Kohtaamisia, yhteistyötä ja avoimia kysymyksiä – KasvuPOK-hankkeen kokemuksia maakunnan yhteistyön kehittämisestä

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen KasvuPOK-hankkeen kolmivuotisen työn päättää Kohtaamisia, yhteistyötä ja avoimia kysymyksiä -seminaari 6.4.2022. Toukokuun lopussa päättyvä hankkeella tuettiin maakunnan työllisyystoimijoiden verkostotyötä ja yhteisen tilannekuvan rakentamista. Suuri osuus KasvuPOK:n työstä kohdentui TE-palvelujen ja työllisyyspalvelujen rakenteen kehittämisen, vaikuttavuuden parantamisen ja työllisyystoimijoiden osaamisen vahvistamisen teemoissa.

Hanketta suunniteltaessa vuoden 2018 lopulla oli maailma kovin erilainen tähän päivään verrattuna. Tuolloin TE-palveluita oltiin muuttamassa kasvupalveluiksi, maakuntauudistuksen valmistelu oli täydessä vauhdissa. Maakunnan perinteisesti korkean työttömyyden rinnalla tunnistettiin yhä paheneva kohtaanto-ongelma, joka näkyi vaikeutena löytää työntekijöitä avoimiin työpaikkoihin. Hankkeen siirtyessä toteutukseen muuttui toimintaympäristö nopeaan tahtiin: maakunta- ja kasvupalvelu-uudistukset jäivät toteutumatta ja TE-palvelukentälle kuntien rooli vahvistui työllisyyden kuntakokeilujen myötä.

Korona-aikaan siirtyminen vuoden 2020 maaliskuussa muutti lyhyessä ajassa työllisyystilannetta ja kiihdytti työn muutosta. Hankkeen toimiakana on maakunnan työmarkkinoiden tilannekuva elänyt ja muuttunut monta kertaa, mutta samaan aikaan huoli osaavan työvoiman saatavuudesta on pysynyt ennallaan ja vahvistunut. Nyt tapahtuvat nopeat muutokset korostavat tarvetta ajantasaiselle ja yhdessä jaetulle tilannekuvalle, joka myös edellyttää erilaisten näkökulmien huomiointia ja keskustelua.

Viimeiset pari vuotta ovat jälleen osoittaneet, että pysyvää on ainoastaan muutos ja työmarkkinat eivät ole tässä suhteessa poikkeus. KasvuPOK:n toteutuksessa olemme alusta saakka uskoneet siihen, että parhaiten ajankohtaiset kehittämistarpeet tietävät ne tahot ja henkilöt, jotka ovat päivittäin tekemisissä työllisyyteen vaikuttavien kysymysten parissa. Tästä syystä lähestymistapa hankkeessa on ollut kysyvä ja kuunteleva, ja hankkeen toimintaa on suunniteltu sidosryhmiltä saamiemme palautteiden perusteella yhdessä suunnitellen. Kiitos kaikille tässä työssä mukana olleille!

Hankkeella on pyritty antamaan välineitä ja panostettu sellaisiin teemoihin, jotka kantavat myös tulevissa muutostilanteissa. Tällaisia kantavia teemoja ovat olleet vaikuttavan, luottamukseen perustuvan verkostotyön vahvistaminen, yhteisen tilannekuvan kirkastaminen sekä itsensä johtamisen tukeminen muun muassa resilienssi- ja tunnetaitoja vahvistamalla. Uskomme, että nämä taidot ovat ajankohtaisia nyt käsillä olevissa muutoksissa, kuin niissä tulevissakin, joista emme vielä edes tiedä.

Kohtaamisia

Olli-Pekka Heinosen sanoja mukaillen merkittävät asiat syntyvät ihmisten välisissä kohtaamisissa. Korona-aika muutti totuttuja toimintatapoja ja opettelimme kohtaamaan verkon kautta. Suhtautuminen lähikohtaamisiin on muuttunut ja enenevässä määrin työelämä on siirtynyt etäyhteyksien varaan. Muutos on lisännyt myös tarvetta kehittää työtapoja siten, että kohtaamisista tulee laadukkaampia. Erilaiset yhteistyöalustat ja panostaminen yhdessä tehtävän työn suunnitteluun ja kohtaamisten fasilitointiin ovat nousseet, ja laadukkaampien kohtaamisten edistäminen on ollut keskeinen osa hankkeen avulla edistettyjä toimintatapoja.

Hankkeen käynnistyessä syksyllä 2019 kartoitimme TE-toimiston asiantuntijoiden odotuksia hankkeen toiminnalle. Asiantuntijoiden toiveissa oli saada tukea toimijoiden väliselle yhteistyölle ja saada käytännönläheistä valmennusta konkreettisiin ohjaustilanteisiin, asiakaslähtöisyyden korostamista ja yhteistä keskustelua ja tilannekuvan vahvistamista. Näihin kehittämistoiveisiin hanke on vastannut hankkimalla pidempikestoisia (6 – 13 kk) valmennuskokonaisuuksia ulkopuolisten valmentajien toteuttamana.

Valmennusten sisällöissä huomioitiin valmennuksiin osallistujien tarpeet. Sisällöt suunniteltiin yhdessä TE-toimiston johdon ja asiantuntijoiden kanssa kunkin valmennettavan tiimin työn tukemiseksi. Valmennuksien avulla on muun muassa selkeytetty TE-toimiston asiakasprosesseja ja kehitystarpeita, valmistauduttu uuden asiakaspalvelumallin käyttöönottoon ja muuttuviin asiakaskohtaamisiin, vahvistettu TE-toimiston johdon esimiesosaamista sekä tuettu uuden alkupalvelutiimin yhteistyön ja asiakastyön rakentumista.

Yhteistyötä

Toimivan yhteistyön kannalta on olennaista sanoittaa ja jäsentää tilannekuvaa. Hanke on tuottanut aineistoa tilannekuvan rakentamiseksi ja luonut keskustelun mahdollistavia kohtaamisia työpajoissa. Hankkeen aikana laadittiin maakunnan työllisyyden tilannekuva -selvitys, joka osaltaan konkretisoi haasteiden ja moninaisuutta ja toimijatahojen määrä. Selvityksen taustaksi järjestettiin neljä alueellista työpajaa, joissa käytiin monipuolisesti läpi maakunnan seutujen työmarkkinoiden tilannetta ja tulevaisuuden näkymiä. Tilannekuvaan sisältyvät työvoimatarve-ennusteet luovat osaltaan pohjaa yhteiselle kehittämiselle ja koulutuksen suuntaamiselle.

Työmarkkinoiden tilannekuvan jatkotyössä nousi esiin toive maakunnan työllisyystoimijoiden verkostotyöskentelyn vahvistamiselle. Verkostotyön syventämiseksi KasvuPOK-hanke toteutti Pohjois-Karjalan työllisyystoimijoiden verkostovalmennusten sarjan, johon osallistui yli 90 osallistujaa 40:stä maakunnan organisaatiosta. Valmennuksen toteutuksesta vastasi verkostovalmentaja Timo Järvensivu, jonka johdolla käytiin läpi vaikuttavan ja tuloksekkaan verkostotyön teemoja, sekä opeteltiin uusia työkaluja kolmessa työpajassa.

Erinomaiset loppupalautteet ja -arviot saaneen valmennuksen tuloksena syntyi verkostotyön käsikirja, jota ovat tuloksekkaasti hyödyntäneet toiminnassaan useat alueen työllisyyden verkostot ja yhteistyöryhmät entistä toimivamman yhteistyön apuna. Valmennuksessa myös syntyi osallistujien spontaanista aloitteesta työllisyystoimijoiden verkostojen verkosto -foorumi, joka jatkaa toimintaansa ja valmennuksen oppien jatkojalostamista ja käyttöönottoa.

Avoimia kysymyksiä

Näin kolmen vuoden jälkeen voi todeta, että tämän hetken maailma on monella tapaa erilainen kuin hankkeen käynnistyessä. Yhteiskunnan ennakoimattomat muutokset ovat osaltaan jopa tukeneet hankkeelle asetettuja tavoitteita nostaen niiden merkityksen uudella tavalla esiin. Uskommekin, että hankkeen keskeiset teemat – toimijoiden välisen yhteistyön vahvistaminen ja yhteisen tilannekuvan selkeyttäminen – tulevat aina olemaan ajankohtaisia ja toivomme, että hankkeen toimenpiteiden avulla on viety näitä teemoja askel eteenpäin.

Monesti hankkeiden osalta esitetään kysymys, millaisia vaikutuksia kehittämistyöllä on saatu aikaiseksi ja mitä hankkeista jää jäljelle? Lyhyellä aikavälillä tuotokset ja saavutukset on helppo määritellä ja todentaa: KasvuPOK:n tapauksessa keskeisinä tuotoksina nousevat verkostotyön käsikirja ja työmarkkinoiden tilannekuva, jotka molemmat löytyvät ELY-keskuksen sivuilta (https://www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala/selvitys-tyomarkkinoiden-nykytilasta-ja-tulevaisuudesta).

Valmiiden tuotosten lisäksi kehittämistyössä, valmennuksissa ja työpajoissa luodaan pohjaa yhteistyön tiivistämiselle ja uusille toimintamalleille. Nämä muutokset ovat vaikeammin mitattavia ja ne tapahtuvat ajan myötä uusien toimintatapojen ja taitojen siirtyessä käytäntöön.

KasvuPOK-hankkeen päättävä työllisyysseminaari järjestetään 6.4.2022 klo 11-15.45 Joensuun tiedepuistossa. Seminaariohjelmassa korostuvat samat teemat, joita hankkeella olemme edistäneet, eli kohtaamiset, yhteistyö ja avoin keskustelu. Seminaariin voi ilmoittautua ja ennakkokysymyksiä esittää 1.4. mennessä osoitteessa: https://link.webropol.com/ep/tyollisyysseminaari06042022

Henna Johansson ja Tuukka Arosara
KasvuPOK-hanke

Korona-ajan ympäristölupavalvontaa etänä, paikan päällä ja hybridinä

Meillä Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen ympäristövastuuyksikössä valvotaan ympäristölupavelvollisten laitosten toimintaa. Vuosittain ympäristölupien määräaikaistarkastuksia tehdään 35–45 kappaletta ja näiden lisäksi yksikössämme tehdään muita ympäristönsuojelulain sekä jäte- ja vesilain mukaisia tarkastuksia.

Ympäristölupien määräaikaistarkastukset perustuvat riskinarvioinnin perusteella määritettyyn valvontaluokkaan, vuosittain päivitettävään valvontasuunnitelmaan ja sitä tukevaan valvontaohjelmaan. Tarkastusten lisäksi ympäristölupien valvontaan kuuluu mm. vuosi- ja osavuosiraporttien sekä vesistö- ja muiden velvoitetarkkailuraporttien tarkastamista, erilaisia valvontaan liittyviä lausuntoja ja kannanottoja sekä yleisöilmoitusten käsittelyä.

Neova Oy:n Ilomantsin voimalaitos. Kuvassa näkyy myös aktiivihiilitehtaan rakenteita. Kuva: Pauliina Palmgren / Pohjois-Karjalan ELY-keskus.

Joskus luvanhaltijoille on myös annettava kehotuksia ja tarvittaessa siirryttävä hallinnollisiin pakkokeinoihin, ellei lupavelvoitteita täytetä muuten.

Itselleni ympäristölupavelvollisten laitosten vastuuvalvojana määräaikaistarkastukset ovat hyvin olennainen ja mielekäs osa työtäni. Tarkastukset vaativat etukäteisvalmistelua ja jälkeenpäin niistä laaditaan tarkastuskertomus, johon tarkastuksella käsitellyt asiat, tarkastuksen tulos ja mahdolliset jatkotoimenpiteet kirjataan.

