemaan huomattava merkitys koko Pohjois-Karjalan kehitykselle sekä alueidenkäytön suunnittelulle maakunnassa.  Kokonaismaakuntakaavaa laadittaessa suunnittelussa lähdetään liikkeelle uudelta pohjalta. Kaava on luonteeltaan strateginen ja aluevarauksia osoitetaan vain sillä tarkkuudella kuin alueiden käyttöä koskevien valtakunnallisten tai maakunnallisten tavoitteiden kannalta tai useamman kuin yhden kunnan alueiden käytön yhteen sovittamiseksi on tarpeen. Kaavan yhtenä keskeisenä tavoitteena on mahdollistaa maakunnan suotuisa kehitys.

Vaikka maakuntakaava on laaja-alainen ja yleispiirteinen, johon on ehkä hiukan haasteellista ottaa kantaa, on tärkeää, että kaikki maakunnan tulevasta kehityksestä kiinnostuneet osallistuisivat kaavoitustyöhön. Nyt on aika vaikuttaa siihen, millaisen haluaisimme Pohjois-Karjalan olevan vuonna 2040.  Maakunnan tulevaisuuden suunnittelu ei ole ainoastaan kaavaa laativien virkamiesten ja kaavan hyväksyvien politiikkojen asia, vaan se on meidän kaikkien yhteinen asia.

Uusien tulevaisuuden kehityslinjojen viitoittaminen ja niitä toteuttavien maankäyttövarausten osoittaminen on haasteellista, koska tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Kuitenkin tulevaisuuden Pohjois-Karjalan suunnittelu ja luominen lähtevät liikkeelle tästä päivästä ja siitä, mitä me tulevaisuudelta toivomme ja mitä sen eteen teemme.

 Irma Mononen

Tarkastelussa työn tulevaisuus

myllynen.pekkaKansallisen ennakointiverkoston piirissä on viime aikoina käyty keskustelua suomalaisen työn ja organisaatioiden tulevaisuudesta. Aihe on mitä ajankohtaisin. Pärjätäksemme yhä kovemmassa kansainvälisessä kilpailussa meidän täytyy saada myös työyhteisömme ja työtapamme entistä kilpailukykyisemmiksi.

Useasti on todettu, että Suomen kilpailukyvyn menettämisen taustalla oli se, että luulimme liian pitkään v. 2008 – 2009 taantuman olleen pelkästään suhdanneongelma, eikä niinkään rakenteellinen, Nokian menestyksen imussa syntynyt katteeton hyvänolon tunne kilpailukyvystämme.

Kuitenkin jo viime vuosikymmenen puolivälissä Euroopan laajuisissa laatuarvioinneissa kävi ilmi, että suomalaiset organisaatiot eivät enää pärjänneet entiseen malliin kansainvälisissä laatupalkintokilpailuissa. Kysymys oli nimenomaan siitä, että organisaatioidemme toiminnan laatu ei ollut enää parasta A-luokkaa yksityisellä eikä myöskään julkisella sektorilla.

Organisaatioiden toiminnan laatu perustuu hyvin pitkälle siihen, miten niissä tehtävää työtä johdetaan, arvioidaan ja parannetaan. Myös sillä on entistä suurempi merkitys, miten työntekijät pystyvät itse vaikuttamaan työhönsä ja kehittämään sitä. Tällä on taas suora yhteys siihen, miten hyvät olosuhteet pystytään luomaan innovaatiotoiminnalle, jonka merkitystä kilpailukyvyn kannalta korostetaan entistä enemmän.

Mikko Dufva jakaa ennakointiverkoston blogikirjoituksessaan työn tulevaisuuden kuuteen muutoskulkuun. Tarkastelen niitä tässä edustamani organisaation – ELY-keskuksen – esimerkkien kautta. Esimerkit ovat kuitenkin omia valintojani ja näkemyksiäni ja vastaan niistä yksin.

