”Unescolta toivottu päätös – Biosfäärialue tulee Ilomantsiin ja Lieksaan,” otsikoi Karjalainen 13.11.1992. Tänä vuonna tulee siis kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Unescon Ihminen ja biosfääri (MaB) -toimikunta hyväksyi Pohjois-Karjalan hakemuksen biosfäärialueeksi ja maakuntaan saatiin Unesco-kohde.
Alun perin Suomen biosfäärialueiden perustamista koskevassa esitutkimuksessa esitettiin kuutta soveltuvaa aluevaihtoehtoa, mutta ympäristöministeriö valitsi jatkoselvityksen kohteeksi Saaristomeren ja Patvinsuon seudun. Soveltuvuutta arvioitaessa kiinnitettiin huomiota näiden alueiden suojelumerkitykseen, tutkimus- ja yhteistyöedellytyksiin ja yhteistoiminta-alueiden luonteeseen.
Pohjois-Karjalassa Patvinsuon seudun todettiin tuolloin edustavan hyvin tyypillistä suomalaista metsä-, suo, harju- ja järviluontoa pikkukylineen. Luonnonvarojen käyttö oli pienimuotoista ja monipuolista. Seutu oli jo tuolloin läpikäynyt voimakkaita muutoksia, mukaan lukien asukasmäärän jyrkän vähenemisen ja sen seurausvaikutukset. Näillä perusteilla alue todettiin hyvin soveltuvaksi Unescon biosfäärialueeksi. Näiltä osin suuria muutoksia ei ole tapahtunut – alueen vahvuuksina ovat edelleen luonto ja ihmiset. Kylät ovat edelleenkin syrjäisiä helmiä vaikka Lieksan ja Ilomantsin alueiden väestön väheneminen on jatkunut yli 30 vuotta.
Biosfäärialuetoiminnan alkaessa 90-luvun alussa Venäjän vastainen raja avautui ja yhteistyö ympäristöasioissa alkoi itänaapurin kanssa. Erilaisissa EU-rahoitteisissa hankkeissa kehitettiin luontomatkailukohteita ja -reittejä. Kansainvälinen yhteistyö on biosfäärialuetoiminnan ytimessä ja EU:n CBC Karelia -rahoitusohjelmasta tulikin tärkeä rahoitusväline käytännön toimille.
Maailma on muuttunut paljon 30 vuodessa. Toiminnan alussa ympäristöön ja luonnonsuojeluun liittyvä työ on kuulemani mukaan ollut vaikeaa, mutta yhteydet Venäjän rajan yli saatiin rakennettua tiiviiksi. Tänä vuonna, kun tilannetta katsoo, se tuntuu melkein päinvastaiselta.
Nyt ilmastonmuutokseen sopeutuminen, luonnon monimuotoisuuden kadon estäminen ja kestävät elinkeinomuodot todetaan strategisiksi tavoitteiksi melkein kaikkialla. Tuntuu, että biosfäärialueiden taustalla olevan Unescon Ihminen ja biosfääri -ohjelman ydintavoitteista on tullut ainakin ajatuksen tasolla valtavirtaa ja toiminta on ajankohtaisempaa kuin koskaan aiemmin.
Toki käytännön toteutuksessa on edelleen haasteita ja työ on hidasta, mutta asenne ja tahtotila on erilainen. Sen sijaan tänä vuonna ei päästykään jo pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen iloitsemaan jälleennäkemisestä venäläisten yhteistyötahojen kanssa. Raskain mielin Venäjä-yhteistyö laitettiin pöytälaatikkoon ja katse on hakeutunut länteen pohjoismaiseen yhteistyöhön.
Muutos ja mukautuminen ovat kuitenkin biosfäärialueiden toiminnan edellytyksenä. Toiminnan on kehityttävä paikallisten olosuhteiden mukaan ja muututtava niiden kehittyessä ja maailman muuttuessa. Toiminta Pohjois-Karjalassa eroaa miljoonakaupunki Wienin vieressä olevan Wienerwaldin biosfäärialueen toiminnasta ja nykyisin kyläillan järjestämisen ajankohtaa ei enää määritä Kauniiden ja Rohkeiden esitysaika televisiossa.
30 vuoden aikana Unesco-kohteen statusta ei ole vielä onnistuttu maakunnassa hyödyntämään kovinkaan tehokkaasti. Biosfäärialueiden näkyvyys myös kansallisesti on ollut melko heikkoa. Muutos positiiviseen on kuitenkin luvassa, sillä sopivasti juhlavuonna, 15.6. avautunut, uudistunut Kolin luontokeskus Ukko tuo jatkossa esiin Pohjois-Karjalan biosfäärialuetta ala-aulan esittelytilassa.
Tiivistä yhteistyötä tullaan jatkossakin tekemään Metsähallituksen Luontopalvelujen kanssa. Muutoksen salaisuus on keskittää voimat, ei vanhan vastustamiseen, vaan uuden rakentamiseen.
Vilma Lehtovaara
biosfäärialuekoordinaattori
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen blogi 