Valvontaohjelmaan perustuva määräaikaistarkastus on maksullinen viranomaistoimi, ja tarkastusmaksut on määritetty Valtioneuvoston maksuasetuksessa laitosryhmittäin. Ympäristövaikutuksiltaan suurimmiksi luokiteltujen laitosten tarkastusmaksut nousevat yli tuhanteen euroon tarkastuskerralta, kun taas pienemmillä laitoksilla selvitään satasilla. Laitosten tarkastustiheys vaihtelee riskinarvioinnin perusteella määritetyn valvontaluokan mukaan – omissa valvontakohteissani tarkastuksia pidetään sellutehtaalla kaksi kertaa vuodessa ja kunnallisilla jätevedenpuhdistamoilla kolmen vuoden välein.

Vesienkäsittelyaltaita. Kuva: Pauliina Palmgren / Pohjois-Karjalan ELY-keskus.

Koronan myötä siirryttiin etätarkastuksiin

Kun koronapandemia kaksi vuotta sitten saapui Suomeen ja tuli määräys etätyöhön siirtymisestä, siirtyivät ympäristölupien määräaikaistarkastuksetkin etäyhteyksien päähän. Aluksi ajatus etätarkastusten pitämisestä tuntui hankalalta, mutta saimme virka-apua Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) Teolliset prosessit-ryhmältä, joka oli tehnyt vaarallisten kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin laajamittaista valvontaa osittain etätarkastuksin jo muutamien vuosien ajan aikatauluhaasteiden ja pitkien välimatkojen takia. Tukesin tarkastajat pitivät ELY-keskuksen ympäristölupavalvojille infotilaisuuden etätarkastusten järjestämisestä omien kokemustensa ja käytäntöjensä pohjalta. Se auttoi hyvin alkuun.

Itse pidin ensimmäisenä koronavuonna 2020 etätarkastuksia lähinnä suurimmille yrityksille, jotka olivat muutenkin jo ottaneet etäneuvottelut käyttöön omassa toiminnassaan. Suurimmilla laitoksilla myös yhtiön omat koronaohjeistukset kielsivät ei-välttämättömät vierailut laitosalueelle. Lisäksi kun isoilla laitoksilla tarkastuksille osallistuu yleensä useita henkilöitä sekä toiminnanharjoittajan että valvontaviranomaisen puolelta, oli järkevää välttää usean henkilön samanaikaista altistumista mahdolliselle virustartunnalle.

Etätarkastuksissakin on puolensa

Ympäristöluvan määräaikaistarkastukset ovat suurelta osalta muutenkin ”paperiasioiden”, kuten lupamääräysten, raportointien ja tarkkailutulosten läpikäyntiä, niin etäyhteydellä pystyy varsin hyvin hoitamaan suuren osan tarkastuksesta ihan yhtä hyvin kuin paikan päälläkin, ellei jopa paremmin. Näyttöä jakamalla toiminnanharjoittajan eri asiantuntijat pystyvät esittämään dokumentteja omilta koneiltaan joustavammin kuin neuvotteluhuoneessa, jossa yleensä vain yksi kone on kytkettynä näyttöön.

Tyypillinen kuva etätarkastukselta. Natriumkloraattisäiliöitä ja parhaillaan tapahtuva kloraattiliuoksen valmistus.

Etätarkastuksille on valvontaviranomaisen puoleltakin helpompi useampien henkilöiden osallistua, kun ei tarvitse varata aikaa matkoihin eikä miettiä autoon tai neuvotteluhuoneeseen mahtumista. Etätarkastuksilla on ollut yleensä meidän yksiköstämme mukana laitoksen vastuuvalvojan lisäksi varavalvoja sekä mahdollisuuksien mukaan yksikön päällikkö sekä muita ympäristöasiantuntijoita tarvittavan erityisosaamisen tuomiseksi tarkastukselle. Tarkastuksille on kutsuttu myös kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen edustaja.

Paikan päällä pidettävään tarkastukseen kuuluu olennaisena osana yleensä laitoskierros, joka kohdistuu valvottavan laitoksen koosta riippuen joko koko laitokseen tai johonkin sen osaan tai toimintoon. Etätarkastuksella laitoskierroksen voi korvata kuvien tai videoiden avulla, joita on pyydetty etukäteen toiminnanharjoittajalta halutuista kohteista tai toiminnoista. Joidenkin laitosten osalta laitoskierrokset on pidetty myös jälkeenpäin koronatilanteen ja -rajoitusten välillä hellittäessä.

Pienemmät laitokset tarkastettiin silti paikan päällä

Pienempien laitosten osalta odotin koronatilanteen mahdollista rauhoittumista ja rajoitusten poistumista ennen kuin sovin tarkastusten ajankohdista. Sainkin tarkastukset pidettyä laitoksilla paikan päällä hieman normaalia rajoitetummalla osallistujajoukolla turvavälejä ja kasvomaskeja käyttäen.

Polttoainesäiliö. Kuva: Pauliina Palmgren / Pohjois-Karjalan ELY-keskus.

Pienemmän mittakaavan laitoksilla toiminnan kannalta tärkeimmiltä henkilöiltä ei etäyhteydellä saa välttämättä yhtä hyvin tietoja kaivettua kuin paikan päällä käydyillä keskusteluilla, koska etäyhteydellä toimiminen ei ole yleensä heille kovin tuttua. Joillakin tarkastuksilla toteutettiin myös hybridimallia, eli osa osallistujista oli etäyhteyden päässä ja osa paikan päällä. Tämäkin osoittautui toimivaksi ratkaisuksi – jos jollain osallistujalla oli esimerkiksi flunssaoireita, niin hän pystyi silti osallistumaan kotoaan ja kertomaan omalta osaltaan tarkastuksen kannalta olennaiset tiedot.

Paluu kohti uutta normaalia

Toisena koronavuonna 2021 sain pidettyä lähes kaikki määräaikaistarkastukset laitoksilla paikan päällä rajoitusten höllennyttyä. Loppuvuodesta päästiin jopa suurimmille laitoksille kahden vuoden tauon jälkeen. Oli selkeästi havaittavissa, että keskustelu kävi huomattavasti vilkkaampana kuin etäyhteydellä, kun ei tarvinnut pyydellä puheenvuoroja ja varoa toisten päälle puhumista. Tarkastuksiin tosin kului huomattavasti enemmän aikaa paikan päällä kuin etäyhteydellä – kaikilla oli niin paljon asiaa, kun kasvotusten (vaikkakin maskien takaa) nähtiin. Ja pitihän siinä samalla päivittää myös työpaikkojen ja lähipiirien koronatartuntatilanne, onko osunut omalle kohdalle ja jos ei, niin kuinka lähellä virus on käynyt.

Vuolukivikaivos. Kuva: Pauliina Palmgren / Pohjois-Karjalan ELY-keskus.

Nyt on taas uusi valvontaohjelman mukainen valvontakausi käynnistymässä, ja toiveissa on, että pääsemme tekemään tarkastuksia mahdollisimman paljon paikan päällä. Ainakin toistaiseksi näyttää hyvältä, kun rajoituksia on taas entisestään purettu eikä tautitilanne tunnu tällä hetkellä kovin uhkaavalta.

Ympäristölupavalvonnan uusi normaali voi toki olla, että osa tarkastuksista tehdään meilläkin jatkossa ainakin osittain etäyhteydellä. Hyvällä etukäteissuunnittelulla ja esitysten ja dokumenttien pyytämisellä etukäteen toiminnanharjoittajalta tarkastuksella esitettäväksi, etätarkastuksesta on mahdollista tehdä hyvin vuorovaikutteinen ja keskusteleva tilaisuus puuduttavan yksinpuhelun sijaan.

Pauliina Palmgren

Pauliina Palmgren
ympäristöasiantuntija

Muistoja ja kommelluksia työuran varrelta

Reilun neljänkymmenen vuoden työurani on nyt päättymässä. Kaikenlaista on sattunut ja tapahtunut. Tässä muutamia hauskoja muistoja vuosien varrelta.

Leikkuupuimurilla Helsingin kesäyössä

Alkuun tapaus opiskeluajoilta. Olin kesätyössä John Deeren maahantuontikorjaamolla Helsingin Malmilla. Maahantuotavat koneet tulivat pääosin ship & rail -kuljetuksina Jätkäsaaren satamaan. Isot leikkuupuimurit siirrettiin ajamalla yöaikaan Helsingin keskustan läpi muun liikenteen ollessa hiljaisempaa. Ensimmäisellä reissullani opastamassa oli kaksi kokeneempaa asentajaa. Ajoimme puimurit laivan ruumasta laiturille ja aloitimme matkanteon jonossa, minä viimeisenä. Marskin patsaan paikkeilla Mannerheimintiellä ihmettelin, mikseivät edessä olevat puimurit liiku, vaikka vihreä valo palaa. Samaa ihmettelivät myös takana jonossa tööttäilevät autot. Vihdoin juuri valojen vaihtuessa punaiseksi etummaiset puimurit liikkuivat, mutta minä jäin punaisten taakse jumiin.

Vähitellen tajusin jutun juonen. Edellä menevien puimureiden takavalot häipyivät näkyvistä, ja minä jäi puimurini kanssa ihmettelemään, miten Malmille pääsisin. Helsingin keskusta ei ollut kovinkaan tuttu lukuun ottamatta bussireittiä Viikki–keskusta. Ajelin stadionin ja Linnanmäen ohitse kohti Kalliota, josta toivoin pääseväni tutulle Hämeentielle ja siitä edelleen Malmille. Kurvailin pitkin Kallion paikoin ahtaitakin katuja. Eräässä risteyksessä pysähdyin liikennevaloihin, kun viereisestä baarista tuli ulos melkoisen juopunut pariskunta. Mies oli sen verran perillä maataloudesta, että hän ihmetteli, jokos nyt on puintiaika kesäkuussa. Kyselin heiltä reittiä Hämeentielle. Puimurin rappusilla roikkuen he opastivat minut muutaman korttelin matkan, jossa jäivät kotinsa kohdalla pois. He kiittelivät ainutlaatuisesta taksikyydistä ja minä kiittelin opastuksesta edessä jo näkyneelle Hämeentielle.

Kotona olin yöllä noin kahden aikaan. Seuraavana aamuna aamukahvilla onnistuneelle, kuulemma jo perinteiselle kujeelle naurettiin makeasti.

Maatalous kiinnosti jo varsin nuorena.

Kumpi on viisaampi, muna vai kana?

Ensimmäinen varsinainen työpaikka oli väliaikaisen koulutuksen ylimääräisen lehtorin viransijaisuus Siikasalmen maatalousoppilaitoksessa Liperissä. Tuohon aikaan maatalousoppilaitokset pullistelivat oppilaista. Opetusaineita oli äidinkielestä kansantalouteen ja ammattiaineisiin, joista opetin lähinnä kotieläintuotantoa. Oppilaat olivat pääosin maatiloilta lähtöisin, joten käytännön työt olivat useimmille tuttuja. Itselle juuri yliopistosta valmistuneena kotieläinhoidon käytännön opetus oli alkuun haastavaa, sitä puolta kun ei yliopistossa juurikaan käsitelty. Toki minulla oli jonkin verran kokemusta lomittajan ja seminologin töistä, mutta varsinkin sikoihin, lampaisiin ja kanoihin liittyvät työt olivat vieraampia.