  1. Työn sisältö: Asioiden tuottamisesta merkitykselliseen vuorovaikutukseen: ELY-keskuksilla on lukuisa määrä tehtäviä, joissa mm. tuetaan, valvotaan ja edesautetaan yritysten ja muiden toimijoiden kehittämistä. Näihin liittyvien prosessien kehittämiseen on nyt oivallettu ottaa mukaan vuorovaikutteisesti myös sidosryhmiä ja asiakkaita. Tämä on parantanut ensisijaisesti prosessien tehokkuutta ja toiminnan ymmärrettävyyttä asiakasnäkökulmasta katsoen. Paljon on silti vielä parannettavaa.
  1. Organisaatiot: Pysyvistä hierarkioista väliaikaisiin, virtuaalisiin ja verkostoituneisiin yhteisöihin: ELY-keskuksissa on viime vuosina tehtyjen tehtävien ja toimivallan keskittämisten myötä jouduttu toimimaan varsin verkostomaisella tavalla. Vaikka näissä järjestelyissä on pystytty ainakin osittain kompensoimaan yhä väheneviä henkilöstövoimavaroja, ongelmaksi on muodostunut ELY-keskusverkoston sekavuus sidosryhmien ja erityisesti asiakkaiden näkökulmasta. ELY-keskuksissa on aktiivisesti pyritty vastaamaan tähän haasteeseen korostamalla mm. viestinnässä, että kutakin tehtävää hoitaa ”ELY-keskus” ilman etuliitettä.  Maakuntauudistus tuonee tähän muutoksen, kun em. tehtävien keskittämisiä ollaan ainakin osittain purkamassa. Tässäkin tapauksessa tulee kuitenkin huolehtia siitä, että hyödynnetään verkostomaisen toiminnan hyviä puolia mm. asiantuntijuutta jakamalla.
  1. Osaaminen: Erillisestä investoinnista jatkuvaan työssä oppimiseen: ELY-keskuksissa on mm. henkilöstövoimavarojen vähetessä ja tehtävien asettamien uusien osaamishaasteiden (mm. kansainvälistymiseen liittyen) vuoksi panostettu henkilöstön osaamisen kehittämiseen aiempaa enemmän. Lisähaasteen tähän on tuonut se, että ELY-organisaatiorakenteet ovat olleet koko ajan muutosten kohteena, mikä vaan jatkuu maakuntauudistuksen yhteydessä. Työssä oppimista vaikeuttaakin ainakin osittain se, että aina ei tiedetä riittävän hyvin, missä kaikessa itse kunkin tulisi saada jatkossa lisää oppia ja osaamista.
  1. Toimeentulo: Ansiotyöstä ja sosiaaliturvasta monityöhön ja yhteisöllisiin turvaverkkoihin: ELY-keskuksissa toimii mm. projekti- ja valvontatehtävissä paljon määräaikaista henkilöstöä. Esim. maatalouden tulotukivalvonnoissa tarvitaan joka vuosi puolen vuoden ajan merkittävä määrä lisätyövoimaa, jota ei kuitenkaan pystytä palkkaamaan koko vuodeksi ja joista useat eivät työllisty muuna aikana muihin tehtäviin. Näin monella ansiotyö- ja työttömyysjaksot vuorottelevat vuodesta toiseen. Turvaverkot toimivat, mutta herää kysymys, onko tämä kokonaisuuden kannalta tarkoituksenmukaista toimintaa.
  1. Kansantalous: Kilpailukyvystä kestävään kehitykseen: ELY-keskus on ehkä leimallisimmin sellainen organisaatio, jossa on pyritty jo monipuolisen tehtäväkenttänsä vuoksi yhteensovittamaan elinkeino- ja ympäristönäkökulmia. Kun ELY-keskuksia oltiin viime vuosikymmenen vaihteessa perustamassa, monella suunnalla epäiltiin ELY-keskusten kykyä yhteensovittaa menestyksellisesti näitä näkökulmia. Ainakin Pohjois-Karjalan ELY-keskuksessa on koettu, että tässä yhteensovituksessa on saatu hyviä tuloksia aikaan. Elinkeino- ja ympäristöasiantuntijoiden välille on syntynyt kohtuullisen toimivat yhteistyökäytännöt, joista molemmat osapuolet hyötyvät. ELY-keskuksen strategiassa onkin käännetty tämä haaste toisin päin: tavoitteena on, että ympäristövastuullisuudesta tulee yritysten yksi keskeinen kilpailutekijä.
  1. Yhteiskunnalliset rakenteet: Syrjäytymisen ehkäisystä monimuotoiseen yhteiskunnalliseen osallistumiseen: ELY-keskus on ollut ESR-projektirahoitusta myöntämällä tukemassa useissa hankkeissa syrjäytymisen ehkäisyä ja myös yhteiskunnallista osallistumista. Samoin maaseuturahaston toimenpitein on jo 20 vuoden aikana tuettu menestyksellisesti yhteiskunnallista osallistumista maaseudulla Leader-ohjelman kautta. Vaikka Leader-hankkeet ovat useimmiten varsin pieniä rahamäärällä mitattuina, ne tavoittavat merkittävän määrän toimijoita ja maaseudun asukkaita. Toimijaverkoston ja siihen sisältyvän aktiivisen tiedottamisen ansiosta myös ELY-keskuksen henkilöstö on päässyt osaksi näitä yhteiskunnallisia verkostoja ja samalla osallistumista. Tällöin tulee vahvasti esille se, että vaikka raha ja resurssit ovatkin tärkeitä, henki kuitenkin viime kädessä ratkaisee. Hengen luonti lähtee usein hyvistä osallistumismahdollisuuksista.