Alkusyksystä opetussuunnitelmassa sitten luki kolme tuntia kanojen karsintaa seuraavalle päivälle. Pohdin, mitä se mahtoi olla: karsitaanko kanoilta siivet vai mitä karsitaan? Hiippailin illalla karjamestarin puheille, olisiko hänellä tietoa asiasta. Hän opasti minut 300 kanan häkkikanalaan ja kertoi, että kanojen joukossa on yleensä 10 prosenttia munimattomia kanoja, jotka tulisi löytää, lopettaa ja viedä ruokalaan ruokatarpeiksi. Hän antoi pikakurssin munimattomien tunnistamiseksi ja kehotti tekemään lopettamisen kivuttomasti niskat nurin taittamalla. Sitä ei ehditty kokeilla.

Seuraavana päivänä asia oli esissä heti aamusta vajaan kymmenen hengen pienryhmän kanssa. Etsimme ”munimattoman” kanan punavalaistusta kanalasta ja menimme ulos suorittamaan teloitusta. Aikani kanaa pyöriteltyäni totesin, että onpa sitkeähenkinen yksilö! Myös kana vaikutti hämmästyneeltä, mistä mahtoi olla kyse. Oppilaista eräs nuorimies rykäisi kohteliaasti ja kysyi, voisiko hän koettaa. Ojensin kanan hänelle, ja pienellä kädenliikkeellä ja nytkäytyksellä kanan kaularanka oli poikki ja kana hengetön. Suuren kanatilan tulevana isäntänä (vielä nykyisenäkin) hän kertoi tehneensä tätä satoja kertoja.

Opetustuokion kruunasi kanan nylkeminen yhden teeren kokemuksellani. Sisältä paljastui pari melko valmista kananmunaa ja pitkä rivi tulossa olevia munan aihioita munasarjassa. Totesin, että on hyvä nähdä myös, miltä muniva kana näyttää sisältä päin. Ihan ei kelvannut selitykseksi. Kuulin tästä asiasta pitkin uraani, olihan tuossa oppilasjoukossa muun muassa MTK:n valtuuskunnan puheenjohtajana myöhemmin toiminut isännän alku.

Yksi oppi tästä itselleni oli, ettei opettajan tarvitse olla aina se viisain joukosta. Oleellista on, että paras viisaus saadaan kaikkien tietoon.

Älä kokeile tätä kotona!

Maaseutuasiamies into pinkeänä

1980-luvulla kunnat satsasivat paljon elinkeinotoimintaan palkkaamalla elinkeinoasiamiehiä. Myös maaseutuasioihin panostettiin. Maaseutuasiamiehenä toimiessa oma into uusiin asioihin oli usein kovempi kuin kohderyhmällä, joten asioita piti itse testata. Perhekin jo huolestui näistä jatkuvista kokeiluista. Kokeiltua tuli esimerkiksi varhaisperunan ja vadelman viljelyä, mehiläishoitoa, siemenviljelyä, lihakarjan kasvatusta, turvesuolla urakointia. Myös lypsykarjanavetan rakennussuunnitelmat olivat jo varsin pitkällä, kunnes kaikki muuttui Kiteeltä tulleen puhelinsoiton myötä syksyllä 1985. Sen myötä oma maatalous jäi sivutoimiseksi ja virkamiesura eri tehtävissä on jatkunut näihin päiviin saakka.

Tätäkin tuli tehtyä pari vuotta. Pahoittelen…

Fermereille opetussuunnitelma 10 minuutissa

Itärajan avautuminen 1980-luvun lopulla avasi moni uusia yhteistyömuotoja itänaapurin kanssa. Myös maatalouskoulutukseen rakennettiin yhteistyötä. Maaherra Esa Timonen oli tehnyt korkean tason vierailun Karjalan neuvostotasavallan pääkaupunkiin Petroskoihin. Matkalla oli ollut esillä myös maatalousalan koulutuksen kehittäminen. Palattuaan maaherra kutsui meidät ammatillisen koulutuksen asiantuntijat puheilleen. Ihan tarkkaan meille ei selvinnyt, mitä oli sovittu, mutta Timonen komensi meidät Petroskoihin tapaamaan sikäläisiä opetus- ja maatalousviranomaisia. Parin viikon päästä kutsut ja viisumit olivat valmiina. Värtsilän rajanylityspaikka oli vielä vaatimaton parin parakin tilapäinen rajanylityspaikka. Venäläiset rajavartijat syöttivät meillä matkaeväämme rajalla ennen kuin lupa maahantuloon heltisi.

Seuraavana aamuna olimme maatalousministeri Turenkovin hulppeassa virkahuoneessa Petroskoissa. Itseni lisäksi matkassa olivat lääninhallituksen, koulutuskuntayhtymän ja aikuiskoulutuskeskuksen edustajat. Alkukohteliaisuuksien jälkeen ministeri Turenkov kertoi, että koulutukseen valitut 10 tulevaa fermeriä ja lehdistö ovat viereisessä huoneessa ja odottavat innokkaina tarkempia tietoja tulevasta koulutuksesta. Me suomalaiset koulutuslähettiläät katselimme toisiamme hämmästyneinä. Mitäs nyt tehdään?

Lääninhallituksen edustaja vastasi jotakin kohteliasta niitä näitä ja siirsi puheenvuoron seuraavalle ”joka kertoo tarkemmin koulutuksen käytännön toteutuksesta”. Koska istuin penkillä viimeisenä, tajusin vähitellen, että minun pitäisi sanoa jotakin konkreettista. Aiemmat puheenvuorot ja tulkkaus antoivat noin 10 minuuttia aikaa rakennella päässäni opetussuunnitelman ja muut tarvittavat asiat.

Kun vuoroni tuli, kerroin muun delegaation hämmästykseksi, milloin koulutus alkaisi, mikä on kesto, pääsisältö ja harjoittelujärjestelyt. Sitten siirryttiin viereiseen huoneeseen kertomaan sama hieman jalostuneena tuleville opiskelijoille ja sikäläiselle lehdistölle. Heillä oli asiasta paljon kysymyksiä, joihin keksimme vastauksia parhaamme mukaan. Tätä merkkitapahtumaa juhlistettiin illalla ja seuraavana päivänä asiaan kuuluvin menoin.

Takaisin Suomeen päästyämme ajoimme suoraan rajalta maaherran puheille. Muista kiireistään huolimatta hän otti meidät heti vastaan kuullakseen, miten matka oli sujunut. Kerroimme sovituista asioista ja myös huolemme yhdestä asiasta. Millä tämä kaikki rahoitetaan? Maaherra Timonen naurahti tuttuun tyyliinsä asialle ja sanoi: Älä sinä siitä huoli! Pääasia on, että yksityisen maanviljelyn jaloa aatetta saadaan naapurinkin käyttöön.

Rahoitus järjestyi monesta eri lähteestä ja koulutuksen juhlallisia avajaisin vietettiin Kiteellä syksyllä 1989. Asia uutisoitiin laajasti, muun muassa illan tv-uutisten päälähetyksessä. Myöhemmin koulutusyhteistyö laajeni merkittävästi, ja viime vaiheessa koulutusta järjestettiin myös kahdessa paikassa Venäjällä, Aunuksessa ja Moskovan eteläpuolella Podolskissa.

Rehunteossa Aunuksessa.

Yksi telefaksi Pohjois-Karjalaan riittää!

Eräs eniten kehittynyt ala viime vuosikymmeninä on tietoliikenne ja -tekniikka. Nyt jonkin sortin tietokone työpöydällä on itsestään selvyys. Työurani alussa 1980-luvulla näin ei ollut. Sähkökirjoituskone oli harvinaisuus, ja suurempia konekirjoitustöitä hoitivat siihen erikoistuneet henkilöt.

Telefaxit tekivät tuloaan laajempaan käyttöön 1980-luvun lopulla. Niinpä mekin laitoimme Kiteen maatalousoppilaitoksessa vireille telefax-laitteen hankinnan. Tämä tarkoitti soittoa ylitarkastaja Marjatta Lahtiselle Opetushallitukseen Helsinkiin. Hän hallinnoin kaikkia 50 maatalousoppilaitosta suvereenisti pienimpiä yksityiskohtia myöten.

Alkulämmittelynä pyysin matkamääräystä Kesälahdelle tapaamaan oppilaitoksen johtokunnan puheenjohtajaa. Se meni helposti läpi. Ehdotukseeni telefaksin hankinnasta hän suhtautui kriittisemmin kysellen, mihin ihmeeseen tarvitsemme telefaksia! Hän lupasi kuitenkin pohtia asiaa. Lahtiseen voi sikäli luottaa, ettei mikään asia jäänyt puolitiehen ratkaisematta. Niinpä tästäkin asiasta tuli soitto kahden viikon kuluttua, jossa hän kertoi Opetushallituksessa harkitun, että Pohjois-Karjalaan riittää yksi telefaksi ja se sijoitetaan Ilomantsin maatalousoppilaitokseen. ”Voitte käydä siellä faksailemassa.”

Muistelen, että kerran jopa näin teimme.

Yksinkertaisen opetusneuvoksen yksinkertaiset ajatukset

Työskentelin itsekin 2000-luvun alussa muutaman vuoden Helsingissä Opetushallituksessa. Virkanimikkeenä oli opetusneuvos. Varsinkin suku oli otettu nimityksestä – vihdoin suvussa on yksi neuvos. Ihan kaikille ei tullut oikaistua, että kyseessä oli virkanimike ei arvonimi.

Kun olin ollut pari viikkoa virassani, vastaavia tehtäviä opetusministeriössä hoitava hallitusneuvos(!) kutsui minut kertomaan, millaisia tuoreita ajatuksia maakunnasta juuri tulleena minulla on luonnonvara-alan koulutuksen kehittämisestä. Niitähän minulla oli runsaasti. Kuunneltuaan tovin ajatusteni virtaa, joka sisälsi mm. vahvan ajatuksen toiminnan keskittämisestä yhteen oppilaitokseen/maakunta, hän kopisteli piippuaan ja loi katseen ulos työhuoneensa ikkunasta merelle avautuvaan näköalaan.

”Tuollaisia yksinkertaisia ajatuksia saattaa yksinkertaisen virkamiehen päähän tulla”, oli suora palaute esityksestäni. Erityisesti hän kehotti välttämään keskittämisajatuksen levittämistä laajemmalti. Suomi on laaja maa, eikä alueita pidä mennä liikaa määräilemään. ”Vähemmästäkin ne saa ärtymään.” Yhdessä sovittuja ohjauskeinoja tulee käyttää harkiten. Alueet osaavat itse hakea oikeat ratkaisut, mutta sille on annettava aikaa ja mahdollisuus. Porkkana toimii yleensä paremmin kuin keppi.

”Menet esimiehesi puheille omat ajatukset päässäsi ja tulet ulos esimiehesi ajatukset päässäsi”, tuli mieleeni, kun kävelin Kruununhaasta takaisin Hakaniemeen. Mutta vaikka kehitys onkin kulkenut esittämääni suuntaan ja pidemmällekin, ei tuo kokeneemman neuvoksen neuvo aloittelevalle neuvokselle huono ollut. Keskushallinnolla on oma roolinsa ja alueilla omansa.

Hyvä palautusprosentti

Tehtävissämme täällä ELY-keskuksessa teemme paljon erilaisia kyselyjä ja kuulemisia asiakkaille. Erään kerran valmistelimme kuulemiskirjettä viljelijöille uudesta tukiasiasta Ruokaviraston hyvässä ohjauksessa. Kirjeitä lähti useita kymmeniä, ja palautusaikaa oli pari viikkoa. Tavallista on, että palautusten perään joudutaan soittelemaan ja pyytelemään, eikä kaikilta saada vastausta sittenkään.