Teknologia ja digitalisointi tulevat muuttamaan työn luonnetta tulevaisuudessa merkittävästikin. Samoin myös työn tuotoksen arvoon kohdistuu muutospaineita. Kuten Mika Kari kansallisen ennakointiverkoston blogissaan osuvasti toteaa: ”Enää ei riitä, että tuote täyttää perustehtävänsä tehokkaasti. Sen sijaan arvo näyttää pitkälti syntyvän siitä, että luodaan jotain entisestä poikkeavaa, uusia ja erilaisia prosesseja ja tuotteita (tai uusia ominaisuuksia jo olemassa oleviin tuotteisiin), tai uusia tapoja yhdistellä ja tuotteistaa asioita.”

Tämä olisi hyvä ottaa huomioon myös maakuntauudistuksen yhteydessä, eli miten henkilöstön työpanokseen voidaan saada uutta ja innovoivaa ajattelua. Viime kädessä henkilöstö sen työn ja tuotoksen tekee.

Pekka Myllynen

Mitähän se palvelujen järjestäminen tarkoittaa?

saarelainen-ritvaMonilla kunnilla on ollut jo kauan käytössä tilaaja – tuottaja -malli. Siinä kunta tilaa palveluja pääosin ulkopuolisilta palveluntarjoajilta. Ne ovat voineet olla julkisia, yksityisiä tai yhdistysmuotoisia toimijoita. Kunta on voinut myös tuottaa palveluja itse, varsinkin sote-palveluissa näin on tehtykin. Tällöin organisaation sisään on luotu rakenne, jossa tilaaja- ja tuottajatoiminnot ovat vähimmillään eriytetty eri yksiköihin. Käytännössä tuottaminen on eriytetty kirjanpidollisesti omaksi liikelaitokseksi tai kuntaomisteiseksi yritykseksi kuten esimerkiksi elinkeinoyhtiöt.

Miksi on pitänyt eriyttää? Lainsäädäntö ja kustannuspaineet ovat luonnollisesti siihen ohjanneet. Julkisten eli siis veronmaksajien rahoilla toimivien organisaatioiden tulee toimia läpinäkyvästi ja kustannustehokkaasti. Avoimessa kilpailussa voidaan valita vaikuttavuudeltaan ja kustannuksiltaan paras tuottaja. Tilaaja – tuottaja -toimintamalli on yksi vastaus näihin tarpeisiin.