Nyt kirjeitä alkoi kuitenkin palautua jo seuraava päivänä ja parissa päivässä kaikki olivat palauttaneet kyselyn. Ihmettelimme pikaisia vastauksia ja hyvää palautusprosenttia, kunnes syy selvisi. Lähetekirjeen asetukset ja kirjekuoren osoiteikkuna eivät olleet synkronissa, jolloin lähettäjä osoitetietoineen (ELY-keskus) oli postin lajittelussa valahtanut vastaanottajakohtaan. Kaikki kirjeet palautuskuorineen palautuivat postin lajittelukeskuksen kautta suoraan takaisin ELY-keskukseen käymättä asiakkailla.

Kerrankin kaikki vastaukset palautettiin ajoissa!

Turvepellot ovat olleet paljon esillä viime aikoina. Pekka kuvassa toinen oikealta.

Hiljaa hyvä tulee

Alueellinen maaseutuhallinto on rakentunut 1950-luvun asutuspiireistä tämän päivän ELY-keskuksiin. Hallinnon rakenteita on vuosien saatossa pohdittu suuntaan jos toiseen. Vaikka muutokset hallintorakenteissa ovat hitaita, joskus muutoksia on saatu myös toteutukseen. Näiden ansiosta olen päässyt hakemaan samaa omaa virkaani puolen kymmentä kertaa näiden vuosien aikana. Onneksi valitsijoilla on riittänyt viisautta ja erityisesti pitkämielisyyttä.

Alueellisen maaseutuhallinnon rakennetta pohdittiin 2010-luvun paikkeilla MMM:n vetämässä työryhmässä, jossa olin ELY-keskusten edustajana. Kannatin ajatusta ELY-keskusten ja kuntien maataloushallintojen yhdistämisestä, koska hallinnoimme samaa maaseutuohjelmaa ja asiakkaat ovat yhteisiä. Tätä ajatusta tuki pääosa työryhmästä valmistelun aikana. Lähestyvät kuntavaalit ja ministerin vahva ohjeistus saivat kuitenkin mielet muuttumaan, ja jäin lopulta yksin yhdistämisajatuksineni. Tuon työn tuloksena yksittäisten kuntien maataloushallintoja yhdisteltiin, ja näin syntyivät nykyiset reilut 50 YTA-aluetta. Tällä hetkellä YTA-alueet ovat yhdistymässä edelleen maakunnallisiksi, kuten ELY-keskuksetkin ovat. Tämä muutos on jo toteutunut Pohjois-Karjalassa.

Myös muutaman vuoden takainen maakuntahallinnon uudistuksen valmistelutyö oli mittava ja laaja operaatio, joka jäi kuitenkin toteutumatta siinä laajuudessaan kuin ajatus oli.

Menikö turha työ hukkaan? Ei varmaankaan, isot muutokset ja uudistukset vaativat aikansa.

Lopuksi

Onnittelut sinulle, jos jaksoit lukea tämän pitkähkön jutun loppuun asti.

Elämä on mahdollistanut minulle pitkän ja monipuolisen työuran. Yhdistävänä tekijänä työtehtävissäni on aina kuitenkin ollut maatalous- ja maaseutuasiat eri muodoissaan. Se on auttanut pitämään intoa ja kiinnostusta yllä. Olen saanut tehdä työtä, joka kiinnostaa ja jonka koen olevan vaikuttavaa ja tärkeää.

Tärkeitä ovat myös työtoverit ja työyhteisö. Kiitokset kaikille, joiden kanssa olen tätä työtä saanut tehdä, viime vuodet täällä ELY-keskuksessa.

Välillä ansaittu juhlahetki kahvin ja kakun kera. Pekka pöydän päässä takimmaisena.

Kannustan teitä työssä vielä jatkavia kollegoja hakeutumaan myös uusiin tehtäviin aika ajoin. Vaikka uusi työ tuo aina omat haasteensa, pitkällä tähtäimellä se on palkitsevaa. Myös oman osaamisen kehittämisestä tulee pitää huolta ja muistaa, että elämässä on muutakin kuin työ. Se auttaa jaksamaan työelämän kasvavissa haasteissa.
Olen nyt jäämässä eläkkeelle. Elämässäni alkaa uusi vaihe, jota sitäkin odotan innolla.

Pekka Tahvanainen pitää puheenvuoron 22.2.2022 klo 13-15.30 järjestettävässä Pohjois-Karjalan maaseutu ennen, nyt ja tulevaisuudessa -seminaarissa, jota voi seurata etäyhteyksin. Linkki striimiin löytyy ely-keskus.fi -sivuston tapahtumakalenterista n. tuntia ennen tilaisuuden alkua.

Pekka Tahvanainen
Maaseutu ja energia -yksikön päällikkö
kirjoittaja siirtyy viettämään ansaittuja eläkepäiviä maaliskuun 2022 alussa

Yhteistyöllä parempaa palvelua asiakkaille – Pohjois-Karjalan yritysasiakkuussuunnitelma v. 2022

Otsikko lupaa paljon, mutta mihin se liittyy? Tietenkin Pohjois-Karjalan alueelle laadittuun yritysasiakkuussuunnitelmaan. Suunnitelma laadittiin vuoden alussa yrityspalvelutoimijoiden yhteistyönä. Vastaavat suunnitelmat laaditaan kaikilla ELY-keskusten toiminta-alueilla Työ- ja elinkeinoministeriön koordinoimana valtakunnallisesti.

Yrityspalvelutoimijat kokosivat suunnitelmaan koko Pohjois-Karjalaa koskevat keskeisimmät tavoitteet, joissa tehdään yhteistyötä ja parannetaan asiakkaiden palvelua vuoden 2022 aikana. Keskeisiksi yhteistyön teemoiksi nousivat tänä vuonna osaava työvoima, yrityksien uudistumisen ja kansainvälistymisen sekä omistajanvaihdoksien edistäminen.

Osaavan työvoiman haaste

Suomen talous on toipunut pandemian aiheuttamasta shokista yllättävän hyvin. Bruttokansantuote on noussut koronapandemiaa edeltävän ajan tasolle, samoin työllisten määrä. Haasteeksi on muodostunutkin osaavan työvoiman löytäminen yrityksien kasvun haasteisiin. Pohjois-Karjalassakin tästä on selkeitä merkkejä. Osaava työvoima onkin tämän vuoden Pohjois-Karjalan yritysasiakkuussuunnitelman kärkiteema.

Osaavan työvoiman turvaamiseen liittyviä toimenpiteitä on onneksi monella tasolla jo käynnissä. Alueellisilla kehittämisyhtiöillä on hankkeita ja toimenpiteitä, joilla osaajatarpeita kartoitetaan ja pystytään konkreettisesti tukemaan yrityksiä osaavan työvoiman rekrytointiin liittyvissä asioissa.

Vuosittain Joensuussa opiskelee noin tuhat kansainvälistä opiskelijaa. Tämän resurssin entistä parempi hyödyntäminen alueemme yrityksien ja elinkeinoelämän tarpeisiin on yhteinen haaste. Asian kehittämiseksi oppilaitoksien kanssa tekee yhteistyötä mm. Pohjois-Karjalan yrittäjät ja Kauppakamari sekä moni muu organisaatio. Teemaan kiinnitetään erityistä huomiota vuoden 2022 aikana.

TE-toimiston valtakunnalliset palvelut ovat alueen yrityksien käytössä ja myös uusia ohjelmia on käynnistymässä. TE-toimiston kautta löytyvän EURES-palveluverkoston kautta yrityksien on mahdollista hakea osaavaa työvoimaa laajasti koko EU:n alueelta. Vuoden 2022 aikana toteutetaan valtakunnallisesti IMAGO-hanketta, jossa yrityksille tullaan tarjoamaan konkreettisia työkaluja yrityksen johtamisen ja työnantajakuvan kehittämiseen. IMAGO-ohjelman maksuttomat valmennukset ja työpajat käynnistyvät alkukeväästä 2022. Osaavan työvoiman kehittämistoimenpiteissä on monta toimenpidettä käynnissä ja yritysasiakkuussuunnitelma tukee koordinoitua tekemistä tavoitteiden saavuttamiseksi.

Yritykset uudistumisen ja kansainvälistymisen polulle

Tärkeänä kokonaisuutena yhteistyölle vuodelle 2022 nähtiin myös uudistumista ja kansainvälistymistä hakevien yrityksien yhteinen tukeminen. Yhteistyöllä uusien yrityksien löytäminen ja aktivointi sekä oikeisiin palveluihin ohjaaminen onnistuu parhaiten.

Vuoden 2022 alussa avautuvat yrityksille uuden EU-ohjelmakauden, Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027, rahoitushaut. Ohjelma tarjoaa Pohjois-Karjalan alueen yrityksille laajat resurssit yrityksien kasvun, kansainvälistymisen, kilpailukyvyn, hiilineutraalisuuden, energia- ja materiaalitehokkuuden sekä digitalisaation edistämiseen. Avautuvien hakujen markkinoinnissa ja neuvonnassa tehdään yhteistyötä yrityspalvelutoimijoiden kesken, että yrityksille uuden kauden rahoitushakuihin olisi mahdollisimman sujuvaa päästä mukaan.

Yrityksien osaamista kansainvälistymisen ja liiketoiminnan uudistamiseksi kehitetään usean toimijan erilaisten aktiviteettien kautta. Markkinainfojen ja erilaisten toimialatilaisuuksien suunnittelussa ja markkinoinnissa tehdään yhteistyötä. Toistensa palvelujen tuntemisen kautta yrityspalveluverkoston toimijat Pohjois-Karjalassa pystyvät tukemaan toisiaan eri palvelujen markkinoinnissa ja auttamaan yrityksiä oikean palvelun äärelle.

Vauhtia omistajanvaihdoksille

Finnvera uutisoi elokuussa 2021, että alkuvuonna oli rahoitettu pohjoiskarjalaisissa yrityksissä omistajanvaihdoksia suhteellisesti eniten Finnveran Itä-Suomen alueen neljästä maakunnasta. Vuoden 2022 aikana Pohjois-Karjalassa halutaan jatkaa laajaa yhteistyötä omistajanvaihdoksien aktivoimisessa ja uusien jatkajien löytämisessä.

Omistajanvaihdos johtaa usein myös monenlaisiin yrityksen kehittämistarpeisiin. Usean toimijan palvelujen kautta voidaan saada apua uuden yrittäjän käytännön tarpeisiin. Muutostilanne voi tarjota mahdollisuuden liiketoiminnan ja yrityksen kehittämiseen, työvoiman tarpeet voivat muuttua ja yrityksen liiketoiminnan rahoitukseen voidaan tarvita uusia ratkaisuja. On tärkeää, että yrityspalvelutoimijat tunnistavat keskinäiset yhteistyönmahdollisuutensa tässä teemassa.

Yhteistyöllä tuloksiin

Pohjois-Karjalan yritysasiakkuussuunnitelmaan valittujen tavoitteiden toteuttamiseen liittyviä toimenpiteitä jokainen yrityspalvelutoimija toteuttaa oman roolinsa mukaisesti. Yhteistyötä tehdään niissä kohdin missä sen avulla tunnistetaan mahdollisuudet paremman palvelun saamiseksi yrityksille ja joissa voidaan saada yhteistyön kautta isommat resurssit ja vaikuttavuus asioiden edistämiseksi.

Team Finland -logo

Miten yhteistyön paikat sitten tunnistetaan? Yhteistyötä voidaan suunnitella ja sopia yhteisissä kokouksissa. Vuoden 2022 aikana valtakunnallisesti kehitetään myös Team Finland -palvelumallia ja malli otetaan myös käyttöön Pohjois-Karjalassa. Team Finland -mallin mukaisesti toimimalla asiakkaan tarpeita selvitetään kokonaisvaltaisesti ja asiakkaan tavanneen organisaation kautta palvelutarpeet jaetaan kumppaniorganisaatioille. Tällöin asiakas saa parhaimmillaan yhden toimijan tapaamisella useamman palvelun liikkeelle. Team Finland -organisaatiot ovat sitoutuneet palvelutarpeiden välittämisessä toisilleen myös määrällisiin tavoitteisiin, jotka vuoden 2022 aikana tulisi saavuttaa valtakunnallisellakin tasolla.

Pohjois-Karjalan yritysasiakassuunnitelman toteutumista seurataan vuoden aikana säännöllisesti ja keskeisempiin haasteisiin ratkaisuja haetaan yhteistyössä. Vuodelle 2022 kohdistuvat kehittämistavoitteet ovat varsin laajoja, joten on todennäköistä, että myös seuraavana vuonna saamme jatkaa samojen tavoitteiden kanssa, työkaluja ja tekemistä hioen entistä paremmaksi.

Tapio Kinnunen
Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori

Enemmän työllisiä, vähemmän hyvinvointieroja

Euroopan unionin alue- ja rakennepolitiikan ohjelmat ovat tarjonneet Pohjois-Karjalalle pian kolmen vuosikymmenen ajan merkittävät kehittämisresurssit. EU:n uusi ohjelmakausi on käynnistymässä. Uudistuva ja osaava Suomi 2021 – 2027 Suomen alue- ja rakennepolitiikan ohjelman ensimmäiset hankehaut ovat avautumassa.

Euroopan sosiaalirahasto plus (ESR+) on yksi rahoitusinstrumentti, jonka käyttö on alkamassa. Rahasto tarjoaa mahdollisuudet työllisyyteen, osaamiseen ja osallisuuteen liittyvään kehittämiseen. Uuden ohjelmakauden alkaessa ja ensimmäisen haun avautuessa on hyvä pysähtyä pohtimaan tämän välineen vaikuttavaa käyttöä.

Yritykset mukana

Pohjois-Karjalassa ESR-toiminta on toteutettu myönteisessä ilmapiirissä. Itä-Suomessa yritysten osallistuminen toimintaan on ollut aktiivista. Päättyneellä ohjelmakaudella noin 7 000 osallistuneesta yrityksestä likimain puolet on Itä-Suomesta, näistä lähes 1 500 Pohjois-Karjalasta.

Yritysten osallistumisen yhtenä syynä on se, että maakunnan kehittämisyhtiöt ja elinkeinoyhtiöt ovat monia muita alueita aktiivisempia ESR-toimijoita. Tärkeitä hanketoimijoita ovat myös oppilaitokset, yliopisto, järjestöt ja viime vuosina entistä enemmän myös kunnat. Kokeneiden ja ammattimaisten toimijoiden lisäksi uudet toimijat ovat kehittämistyöhön aina tervetulleita.

Hallinto kevenee, hanketoimijan vastuu kasvaa

Uuden EU-ohjelman laatimisvaiheessa tavoitteena jokaisessa ohjelmakauden vaihdoksessa ollut hallinnon keventäminen. Yleensä olemme joutuneet siinä pettymään. ESR+ -ohjelman osalta vaikuttaa kuitenkin siltä, että näin taitaa tapahtua.

Flat rate, kokonaiskustannusmallit ja osallistujatietojen kirjaamisen keventyminen ovat merkittäviä parannuksia. Samalla kuitenkin hanketoteuttajien vastuu kasvaa. Jatkossa rahoitetaan entistä enemmän tuloksia, jolloin myös indikaattorien ja tulosmittareiden merkitys korostuu.

Viime vuosien kehitys Pohjois-Karjalan kuntien elinkeinoyhtiöiden jakautumisessa on johtanut siihen, että hyvin samanlaisia hankkeita toteutetaan toisista erillään jopa puolenkymmenen eri toimijan voimin. ESR+ on ensisijaisesti maakunnallinen ja alueellinen rahoitusväline. Tuloksellisuuden ja tehokkuuden varmistamiseksi toimijoiden tulisi löytää yhteistyöhönsä toimivia muotoja. Mahdolliset rakenteelliset muutokset ovat omistajien päätettävissä.

Pieniä, suuria vai hyvin suuria hankkeita?

Tulisiko rahoittaa suuria vai pieniä kehittämishankkeita on pysyvä keskustelunaihe, jossa painotukset ja näkemykset vaihtelevat. Hankkeen koko ei sinänsä ratkaise sen vaikuttavuutta.

Erityisesti suurimpien hankkeiden osalta on syytä selvittää hyvin tarkkaan, miten hanke sopeutetaan toimijan muuhun ns. normaaliin toimintaan ja sen volyymiin. Hankkeiden päättyessä iso kysymys on, miten toiminta järjestetään hankkeen antaman kehityssysäyksen jälkeen.

Onko EU-rahoitus häpeäksi?

Parin vuoden aikana olen tiiviimmin seurannut viestintää EU:n osarahoittamista hankkeista. Valitettavan usein rahoituslähde ei ole päätynyt ainakaan tiedotusvälineen uutisointiin saakka. Avoimeen hallintoon kuuluu ja rahoitusehtoihinkin sisältyy, että kerrotaan mistä hankkeen rahoitus on saatu.

Tuensaajien tulee käyttää viestinnässään EU:n rahoituksesta kertovaa logoa.

Päärahoituslähteen kertomatta jättämisellä kansalaisille ja veronmaksajille syntyy virheellinen kuva. ESR+ -rahoituksen käyttäminen jopa 80 %:n osuudella hankerahoituksessa ei liene niin suuri häpeä, etteikö sitä voi selkeästi kertoa. Tiedostusvälineet tekevät sitten omat journalistiset valintansa.

Osallisuudella onnistumme

ESR+ -ohjelma antaa hyvät eväät ratkaista kahta isoa ja ajankohtaista kysymystä: työvoiman saatavuutta ja hyvinvointierojen kaventamista.

Se, miten jatkuvaan oppimiseen, työperäiseen maahanmuuttoon, yksinäisyyden ehkäisyyn, osatyökykyisten työllistymiseen, nuorten mielenterveysongelmiin ja muihin kysymyksiin voimme vastata, on kyvykkäiden hanketoimijoiden ja rahoittajan käsissä.

Vaikuttavien tulosten saavuttamiseksi hankkeiden toimeenpanossa on oltava mukana mahdollisimman paljon ihan tavallisia pohjoiskarjalaisia. Osallisuus on onnistumisen edellytys.

Ari Niiranen
ylijohtaja

Lintuvesien helmiä hoidetaan Helmi-ohjelmassa

Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön yhteisen Helmi-elinympäristöohjelman 2021-2030 tarkoituksena on parantaa ja vahvistaa luonnon monimuotoisuutta muun muassa hoitamalla heikentyneitä lintuvesiä. ELY ja Metsähallitus vetoisesti keskitytään Natura-lintuvesien kunnostamiseen, Sotka-hankkeessa tehdään kosteikoita, pyydetään vieraspetoja ja rakennetaan levähdysalueverkostoa, ja lisäksi Kunta- ja Järjestö-Helmessä mainitut tahot voivat hakea avustusta konkreettisiin ennallistamistöihin ja niiden suunnitteluun. Toimintaa on siis laajalla rintamalla.

Helmissä Natura-lintuvedet on priorisoitu ja Pohjois-Karjalassa ykköskohteita ovat Outokummun Sysmäjärvi, Kiteen Päätyeenlahti, ja Tohmajärvellä Peijonniemenlahti, Sääperi sekä Uudenkylänlampi. Näillä lintuvesillä toiminta on jo alkanut ja prioriteetiltaan seuraaville kohteille toimintaa on tarkoitus laajentaa hankkeen edetessä. Mutta miksi kunnostusta ja hoitoa tarvitaan ja vieläpä mittavasti?

Lintuvesiemme helmet ovat himmentyneet

Useimmat niin sanotut lintuvesilajit viihtyvät umpeen kasvavilla järvillä  ja jopa edellyttävät vesien jonkinasteista rehevyyttä, mikä merkitsee runsaasti ravintoa sekä pesimiseen soveltuvia kasvustoja. Mutta liika on tässäkin liikaa. Lintuvesiämme vaivaa jo krooninen ylirehevöityminen, minkä ja muutamien muiden tekijöiden johdosta monet arvokkaimmista lintuvesilajeistamme ovat taantuneet voimakkaasti. Tosin jotkin lajit – kuten kaulushaikara ja ruskosuohaukka – ovat vain runsastuneet järviruovikoiden lisääntymisen myötä.

Mutta niitä kärsineimpiä ovat vesilinnut, jotka jotakuinkin kaikki ovat taantuneet laulujoutsenta ja sinisorsaa lukuun ottamatta. Liiallinen rehevöityminen ja järviin tuleva humuskuorma on erilaisten prosessien kautta johtanut vesistöjen ekologisen tilan heikentymiseen, jossa vedet samenevat, pohjakasvillisuus kuolee ja särkikalat runsastuvat suhteettoman paljon. Näillä kaikilla on suora tai välillinen vaikutus vesilintujen ja etenkin niiden poikueiden heikkoon menestymiseen. Särkikalat kilpailevat samasta pieneliöravinnosta, joka on elintärkeää erityisesti vesilintupoikueille. Uposkasvillisuuden väheneminen on lisäksi ollut tuhoisaa pohjalta ravintoaan etsiville lajeille, kuten romahdusmaisesti taantuneelle tukkasotkalle.

Haapana on taantunut lintuvesillämme. Kuva: Harri Kontkanen.

Sorsien heikentynyttä kannankehitystä vauhdittavat petojen, ja erityisesti vieraspetojen minkin ja supikoiran saalistus. Pedot ovat myös saaneet monet muidenkin lajien pesintää suojaavat naurulokkikoloniat katoamaan lintuvesiltä, mikä on ikävä uutinen sekin. Pesimäaikaan ajoittuvilla huonoilla sääolosuhteilla – joihin ilmastomuutoksella on oma arvaamaton roolinsa – on joinakin vuosina merkittävä negatiivinen lisävaikutus. Vesistöjen rantojen totaalinen umpeenkasvu on rantalaitumia ja avoimia mutarantoja tarvitseville lajeille isku vasten nokkaa. Vesilinnuista tästä on haittaa erityisesti haapanalle, mutta eniten se on vaikuttanut kahlaajien esiintymiseen. Laulujoutsenet puolestaan menestyvät siksi, että ne käyttävät pääasiassa sen tyyppistä kasvisravintoa, jota lintuvesillä riittää ja ne eivät isoina lintuina ole kovin alttiita petojen aiheuttamille pesyetuhoille. Muut vesilinnut ja kahlaajat tarvitsevat kuitenkin kiireisesti apuamme.

Tekohengitystä lintuvesille

Kirjoitin ”tekohengitystä” siksi, että useimmat hoitotoimet toteutettuna kertaluontoisesti tai lyhytaikaisesti tuovat vain väliaikaista helpotusta tukalaan tilanteeseen. Onneksi kuitenkin näyttää siltä, että Helmi-ohjelma seurannaistoimineen jatkuu kohtalaisen pitkälle tulevaisuuteen. Rehevöitymiskehityksen pysäyttäminen vaatii pitkäkestoista työtä nimenomaan valuma-alueella, mitä onkin vesiensuojelupuolella Elyssämme tehty ja tehdään ansiokkaasti. Ylirehevöityneiden lintuvesien sisäinen kuormitus on silti ongelma vielä pitkään, joten töitä riittää laajalla rintamalla.

Yksi tehokas keino lintuvesien tilan parantamisessa on hoitokalastus, jossa keskitytään liiallisen särkikalamäärän vähentämiseen. Ensimmäinen askel on selvittää kohteen kalaston rakenne koekalastuksin ja haastattelemalla paikallisia kalastajia. Helmissä SYKE:n tukihanke kalastopuolen asiantuntijoineen neuvoo samalla meitä töiden suunnittelijoita ja tilaajia. Hoitokalastuksen vaikutuksia seurataan paitsi linnustossa, niin myös sen vaikutuksia vesikemiaan (rehevyyteen) ja linnuille ja kaloille ravintona tärkeiden vesiselkärangattomien määrään.

Ensimmäinen Pohjois-Karjalassa Helmissä toteutunut ja onnistunut hoitokalastus suoritettiin Sääperillä. Järvikalastus Turtiainen Ky nuottasi tänä syksynä järvestä noin 9000 kiloa kalaa, joista puolet oli pienen pientä särjen sinttiä ja noin kolmannes oli pienehköjä lahnoja.

Hoitokalastusta Sääperillä. Kuva: Jari Kontiokorpi.
Saalina pientä särkeä ja jokunen lahna. Kuva: Jari Kontiokorpi.

Petokaloja – jotka palautetaan takaisin järveen – oli melko vähän, mikä osaltaan on ollut myötävaikuttamassa särkikalojen runsastumiseen. Monin paikoin runsastuvasta lahnasta on tullut jopa särkeä suurempi ongelma lintujen kannalta, koska suureksi kasvaneille lahnoille ei juuri ole enää luontaisia ottajia kalan litteän muodon takia – se ei enää mahdu koskelon eikä hauenkaan suuhun ja iso kala syö enemmän samasta pöydästä kuin sorsat.

Jokainen lintuvesi on erilainen niin kalaston kuin sen kalastettavuudenkin suhteen. Yhdeksi ongelmaksi toteutettavan hoitokalastuksen suhteen on osoittautunut useiden lintuvesien mataluus. Normi kalastusvälineitä ei ole suunniteltu alle metrisessä vedessä operoimiseen. Tämä edellyttäisi uudentyyppisten katiskojen ja rysien suunnittelua ja valmistamista, missä yhteydessä tulisi varmistaa, että pyydykset ovat turvallisia lintujen kannalta.

Kalojen ylettömästä runsaudesta huolimatta monet kalansyöjätkin, kuten silkkiuikku, ovat taantuneet. Muutamia syitä tähän ovat vesien liiallinen samentuminen sekä petojen aiheuttamat pesyetuhot. Silkkiuikun vähenemisen kohdalla myös suurien haukien saalistuksen kohdistuminen sen poikasiin saattaa olla yksi merkittävä tekijä. Riistakeskuksen koordinoima vieraspetopyynti tuonee apua erityisesti vesilinnuille, kahlaajille ja lokeille, jotka maapesijöinä kärsivät huomattavasti supikoirien ja minkkien saalistuksesta. Sysmäjärven ja Päätyeenlahden tehopyyntikohteilla tositoimiin maastossa on jo päästy ja ainakin Sysmäjärvellä ensimmäiset minkit ja supikoirat ovat jo hankkeen pyydyksiin jääneet.

Lisää avovettä ja avoimempia rantoja

Kaikkein umpeenkasvaneimmilla kohteilla, missä avovesialueet ovat jo alle puolet järven pinta-alasta tarvitaan järeimpiä toimenpiteitä, kuten ruoppausta ja vedenpinnan nostoa. Nämä keinot ovat tehokkaita, mutta myös kalliita ja edellyttävät vaativan lupaprosessin, ja yksityismailla on vaikeaa saada kaikilta maanomistajilta lupa veden korkeuden radikaalille muutokselle. Haasteista huolimatta Helmissä on jo saatu kaivinkoneet tositoimiin ensimmäisellä kohteella. Metsähallituksen toimesta aloitettiin joulukuun alussa kunnostus Päätyeenlahden perukassa. Suunnitelman mukaisesti sinne kaivetaan umpeenkasvaneelle luhdalle avovesiallikoita ja vesialueelle rakennetaan kivikehäsaarekkeita turvallisiksi pesimäpaikoiksi lokkilinnuille.

Päätyeenlahden ruoppaukset aluillaan. Kuva: Jari Kontiokorpi.

Värtsilän Uudenkylänlampi on pieni ja lähes täysin umpeenkasvanut lintuvesi, mutta silti lajistoltaan arvokas. Sen kunnostusta on toivottu ja suunniteltu pitkään, ja nyt toive näyttäisi toteutuvan. Kohteelle suunnitellaan parhaillaan sekä vedenpinnan nostoa, että ruoppausta, joiden yhteisvaikutus olisi todennäköisesti erittäin positiivinen hoitotoimenpide. Toivon mukaan hanke voisi ensi vuonna edetä Aluehallintoviraston lupahakemusvaiheeseen.

Vesikasvillisuuden niitot ovat yksi perinteisimpiä ja käytetyimpiä kunnostustoimenpiteitä niin lintuvesillä kuin mökkirannoillakin. Helmin ensimmäiset niitot tehtiin syyskuussa Sysmäjärvellä haastavissa olosuhteissa, koska valtaosa ruovikoiden poistosta tapahtui luhta-alueilla, jossa niitto normikalustolla ei onnistu. Tähän tarvittiin Truxoreita, joilla homma hoituu sekä maalla että vedessä.

Sysmäjärvellä touhusi niittohommissa neljä Truxoria. Kuva: Harri Kontkanen.
Naurulokkikolonia on lintuveden sydän. Kuva: Harri Kontkanen.

Niitoilla avattiin muutaman luodon ympärys ja luodoilta raivattiin puusto. Tämän tarkoitus on kunnostaa luodot ja niiden ympäristö lokkilinnuille soveliaiksi pesimäpaikoiksi. Jos naurulokit hyväksyvät ne koloniansa kodiksi, niin ne houkuttelevat muitakin kosteikkolintuja pesimään pedoille ärhäköiden lokkien turvaan.

Niittojen toinen päätarkoitus on saada avoimia rantoja kahlaajalinnuille ja niiden kavereille. Pelkillä niitoilla toivottavaa avointa lieterantaa ei saada, joten niitetyille aloille aloitettiin aiemmin hyvin vähän käytetty mutta tehokas keino – pressutus.

Rantojen pressutuksella saadaan linnuille tärkeää avointa kasvitonta rantaa. Kuva: Harri Kontkanen.

Pressustus on menetelmä, jossa UV-suojattuja kestopeitteitä laitetaan vähintään yhden kasvukauden ajaksi niitetylle rantaluhdalle. Valoa läpäisemätön peite tukahduttaa kesän aikaan kasvillisuuden ja tuloksena on linnuille ihanteellinen ranta, jossa kahlaajien ohella tykkäävät ruokailla niin sorsapoikueet kuin västäräkitkin. Sysmäjärvellä niittoja ja pressutusta on tarkoitus jatkaa vielä ainakin pari vuotta, ja samalla seurataan tarkasti, miten linnut viihtyvät hoidetuilla aloilla ja kuinka rantojen kasvillisuuden sukkessio pressutuksen jälkeen etenee. Tässä voidaan hyödyntää muun muassa drooni-kuvausta. Rantalaidunnuksella – jota myös pyritään järjestämään – saadaan vielä erityyppistä, mutta yhtä lailla linnuille tärkeää avointa elinympäristöä.

Linnustonseurannalla kiinni kunnostusten vaikutuksiin

Linnustonseurannat ovat oleellinen osa arvioitaessa hoitotoimenpiteiden hyötyjä ja vaikutuksia. Järeimmät kunnostustoimet, kuten ruoppaus, edellyttävät lisäksi monien direktiivilajien (viitasammakko ja muutamat korentolajit) esiintymien kartoittamista ja kasvillisuusselvityksiä suunnittelu- ja lupahakemusvaiheessa. Erilaisia linnustoselvityksiä tehdään ennen ja jälkeen hoitotoimenpiteitä. Yleensä aloitetaan kaikkien pesimälajien kartoituslaskennalla, joka toistetaan muutamia vuosia kunnostusten ja hoitotoimenpiteiden jälkeen. Arvokkaimmilla muuttolintujen levähdysalueilla tehdään sekä kevät- että syysmuuttokaudella 10–20 levähtäjälaskentaa. Vähemmän työläillä otoksina tehtävillä vesilintujen pistelaskennoilla, joissa lasketaan keväällä parimäärät ja kesällä sulkivien sorsien määrät sekä poikueet, päästään myös hyvin kiinni toimenpiteiden vaikutuksiin. Erityisen tärkeitä ovat vesilintujen poikuelaskennat, jotka ehkä tehokkaimmin paljastavat muun muassa vieraspetopyynnin vaikutuksen sorsien pesintöjen onnistumiseen.

Lintulaskennoissa käytetään apuna mm. kaukoputkea, kiikaria ja kameroita. Vasemmalla Pohjois-Karjalankin Helmi-lintuvesikoordinaattori Ilona Helle ja oikealla allekirjoittanut. Kuva: Jari Kontiokorpi.

Parhaillaan hoidettavilta lintuvesiltä on hyvää seurantatietoa vesilintujen poikuelaskentoja myöten Ympäristökeskuksen ajoilta 2000-luvun alkupuolelta lähtien ja vesilintujen parimääristä aina esihistorialliselta Vesi- ja ympäristöpiirin kaudelta saakka. Näissä sarjoissa näkyy vesilintukantojen yleinen taantuma sekä kohdekohtaisia paikallisista olosuhteista johtuvia eroja. Helmissä kaikki seurantamenetelmät ovat tehokkaassa käytössä, ja niiden sekä arvokkaan taustamateriaalin avulla on oletettavaa, että pääsemme kiinni jopa vähäisiinkin ja toivottaviin positiivisiin muutoksiin helmien lintukannoissa. Helmissä ei tehdä varsinaista tutkimusta, mutta hankkeessa kerättyjä linnustoseurantatietoja hyödynnetään yliopistollisessa tutkimuksessa, esimerkiksi arvioitaessa vieraspetopyyntien vaikutusta lintukantoihin.

Helmissä pääpaino keskittyy hoitojen ja kunnostusten käytännön toteutukseen. Niiden rinnalla tarvitaan kuitenkin huolellista suunnittelua sekä vaikutusten seurantaa, jotta pääsemme kiinni tehokkaimpiin toimiviin kohdekohtaisiin menetelmiin. Ja linnut kiittää!

Harri Kontkanen
luonnonsuojeluasiantuntija

Mitä tehdä turvepelloille?

Muistikuva 60 vuoden takaa: Kaksi isokokoista ja -kouraista vierasta miestä yöpyy muutaman yön kotonamme. He olivat metsänparannuspiirin palkkalistoilla olevia ojankaivajia. Tehtävänään heillä oli kaivaa metsälaitumen keskellä olevalle suopalstalle veto-oja. Työnsä he tekivät räjäyttämällä uoman räjähteillä ja viimeistelivät sen lapiolla.

Kyseessä oli valtion varoista tuettu metsänparannushanke, joten tarkastaja kävi paikan päällä toteamassa työn tehdyksi. Tarkastaja oli kysynyt oppaana olleelta isoveljeltäni, ettei vaan olisi pellon raivaus mielessä.

Nyt voi jo tunnustaa, että peltoa sinne syntyi. Sarkaojitus tehtiin ”suo, kuokka ja neljä poikaa” -menetelmällä. Välillä väkinäisen ahertamisen tuloksena syntyi reilu hehtaari turvepeltoa, mikä oli huomattava lisäys aiempaan vajaan kymmenen hehtaarin peltoalaan. Palsta aidattiin piikkilanka-aidalla turvaan metsälaitumella laiduntavalta nuorkarjalta.

Vuosien ajan tämä ”Anninpuron suon” turvepelto tuotti heinää ja kauraa lypsykarjan tarpeisiin. Alkuvuosina heinät korjattiin pielekseen ja viljasato puitiin suon reunaan tuodulla puimakoneella. Rehusadon lisäksi suosta raivattu turvepelto lienee tuottanut osansa ilmastoamme nyt lämmittävistä kasvihuonekaasupäästöistä.

Maatalouden päästöihin tavoitellaan merkittävää pudotusta melko lyhyellä aikavälillä. Turvepellot ovat tässä tarkastelussa erityisen huomion kohteena. Niiden osalta tehtävillä ratkaisuilla on merkitystä, koska turvepeltojen osuus maatalouden päästöistä on korkea. Näin ollen niissä on myös huomattava päästövähennyspotentiaali. Toisaalta niillä on myös merkittävä rooli erityisesti karjatilojen rehuntuotannossa. Yksittäisen tilan tuotannon kannalta turvepellot voivat olla elintärkeitä.

Turvepeltojen määrittely on hankalaa. Joitakin määritelmiä on käytössä, koska erilaisia tilastoja turvepeltojen määrästä on olemassa. Mutta kun turvepeltojen määrittelyssä mennään tila- ja lohkotasolle, törmätään vaikeuksiin. Turvekerroksen maatuneisuus, paksuus ja laajuus vaihtelevat jopa yksittäisen peltolohkon sisällä.

Luotetaanko jo olemassa oleviin maa-analyyseihin vai pitääkö hallinnon lähteä asiaa tutkimaan ja antamaan ”tuomioita” lohkotasolla? Moni asia pitää ratkaista ennen kuin toimenpiteet turvepeltojen osalta voidaan toimeenpanna vaikuttavasti ja oikeudenmukaisesti tila- ja lohkotasolla.

Pohjois-Karjalassa eloperäisiä viljelysmaita on Luonnonvarakeskuksen (Luke) maannostieto-verkkopalvelun mukaan noin 11 000 ha. Tästä pääosa on turvemaita. Viljavuustutkimustietojen perusteella päädytään huomattavasti pienempään arvioon. Koko maassa turvepeltoja on noin 240 000 ha. Erityisen paljon niitä on Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa.

Peltoa poistuu viljelykäytöstä eri syistä koko ajan, ja samalla sitä raivataan lisää. Jyrsimällä tehtävän raivauksen helppous on keskittänyt raivauksen pääosin juuri turvealueille ja siten turvevaltaisiin maakuntiin. Korvauskelpoisuuden rajaaminen on hillinnyt tasaisesti raivausintoa.

Parhaillaan käsittelyssä oleva CAP27-suunnitelma tarjoaa turvepeltojen kohdalle ratkaisuiksi mm. muokkauksen vähentämistä, monivuotisten kasvien (nurmet) viljelyä, ympärivuotista kasvipeitteisyyttä ja kosteikkoviljelyä. Tutkimustuloksia ja käytännön kokemusta kosteikkoviljelystä ei Suomen olosuhteissa juurikaan ole. Keskusteluissa on noussut esiin myös raivauksen rajoittaminen joko totaalisella kiellolla tai tekemällä siitä maksullista.

Metsittäminen ei kuulu CAP-luonnoksen keinovalikoimaan. Olisiko metsitystuki kuitenkin otettava takaisin käyttöön yhtenä vaihtoehtona varsinkin syrjäisten turvepeltojen osalta? Huonosti viljeltyinä tai peräti heitteille jätettyinä ne eivätkä palvele hiilensidonnan eivätkä ruuantuotannon tarpeita parhaalla mahdollisella tavalla.

Metsittäminen olisi pitkäkestoinen ja pysyvämpi ratkaisu. Metsitystuen käyttöä puoltaa myös nyt käytössä oleva vajaatuottoisten alueiden metsitystuen saama suosio. Hakemusten määrä on ylittänyt kaikki ennakko-odotukset.

Mitä kuuluu tänä päivänä kotitilan suopellolle? Asia oli suurin piirtein tiedossani, mutta kävin silti ihan mielenkiinnosta paikan päällä toteamassa tilanteen.

Edellisestä käynnistäni oli kulunut vuosikymmeniä, joten jo palstan löytäminen tuotti vaikeuksia. Sinne johtanutta tieuraa tai karjaporttia ei erottanut enää maastosta. Muutama maahan jäänyt aitapylväs metsän keskellä auttoi löytämään paikan.

Veto-oja oli edelleen tehtävässään, ja suosaroilla kasvaa toista harvennustaan odottava sankka sekametsä. Huonon sijaintinsa takia ja nykykalustolla hankalasti viljeltävänä palsta metsitettiin 1980- luvulla metsitystuen avulla.

Aikansa tämä turvepelto hoiti tehtäväänsä rehuntuotannossa. Nyt turve puskee puuta ja sitoo hiiltä.

Pekka Tahvanainen
yksikön päällikkö
Maaseutu ja energia -yksikkö

Yhteismenettely tuulivoimahankkeissa – Liperin Korpivaaran tuulivoimapuisto

Tuulivoimaloiden määrä Suomessa on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana voimakkaasti ja tavoitteena on edelleenkin kasvattaa tuulivoiman osuutta energiantuotannosta. Tuulivoiman lisääminen edesauttaa Suomen uusiutuvan energian tavoitteiden saavuttamista. Vuoteen 2030 tähtäävän kansallisen energia- ja ilmastostrategian mukaisesti tavoitteena on lisätä uusiutuvan energian käyttöä niin, että sen osuus energian loppukulutuksesta nousee yli 50 prosenttiin 2020-luvulla.

Vaikka tuulivoimaloiden rakentaminen on vilkasta, on Itä-Suomi jäänyt muuta maata jälkeen tuulivoimarakentamisessa. Yksi syistä on puolustusvoimien tutkahäiriövaikutukset, jotka erityisesti Pohjois-Karjalassa, ovat olleet este tuulivoimahankkeiden toteuttamiselle. Nyt kuitenkin myös Pohjois-Karjala on saamassa ensimmäisen tuulivoimahankkeensa. Kyseessä on Liperin Korpivaarassa käynnistymässä oleva tuulivoimahanke, jossa laaditaan tuulivoimayleiskaava ja ympäristövaikutusten arviointimenettely (myöhemmin YVA) yhteismenettelynä. Hanke edellyttää VTT:n tekemän tutkahäiriöselvityksen.

Aiemmin Korpivaaran tuulivoimapuiston toteuttaminen oli tarkoitus tehdä suunnittelutarveratkaisun kautta, joka hyväksyttiin vuonna 2016. Aiemmassa suunnittelutarveratkaisussa ja rakennusluvassa voimaloita on neljä, jotka olivat yksikköteholtaan noin 3–3,5 MW. Suunnittelutarveratkaisu perustui rajaehtoihin, joiden mukaan voimaloiden enimmäiskorkeus tulee olemaan 236 metriä ja enimmäislähtömelutaso 106 desibeliä. Korpivaaran alueelle on tällä hetkellä rakennusluvat neljälle tuulivoimalalle.

Nyt vireillä olevan Korpivaaran tuulivoimahankkeen tavoitteena on selvittää mahdollisuutta rakentaa enintään 9 tuulivoimalaa, joiden yksikköteho on arviolta 6–10 MW ja siten koko tuulivoimapuiston kokonaisteho on noin 60 MW. Voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä. Tuulivoimapuisto liittyisi toteutuessaan suoraan hankealueen läpi kulkevaan Fingridin 110 kilovoltin voimajohtoon. Alustava suunnittelualueen pinta-ala on noin 1 426,2 hehtaaria. Alue sijaitsee Liperin kunnassa Kaatamon alueella, noin 17 kilometrin päässä Liperin kuntakeskuksesta ja noin 4 kilometrin päässä Ristinkylästä. Suunnittelualue on pääosin yksityisessä maanomistuksessa.

Tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely

Tuulivoimahanke vaatii ympäristövaikutusten arviointimenettelyn silloin, kun voimaloiden lukumäärä hankkeessa on 10 tai enemmän tai mikäli hankkeen kokonaisteho ylittää 45 MW. Liperin Korpivaaran tuulivoimahanke on tarkoitus toteuttaa yhteismenettelynä, joka tarkoittaa yleiskaavan ja YVA- menettelyn yhdistämistä. Yhdistettäessä YVA- menettely kaavoitukseen arvioidaan hankkeen ympäristövaikutukset hanketta koskevan kaavoituksen yhteydessä. Erityispiirteenä on, että selvityksiä kerätään kahden eri lainsäädännön mukaisesti ja että tarvittavat selvitykset voivat tästä syystä poiketa toisistaan. Kaavan vaikutusten arvioinnista vastaa kunta ja kyse on suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista. YVA:ssa arvioidaan hankkeen ympäristövaikutukset ja arvioinnin tekee hankkeesta vastaava.

YVA- yhteysviranomaisen tehtävänä on tarkistaa, että ympäristövaikutusten arviointi on aineellisesti riittävä. Yhteysviranomaisen tehtäviin kuuluu myös laatia lausunto ympäristövaikutusten arvioimisesta tehdystä suunnitelmasta sekä antaa yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä.

Toimin Liperin Korpivaaran hankkeessa tuulivoima-asiantuntijana. Tuulivoima-asiantuntijan toimi on Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Kainuun ELY-keskusten yhteinen resurssi. Tuulivoima-asiantuntijan tehtävä käsittää tuulivoimayleiskaavojen viranomaisohjauksen sekä YVA- menettelyssä yhteysviranomaisen yhdyshenkilönä toimimisen.

Laura Puoskari

Tuulivoima-asiantuntija

Yrittäjäkoulutusten vaikuttavuutta tutkimassa – kokemuksia harjoittelusta ELY-keskuksessa

Elokuussa alkanut kolmen kuukauden korkeakouluharjoitteluni Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen Työllisyys, yrittäjyys ja osaaminen -yksikössä alkaa tulla päätökseensä. Harjoitteluni aikana olen oppinut ymmärtämään ELY-keskuksen asemaa valtion aluehallinnon toimeenpanija sekä alueiden kehittäjänä yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.

Olen päässyt perehtymään erityisesti työvoimapalveluiden suunnitteluun ja hankintaan, maakunnassa vallitsevaan työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmaan sekä erilaisiin hallituksen toteuttamiin työllisyystoimiin ja tuleviin uudistuksiin, kuten pohjoismaiseen työvoimapalvelumalliin sekä TE2024-uudistukseen. Lisäksi olen saanut pintaraapaisun tulevasta Euroopan sosiaalirakennerahaston kaudesta sekä päässyt osallistumaan erilaisiin työllisyystoimijoiden verkostoihin, näin muutamia asioita mainitakseni.

Työvoimapalveluiden vaikuttavuuden määrittely haastavaa

Harjoitteluni päätehtävänä on ollut tiedon tuottaminen työvoimapalveluista sekä niiden vaikuttavuudesta. Tutustuessani vaikuttavuuden arvioimiseen työvoimapalveluiden näkökulmasta huomasin melko nopeasti, ettei kyseessä ole ihan yksinkertainen juttu. Työvoimapalveluissa vaikuttavuuden mittarina usein pidetään sitä, kuinka moni työllistyy palvelun jälkeen. Erityisen haastavaa palvelun vaikuttavuuden arvioimisessa on sen osoittaminen, että lopputulema on juuri kyseisen palvelun ansiota. Koska työllistymiseen johtava reitti voi usein olla melko monimutkainen ja vaikeasti jäljitettävissä, yksittäisen palvelun merkityksen arvioiminen voi muodostua suorastaan mahdottomuudeksi. Toinen seikka, mikä saattaa vaikeuttaa palveluiden vaikuttavuuden kvantitatiivista mittaamista on seurantatiedon puute. Organisaatiolta ei aina löydy tietoa siitä, millainen asiakkaan työllisyystilanne on palvelun suorittamisen jälkeen tai hänen tietonsa eivät välttämättä ole ajan tasalla.

Harjoitteluni pääprojekti, yrittäjäkoulutuskysely, sai alkunsa juuri seurantatiedon puutteesta. Yrittäjäkoulutuskyselyn toteuttamisen motiivina oli saada tietoa siitä, kuinka moni koulutuksen suorittaneista toimi yrittäjänä tai suunnitteli yritystoiminnan perustamista lähitulevaisuudessa. Lisäksi kyselyllä haluttiin kerätä tietoa koulutuksen käyneiden kokemuksista ja erilaisista kehitysehdotuksista koulutusta koskien.

Kyselypohjan kehittämiseen osallistui yrityskoulutusten parissa työskenteleviä henkilöitä sekä ELY-keskuksesta että TE-toimistosta. Kysely lähetettiin 402 asiakkaalle, jotka olivat suorittaneet joko suomenkielisen tai englanninkielisen yrittäjäkoulutuksen viimeisen puolentoista vuoden aikana. Vastauksia saatiin yhteensä 52, jolloin vastausprosentiksi muodostui 13 prosenttia. Vastaajamäärä osoittautui oikein ruhtinaalliseksi, sillä kyselyyn osallistuneet olivat vastanneet hyvin aktiivisesti avoimiin kysymyksiin.

Yrittäjäkoulutuksiin ollaan tyytyväisiä

Kaikista vastaajista yrittäjinä toimi yli kolmannes ja palkkatyössä oli 13 prosenttia. Puolet kyselyyn vastanneista oli siis työllisiä. Työttömänä vastaajista oli 35 prosenttia ja koulutuksessa tai muulla statuksella 15 prosenttia. Tiivistetysti suurin osa yrittäjäkoulutukseen osallistuneista oli hyvin tyytyväisiä sen antiin. Moni oli kokenut saaneensa rohkaisua joko yritystoiminnan aloittamiseen tai sen kehittämiseen sekä oppineensa paljon yrittäjyydestä ylipäätään.

Erityiskiitoksia saivat ammattitaitoiset ja innostavat vetäjät sekä helppous osallistua kurssille. Lisäksi vastauksista saatiin hyviä kehitysehdotuksia tulevia koulutuksia varten. Esimerkiksi käytännönläheisyyttä toivottiin lisää.
Saatujen vastausten perusteella voidaan sanoa, että yrittäjäkoulutuksilla on ollut merkitystä monelle osallistujalle niin yrittämisen aloittamisen kuin oman osaamisen kehittämisen kannalta.

Koulutukset ja kouluttajat ovat innostaneet, rohkaisseet sekä kannustaneet. Kvantitatiivisesti yrittäjäkoulutusten onnistumisesta kertoo se, että yli puolella muista kuin yrittäjänä jo toimivilla oli suunnitelmissa aloittaa yritystoiminta vuoden sisällä. Heistä 66 prosenttia oli kyselyn aikaan työttömänä. Toivottavasti ryhmässä piilevä potentiaali ja motivaatio pääsee toteutumaan mahdollisimman monen kohdalla. Olisikin hyvin mielenkiintoista toistaa kysely samoille henkilöille esimerkiksi vuoden päästä, ja selvittää, kuinka moni päätyi aloittamaan yritystoiminnan.

Yli puolet yrittäjyyskoulutukseen osallistuneista työttömistä suunnitteli yritystoiminnan aloittamista vuoden sisällä. (N=33)

Aiemmin mainitsemiani lukuja ja kyselyyn osallistuneiden vastauksia yhdessä tarkasteltaessa voidaan todeta, että yrittäjäkoulutukset ovat monen osallistujan kohdalla hoitaneet tehtävänsä. Toisin sanoen ne ovat innostaneet koulutuksen käyneitä yrittäjyyden pariin sekä auttaneet realisoimaan tuon vaihtoehdon toteutumista usean osallistujan elämässä. Itse kutsuisin tätä nimenomaan vaikuttavuudeksi.

Kolmeen harjoittelukuukauteen on mahtunut paljon hyvin erilaisia ja mielenkiintoisia teemoja, joita kuitenkin yhdistää yksi asia – työelämä ja sen eri ulottuvuudet. Työelämän voidaan sanoa melko varmasti koskettavan jokaista meistä jollain tasolla jossain elämämme vaiheessa. Työtä voi joko olla tai sitä voi olla olematta, molempiin vaihtoehtoihin mahtuvat omat merkityksensä ja ristiriitansa. Tärkeintä olisi, että jokainen löytäisi itselleen ja omille voimavaroilleen sopivan paikan yhteiskunnasta ja saisi kokea osallisuutta erilaisissa yhteisöissä. Yrittäjäkoulutusten kaltaisilla palveluilla on selkeästi oma paikkansa tällaisen toiminnan edistämisessä. Toivotaan, että näin on myös jatkossa.

Linda Typpö
korkeakouluharjoittelija, Työllisyys, yrittäjyys ja osaaminen -yksikkö

Maakunnan monipuoliset kulttuuriympäristöt esillä

Tänä vuonna on ollut ja tulee olemaan poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet tutustua Pohjois-Karjalan monipuolisiin kulttuuriympäristöihin, esimerkiksi keväällä julkaistun maakunnallisen kulttuuriympäristöohjelman ja marraskuussa järjestettävän maakunnallisen kulttuuriympäristöseminaarin avulla. Näiden lisäksi tänä vuonna Pohjois-Karjalassa on ollut näyttelyitä, tapahtumia sekä inventointeja ja selvitystoimia, joissa on tarkasteltu ja esitelty maakunnan kulttuuriympäristöjä eli maisemia, perinnemaisemia, rakennusperintöä ja arkeologista perintöä. Lisäksi vuoden lopulla maakuntaliitto julkaisee raportin maakunnan modernista rakennusperinnöstä. Tässä kirjoituksessa esittelen lyhyesti tuoretta kulttuuriympäristöohjelmaa ja tulevaa kulttuuriympäristöseminaaria.

Pohjois-Karjalan kulttuuriympäristöohjelma valmistui työkaluksi esimerkiksi yksityishenkilöille, yrityksille, kunnille, viranomaisille ja järjestöille kulttuuriympäristöjen vaalimisessa ja niiden hyödyntämisessä. Ohjelma on luonteeltaan tietokirjan ja strategian hybridi, ja siinä muun muassa esitellään maakunnan monipuolisia kulttuuriympäristöjä. Ohjelman liitteissä on lueteltu rakennetun kulttuuriympäristön ja maisemien kannalta valtakunnalliset ja maakunnallisesti arvokkaat kohteet sekä erityislainsäädännöllä suojellut rakennukset. Lisäksi yhdessä ohjelman liitteessä esitellään Pohjois-Karjalan arkeologiset erityiskohteet.

Kulttuuriympäristöohjelmassa on myös kolme maakunnan kulttuuriympäristöjä syvemmin luotaavaa artikkelia. Pohjois-Karjalan alueellisen vastuumuseon Ville Hakamäki tarkastelee arkeologista kulttuuriperintöä ja Pohjois-Karjalan maakuntaliiton Jukka Nykänen esittelee maakunnan maisemia. Itse kirjoitin artikkelin, jossa kerrotaan Pohjois-Karjalan taajamien ja liikekeskustojen historiasta ja nykyisyydestä rakennetun kulttuuriympäristön näkökulmasta. Teema valittiin siksi, että ohjelmaa valmistellut työryhmä koki maakunnan keskustaajamien tilanteen paikka paikoin haasteellisena; taajamien hiljentyminen on vakava uhka myös niissä olevalle arvokkaalle rakennusperinnölle.

Kunnan keskusta on kunnan käyntikortti

Olen ollut jo pitkään kiinnostunut kaupunkien ja pienten kuntien keskustoista. Esimerkiksi niiden rakennettu ympäristö on tärkeässä roolissa sekä kuntien identiteetin että imagon kannalta. Kuntien identiteetti voi liittyä jossakin määrin kuntakeskuksen olemassa olevaan rakennuskantaan, sillä usein rakennettu ympäristö kertoo merkittävällä tavalla kunnan historiasta ja nykyisyydestä. Kunnan imago tarkoittaa ulkoista kuvaa, jonka esimerkiksi vierailija saa kunnasta. Kunnan keskustaajaman rakennuskanta – myös historiallinen ja vanha – voikin antaa vierailijalle käsitystä koko kunnasta; kunta voidaan määritellä lyhyenkin viipymän perusteella esimerkiksi kauniiksi ja viehättäväksi tai vastaavasti rumaksi ja epäviihtyisäksi.

Kuva Outokummun keskustasta.
Outokummun Kummunkadun miljöö on osoitettu maakunnallisesti merkittäväksi rakennetun kulttuuriympäristön alueeksi ja taustalla näkyvä Vanha kaivos on vastaava valtakunnallinen kohde. Pääkatu ja sen päässä näkyvä historiallinen kaivosmiljöö on esimerkki, miten pienen kunnan liikekeskustassa voi olla vahvasti läsnä kunnan identiteetin ja imagon kannalta merkittävää rakennusperintöä. Kuva Pekka Piiparinen (2021).

Kulttuuriympäristöohjelman taajamia ja liikekeskustoja käsittelevän artikkelin lopussa esitellään keinoja ja ideoita, joilla kuntakeskustojen ja taajama-alueiden elinvoimaa voitaisiin virkistää ja samalla vaalia niiden historiallisesti arvokasta rakennuskantaa. Kuitenkaan artikkelissa esitetyt keinot eivät yksistään riitä takaamaan keskusta-alueiden elinvoimaa, mutta ne voivat olla avuksi keskustojen kehittämistoimissa.

Kulttuuriympäristöseminaari 24.11.2021

Kulttuuriympäristöohjelmaan kirjoittamani artikkelin lisäksi esittelen taajamiin ja kuntakeskustoihin liittyviä vaalimis- ja kehittämisideoita marraskuun lopulla järjestettävässä maakunnallisessa kulttuuriympäristöseminaarissa. Seminaarin toisessa alustuksessani esittelen tuoretta kulttuuriympäristöohjelmaa. Muita esityksiä seminaarissa pitävät arkeologi Ville Hakamäki, ympäristöasiantuntija Jukka Nykänen ja maakunnan rakennusperintöä selvittänyt Samu Aarnio. Hakamäen aiheena on ”Vuosituhansien kaikuja: Katsaus Pohjois-Karjalan arkeologiseen kulttuuriperintöön ja sen säilyttämisen edellytyksiin”, Nykäsen maakunnan arvokkaat maisemat ja Aarnio kertoo Pohjois-Karjalan modernista rakennusperinnöstä.

Pohjois-Karjalan alueellisen vastuumuseon, Pohjois-Karjalan maakuntaliiton ja Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen yhteistyössä järjestettävä seminaari pidetään 24.11.2021. Tilaisuus alkaa kello 12 ja paikkana on Joensuussa sijaitseva Carelicumin auditorio osoitteessa Koskikatu 5. Toivon paikan päälle runsasta osanottoa ja vilkasta keskustelua.

Tervetuloa!

Pekka Piiparinen
kirjoittaja työskentelee Pohjois-Karjalan ELY-keskuksessa kulttuuriympäristöasioiden parissa