Taustalla on kuitenkin se, että on haluttu luoda markkinoita uusille kasvaville palveluyrityksille. Valtakunnallisesti julkiset toimijat hankkivat tuotteita ja palveluja miljardeilla euroilla vuodessa. Joensuun seudun osalta summa on noin 200 miljoonaa euroa vuodessa. Jos osa tästä avataan yritysten kilpailulle, ja osa siitä tulee maakunnan yrityksille, tarkoittaa se merkittävää uutta liiketoimintaa ja työpaikkoja alueelle.

Tilaaja voi myös valmiiden tuotteiden tai palvelujen lisäksi sopia johonkin tunnistettuun tarpeeseen liittyen yritysten kanssa yhteisestä uuden tuotteen tai palvelun kehittämisestä. Tällöin tilaaja saa itselleen tarkasti räätälöidyn innovatiivisen ratkaisun ja yritys potentiaalisen uuden asiakkaan sekä referenssin markkinointiin. Innovatiiviset hankinnat toimivat vahvana yritysten tuotekehityksen generaattoreina.

Järjestäjä – tuottaja -toimintamalli on hyvin samanlainen kuin yllä kuvattu tilaaja – tuottaja -malli. Tulevassa aluehallinnon uudistuksessa maakuntaan suunnitellaan perutettavaksi palvelulaitos. Se olisi itsenäinen oikeushenkilö ja toteuttaisi maakunnan palvelustrategian mukaisia tuottamistehtäviä. Toisin sanoen se vastaisi maakunnan omien palvelujen tuottamisesta, paitsi silloin kun sille tulisi velvoite hankkia palvelut ulkopuolelta.

Tällainen tilanne voisi muodostua silloin, kun maakunnan järjestämisvastuulla olevia palveluja tuotetaan kilpailutilanteessa, jossa markkinoilla on muitakin palvelujen tarjoajia. Näitä voivat olla osakeyhtiöt, osuuskunnat, yhdistykset tai säätiöt. Olennaista tulee olemaan varmistus siitä, että tuottajalla on ammatilliset, toiminnalliset ja taloudelliset edellytykset huolehtia palveluiden tuottamisesta. Valintakriteereinä tulee olemaan myös palveluiden yhdenvertainen saatavuus, laatu ja vaikuttavuus.

SOTE-palveluiden lisäksi selkeimmin tulevan maakunnan järjestämisvastuu on määritetty työvoima- ja yrityspalveluihin. Näissä palveluissahan on paljon muita toimijoita markkinoilla. Valtioneuvoston keväinen linjaus on, että maakunta toimii järjestäjänä ja palvelutuotanto hankitaan pääsääntöisesti kriteerit täyttäviltä kuntatoimijoilta, yksityisiltä toimijoilta tai yhdistyksiltä.  Niiden puuttuessa maakunta voi tuottaa palvelut itse palvelulaitoksessaan.

Mitä on järjestämisvastuu?

Maakuntauudistuksen osalta SOTE-palveluissa siitä on jo lakiesitysluonnos lausuntokierroksella. Mutta työvoima- ja yrityspalvelujen osalta ei vielä ole kovin tarkkaa käsitystä. Ilmeisesti ei ihan samanlainen SOTEn kanssa kuitenkaan?

Maakunta järjestäjänä tulee huolehtimaan siitä, että asiakkaille muodostuu sujuvat palvelukokonaisuudet. Järjestäjä myös vastaa viranomaispäätöksistä ja käyttää julkista valtaa. Järjestäminen tulee sisältämään vastuun kyseisten palvelujen tuotantorakenteesta ja sen ohjauksesta. Lisäksi järjestäjä vastaisi palvelujen vaikuttavuuden ja laadun sekä kustannustehokkuuden arvioinnista.

Paljon avoimia kysymyksiä vielä on, mutta suunta ainakin selvä. Työvoima- ja yrityspalvelujen osalta meillä Pohjois-Karjalassa on alkamassa maakunnallinen kokeiluhanke, jossa voidaan räätälöidä meille sopivaa toimintamallia. Mutta saadaanko valmista vuoden 2019 alkuun, jää kyllä nähtäväksi.

Ritva Saarelainen

%d bloggers like this: