Siperia opettaa ja matkailu avartaa: Sortavalasta (luonto)matkailukeskus?

Vuoden 2017 lopulla Laatokan pohjoissaaristoon ja ranta-alueille perustettiin Laatokan Luodot -kansallispuisto (Ladoga skerries).  Puiston kokonaispinta-ala on 112 000 hehtaaria ja sen ”pääkaupunki” on monelle suomalaisellekin tärkeä Sortavala. Puiston perustaminen kesti parikymmentä vuotta.

Lokakuun alussa Petroskoissa ja Sortavalassa pidettiin venäläisen tutkimushankkeen loppukokous, jossa esiteltiin Suomen ja Venäjän  (pohjoisessa myös Norjan) raja-alueelle sijoittuvan Fennoskandian vihreän vyöhykkeen Venäjän puoleisen osan luonnontieteellisiä tutkimuksia ja puhuttiin myös matkailun kehittämisestä. Kokous antoi kattavan kuvan raja-alueen monimuotoisesta luonnosta ja sen suuresta merkityksestä Karjalan tasavallalle sekä Kuolan niemimaalle.  Laatokan alue on Karjalassa aivan erityisen tärkeä ja monimuotoinen luontokohde.  Kansallispuiston perustaminen alueelle ei ole ollut helppoa ja suuri kiitos asiasta on annettava myös puistoa alusta asti valmistelleelle petroskoilaiselle Karjalan tutkimuskeskukselle  (KRC RAN).  Työ ei ole todellakaan mennyt hukkaan ja jälkipolvetkin tulevat siitä vielä kiittämään.

Kansallispuistoilla on Venäjällä perinteisesti ollut hyvin vahva keskus, jossa on runsaasti henkilökuntaa ja monipuolista esittely-, tutkimus- ja seurantatoimintaa. Nyt, lähes vuosi puiston perustamisesta puistolla ei ole vielä hallintoa. Taustapuheiden mukaan erilaisia hallintomalleja on mietitty, mutta tilanne vaikuttaa sellaiselta, että säästöjä kaivataan.  Kostamuksen luonnonpuiston ja Kalevalan kansallispuiston hallinnot yhdistettiin jokin aika sitten. Puistojen yhteisessä keskuksessa Kostamuksessa on nyt puolet alkuperäisestä henkilöstöstä, mutta vieläkin yli 20 henkilöä. On mahdollista, että Laatokan kansallispuistolla ja Petroskoin lähellä sijaitsevalla  Kivachin luonnonpuistolla voisi olla yhteinen hallinto.

Sortavala  on Laatokan pohjoisosan luontainen pääpaikka, joka on lähellä rajaa ja Niiralan – Värtsilän rajanylityspaikkaa.  Sortavalaa alueella on ainakin matkailun näkökulmasta alkanut jonkinlainen kehityskierre.  Federaation valtatie Petroskoista raja-asemalle asti on piakkoin oivallisessa kunnossa.  ”Ruskealan keisari” Alexander Artemjev on kehittänyt vanhasta marmorikaivoksesta Venäjänkin mitassa erittäin suositun ja monipuolisen matkailukohteen (Gornij Park – Vuoripuisto), jossa käy jo yli 200 000 vierasta. Sortavalan alueella on kunnostettu ja avattu useita merkittäviä matkailupaikkoja.  Lomakylä Niemelän Hovi (Ladozhkaja Usadba) on esimerkki uudesta, korkeatasoisesta lomakohteesta.  Vaikka kyseessä on uudiskohde, se perustuu suomalaisen Oskar Nissisen 1800-luvun maatilaan ja sen rakennuksiin ja paikan henkeen. Kohteen taso kelpaa vaativallekin matkailijalle.   Vuonna 2013 perustettu lomakylä on saanut jo 2015 kansainvälisen matkailupalkinnon.

Vieraat Sortavalan alueelle tulevat suurelta osin Pietarin suunnasta.  Ensi keväänä alueelle tulee Pietarista uusi junayhteys.  Venäläinen osapuoli on valmis avaamaan uuden kansainvälisen rajanylityspaikan Parikkalan Kolmikantaan.

Nykyisessä tilanteessa Laatokan kansallispuiston identiteetille ja kehittymiselle ei ole lainkaan yhdentekevää kuinka sen hallinto järjestetään ja millaisen suunnan puisto sitä kautta saa. Luontoaktiviteetit, ympäristön ymmärtäminen, kestävä kehitys ja ilmastonmuutosasiat ovat tärkeitä myös Venäjälle. Suomalaisesta, onnistuneesta toiminnasta on lähellä – vain sadan kilometrin päässä – toimivia ratkaisuja. Yhteisyötä arvostetaan myös Venäjällä. Konkreettisia toimia matkailun ja luonnonsuojelun yhdistämiseksi viritetään CBC Karelia raja-alueohjelman hankkeella yhdessä Sortavalan hallinnon kanssa.  Jos Pohjois-Karjalan ja Laatokan alueen uusimpaan aiehakukierrokseen osallistuva hanke pääsee jatkoon, suomalaiset tekniset innovaatiot, luonnonsuojelualueosaaminen ja yhteistyö yritysten, hallinnon ja suojelutoimijoiden kesken valjastetaan myös Laatokan kansallispuiston ja Sortavalan alueen kehittämiseen.

Timo J. Hokkanen

Mainokset

Syksy tulee linnut! – Oletteko valmiit?

”Kuu kiurusta, puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen ja pääskysestä ei päivääkään”

Keväällä kesän tulon ennakointi lintujen liikkeiden perusteella on helpompaa kuin syksyllä kesän päättymisen mieltäminen. Kesän varman tulon merkkinä on pidetty pääskyn – yleensä haarapääskyn – saapumista, kunhan muistetaan toinenkin vanha kansanviisaus, että ”ei yksi pääsky kesää tee”. Syksyllä pääskyt poistuvat muiden hyönteissyöjien tapaan vaivihkaa, eikä kesän päättymisen ajankohtaa niiden perusteella ole niin helppo määritellä.  Elokuussa peltoteiden varsille langoille kerääntyvät pääskyt ovat kuitenkin taattu enne pian alkavasta syksystä, jonka tosin voi päätellä myös kalenterista.

Tänä vuonna kesä oli lämmin ja jatkui pitkälle, mutta pääskyjen pääjoukot monien muiden varhain muuttavien hyönteissyöjien lailla poistuivat vanhasta muistista eteläisiin ilmansuuntiin kesän vielä säiden puolesta jatkuessa. Kahlaajalinnuista puolestaan monet suuntaavat talvehtimisalueille jo kesäkuun alussa, joten niistä on vielä vähemmän apua kesän päättymisen ennakoinnissa. Mutta koillisesta saapuvat hanhet ovat varma syksyn merkki. Tänä vuonna syksyn tuovia valkoposkihanhia on parkkeerannut maakunnan pelloille toistaiseksi (20.9.) yllättävän vähän. Maanviljelijät ovat voineet tehdä näihin päiviin asti hanhenjätösvapaata säilörehua ”pahan ilman lintujen” häiritsemättä.

Lintujen kevätmuutossa viehättää sen intensiivisyys ja syksyllä sen vaihtelevuus.  Syksyyn omaa väriään tuovat vaelluslinnut, joiden esiintyminen on yleensä ennakoimatonta ja yllätyksellistä. Vaelluslintuja voidaan pitää varmana merkkinä syksystä ja kesän päättymisestä. Vaelluslinnut ovat muuttolintuja, mutta ne eivät matkaa säännöllisesti lämpimiin maihin ja sieltä takaisin, vaan lähtevät vaihtelevasti evakkoon kannan kasvaessa liian isoksi ja ruuan käydessä vähiin. Jokaisen syksyn vaellus on erilainen ja joinakin vuosina jonkin lajin esiintyminen painaa siihen ikimuistoisen leiman. Vaelluslintujen esiintyminen on vähintään yhtä vaihtelevaa kuin virkamiehen keskimääräinen päivittäinen vire – eli ”jokseenkin vaihtelevaa”.

Tänä syksynä moni on varmaan kiinnittänyt huomiota pihassa lukuisana pyöriviin pikkulintuihin, jotka herkuttelevat koivun runsaalla siemensadolla. Tuttujen peippojen seassa on ollut hyvän pesimäkesän ansiosta tavallista runsaammin vihervarpusia ja niiden serkkuja, urpiaisia. Näistä peippo on perinteinen muuttolintu, vihervarpunen siltä ja väliltä ja urpiainen täysiverinen vaelluslintu. Vihervarpuset ovat jo pääosin häipyneet ja nyt valtoimenaan hyörivät urpiaiset ovat puolestaan etuajassa, sillä tyypillisesti niiden pääjoukot tulevat pohjoisesta vasta lokakuussa.

Vaelluspiristystä syksyyn ovat tuoneet myös tiaiset ja närhi. Uhanalaiseksi luokiteltu hömötiainen on jälleen lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen kunnolla liikekannalla. Eniten näitä vaeltavia metsätiaisia havaittiin 19.9. Rääkkylän Oravisalon Hypönniemessä, yhteensä 726 yksilöä. Hömötiaisten ohella samalla paikalla ja samana päivänä nähtiin 253 kuusitiaista ja 339 närheä, jotka ovat tämän vuoden suurimpia noteerauksia Pohjois-Karjalassa. Kaikki nämä vaeltajat matkasivat läntisiin ilmansuuntiin, kuten niillä on täällä usein tapana.

Syksyn tähän mennessä harvinaisin maakunnassa havaittu lintulaji on niin ikään vaelluslintu, viitatiainen. Allekirjoittanut havaitsi tämän Suomen pesimälajistoon vielä kuulumattoman lajin 10.9. ELYn parkkipaikan reunuskoivuissa. Havaintoa seurasi pian (12.9.) ilmoitus toisesta linnusta Enossa. Havainnot ennakoivat hyvää viitatiaissyksyä, mutta toistaiseksi ne ovat olleet tänä vuonna ainoita syyshavaintoja Suomesta. Jäämme odottelemaan seuraavaa!

Kirjoittaessani tätä vilkuilen välillä ikkunasta, näkyykö niitä muuttolintuja. Kesäisen kauniissa kelissä ei etelään matkaavia näy, mutta variksen ohilento kirvoittaa sisäisen lintuni kaipuun; ei ihmistä ole luotu vain istumaan tietokoneen ääressä…

Harri Kontkanen

Maakuntauudistus odottaa, asiakkaat eivät

Maakuntauudistusta ollaan valmisteltu jo lähes kolme vuotta. Ja ”grande finale” odottaa vasta reilun kahden vuoden päästä. Eikä maakunta toki olisi valmis silloinkaan, vaan virallinen maakunta vasta aloittaisi yhtenä organisaationa toimintansa. Hiomista riittäisi useiksi vuosiksi senkin jälkeen.

On ollut todella pitkä aika elää näin suuressa muutosprosessissa, jossa maali tuntuu aina karkaavan. Useat meistä ovat käyttäneet merkittävän osan työaikaansa uudistuksen valmisteluun. Moni miettii varmaan, että turhaanko?

No ei varmastikaan, mutta nyt lienee paikallaan myös palata oman toiminnan kehittämiseen eli nykyiseen työtehtävään ja miten teemme sen mahdollisimman hyvin ja miten sitä parannamme jo nyt, ei vasta kolmen vuoden kuluttua. Asiakkaan tarpeet eivät odota meidän aikataulujamme. Vastuullamme on jatkaa täysipainoisesti nykyistä tehtäväämme vuoden 2020 loppuun saakka. Toki maakuntauudistustyötä koko ajan jatketaan ja siihen panostetaan vahvasti.

Pohjois-Karjalassa maakunnallinen valmistelutyö on keskittynyt maakunnan tulevien tehtävien kehittämiseen. On haettu parempaa vaikuttavuutta ja suurempaa kustannustehokkuutta tiivistämällä yhteistyötä tulevien kumppaneiden kanssa sekä huomioimalla asiakkaiden, kumppaneiden sekä maakunnan asukkaiden toiveita ja tarpeita.

ELY-keskuksen ja TE-toimiston palveluita, palvelupolkuja ja palveluprosesseja on kehitetty erilaisissa työpajoissa, LEAN-valmennuksissa, kokeilujen ja pilottien kautta sekä valtakunnallisissa työryhmissä. Tämän substanssilähtöisen kehittämisen tulokset ovat hyödynnettävissä riippumatta organisaatiosta tai sen rakenteesta. Työ ei mene hukkaan.

Tulevan maakunnan strategiatyö eli konsernistrategian valmistelu on käynnissä. Laaditaan maakunnan tilannekuvaa sekä pohditaan vaihtoehtoisia kehityssuuntia. Arvioidaan käytettäviä keinoja Sitran lanseeraaman vaikuttavuuskehittämisen mallin avulla. Siinä käytettävissä olevat panokset eli resurssit nähdään investointeina, joita voidaan vertailla keskenään ja joille asetetaan hyvin konkreettiset vaikuttavuustavoitteet. Tämä työ ei mene hukkaan.

Palvelujen digitalisointi tuo paineita myös meille julkisille toimijoille laajojen tietovarantojemme siirtämiseksi paperilta sähköiseen muotoon ja yhteiskäyttöisiin arkistoihin. Tämäkään työ ei mene hukkaan.

Kun palveluja tulevassa maakunnassa kootaan suurempiin kokonaisuuksiin, tuo se meille tarpeen laajentaa omaa osaamista sekä syventää verkostoyhteistyötä kumppaneiden kanssa. Kunkin meistä tulee aktiivisesti pitää yllä omaa osaamistaan substanssiasioissa, hyvää asiakastuntemusta sekä vuorovaikutustaitoja. Esimiesten lisäksi tiimit ja yksiköt ovat tässä hyvänä tukena. Tämä työ ei mene hukkaan.

Suuressa ja varsinkin pitkäkestoisessa muutoksessa on tärkeää hoitaa ne omat työtehtävät hyvin, osallistua muutoksen valmisteluun sekä pitää huoli osaamisesta ja jaksamisesta. Tarvittavat rekrytoinnit tehdään viipymättä, jotta ylikuormittumista ei synny ja osaaminen ehditään siirtää. Hyvä henkilöstöpolitiikka varmistaa muutoksen onnistumisen. Loppuvuodesta toteutetaan tulevien maakuntaorganisaatioiden yhteinen työhyvinvointikysely. Siihen kannattaa osallistua – se ei mene hukkaan.

Ritva Saarelainen

Hyvää kesää kaikille

Kiitokset jälleen lukijoille ja kirjoittajille!

Syyskuussa jatketaan…

Tässä vielä linkki ylijohtajamme ”Tulevaisuus -kirjoitukseen” Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen kesän uutiskirjeessä.

Heinäseivästelyä

Maakuntauudistus on taas mielenkiintoisessa vaiheessa ja siitä on paljon kerrottavaa… Maatalouden puolelta mm. lomituspalveluista ja heinäseipään roolista muutoksessa…

Onko muuten ikinä koskaan tullut mieleen, miten monikäyttöinen vempain onkaan tuo perinteinen heinäseiväs, suomalaisen maatalouden kolmas jalka? Tai viides, jos esim. suomenhevoiselta kysytään.

 

 

Heinäseiväshyppy
Yöllä varkain, yli sarkain,
alastulo heinälatoon,
suoraan kullan kainaloon.

Mutta, huono onni, Juha,
pieleen meni, heinänuha.

(Ohjaus: Teuvo Tulio)

Virallinen seiväs
Syyn jäykkään lakiin kansa ties:
seipään niellyt virkamies.

Konkretiaa tutkimukseen
Tutkimuksen idis puuttui,
kunnes fiilis tyystin muuttui!
Raamitti heinäseiväs viimein sen,
jutun viitekehyksen.

Hätäapu
Korisfrendin visiitti,
isäntänä hobitti.
Huoli nousi sängystä,
jatkopala seipäästä

Rakentelua
Perinteinen unelmatalo,
harmaantuva heinälato.

 

Sinne sun tänne
Minne mennä maailmassa,
globaalissa kaaoksessa?
Aina suunnan näyttää yks,
agraarinen GPS!

 

 

Stalkkeri
Jos heinäseipäistä aidan laittaa,
muistaa kannattaa,
naapurit rei’istä tapittaa!

Nauti Suomen kesästä!
Ota ilo irti vaikka heinäseipäästä!

Juha Kokkonen

Asiantuntija tai asiakas hukassa – CRM auttaa

Asiakkaan arvo on yritystoiminnassa selkeä. Maksava asiakas tuo yrityksen kassaan liiketoiminnan pyörittämiseen tarvittavat voimavarat. Yritystoiminnassa asiakkaaseen liittyvä tieto on tästä syystä myös arvokasta. Tämän tiedon tulee olla jatkuvasti päivittyvää ja helposti löydettävissä.

CRM – (Customer relationship management) järjestelmät mahdollistavat asiakastiedon hallinnan. Ne auttavat hallitsemaan asiakassuhteita ja pysymään kärryillä siitä, missä minkäkin asiakkaan kanssa mennään. Järjestelmän avulla voidaan löytää uusia asiakkaita ja luoda myynti- ja markkinointistrategioita, jotka pohjautuvat asiakastietoon. Tietoja voi kätevästi analysoida, suodattaa, raportoida ja jalostaa johdon, asiakaspalvelun, myynnin ja markkinoinnin käyttöön. Vaikka palvelija vaihtuisi välissä, tiedetään mitä viimeksi on sovittu.

CRM-järjestelmät ovat olleet käytössä myös täällä virastomaailmassa pidemmän aikaa. Järjestelmien hyödyntämistä on osittain hidastanut ehkä se, että julkisen puolen ei ole tarvinnut kilpailla asiakkaista tai asiakaspalvelun laadusta niin selkeästi kuin yksityisellä sektorilla. Jos yksityisellä sektorilla asiakaspalveluprosessi tökkii, asiakas helposti vaihtaa paremman palvelun luukulle. Julkisella puolella tietyt palvelut saa useimmiten vain tietystä osoitteesta.

CRM-järjestelmästä saadut hyödyt ovat kiinni siitä, miten aktiivista järjestelmän käyttö on ja kirjataanko sinne oikea tieto. Tässä ei ole eroa julkisen tai yksityisen sektorin välillä. Järjestelmien käyttöön ottoon liittyy aina haasteita. Järjestelmästä saatu hyöty ontuu heti, jos järjestelmän käyttö on vapaaehtoista. Silloin asiakkaisiin liittyvistä tiedoista osa jää hyödyntämättä, mikä synnyttää lisäkustannuksia organisaatiolle. CRM-järjestelmän käyttöä tulee johtaa ja seurata tavoitteellisesti. Tehtyjä kirjauksia tulee hyödyntää asiakaspalveluun liittyvässä toiminnassa. Kun järjestelmän käyttäjät käytännössä huomaavat, että järjestelmään kirjaamiseen käytetystä ajasta on hyötyä omassa työssä, se motivoi käyttöä.

Asiakastietojen hallinnassa on myös keskeistä riskien huomiointi. Asiakastietojen tulee olla organisaation hallussa, ei ainoastaan yksittäisen työntekijän hallussa. Tämä edellyttää, että asiakkaan palveluun liittyvät keskustelut ja dokumentit kirjataan järjestelmään, josta ne ovat löydettävissä, vaikka yksittäinen työntekijä ei olisi enää organisaation palveluksessa. Asiakaspalveluprosessin nopeuden, läpinäkyvyyden ja laadun kannalta tämä on keskeistä.

Nyt yritysasiakkaiden hoidossa julkisella puolella ollaan CRM-järjestelmien suhteen ainutlaatuisessa tilanteessa. Käyttöön ollaan ottamassa järjestelmää, joka on useamman organisaation yhteiskäytössä. Uuden yhteisen CRM-järjestelmän käyttäjiä ovat ELY-keskukset, TE-toimistot, Tekes, Finnvera, Finpro ja Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes. Järjestelmä tulee myös Ulkoministeriön ja sen edustustoverkoston käyttöön.

Uusi järjestelmä tuo toteutuessaan eri organisaatioiden toiminnan enemmän kuin askeleen lähemmäs yhden luukun periaatetta. Kaikilla edellä mainituilla organisaatioilla on mahdollisuus nähdä asiakkaalle eri organisaatioista annetut palvelut ja toimenpiteet. Järjestelmä mahdollistaa toimijoiden yhteisen asiakasohjauksen ja asiakastarpeiden täsmentämisen. Kun käytössä päästään pidemmälle järjestelmä mahdollistaa myös yhteisen asiakasviestinnän ja –aktivoinnin. Näin suuren muutoksen tekemiseen liittyy paljon haasteita, mutta kun niistä selvitään, asiantuntijoiden työ nopeutuu, asiakkaiden palvelukokemus paranee ja asiakkaiden hallinnollinen taakka vähenee. Mahdollisuudet kustannusten säästöön ovat merkittäviä. Onnistuminen edellyttää vain jokaisen omaa aktiivista järjestelmän käyttöönottoa.

Tapio Kinnunen

Keke-agentteja tapaamassa

Kun kekekierros on taas takanapäin ja vuoden suoritteet ovat itse kullakin selkeänä mielessä, voisi ajatella otsikon mahdollisesti tarkoittavan esim. jotain tiukkailmeistä reviisoria, joka kävisi kehityskeskustelukierroksen antia lävitse syvällisesti pohtien ja kehittämisideoita pursutellen. Korjattakoon tämä virheellinen mielikuva kuitenkin heti alkuunsa, tällaisesta agentista ei tässä blogissa ole tietenkään kyse. Katsotaan, mistä nämä agentit löytyvät ja mitä heidän tehtäväkuviinsa mahtaa liittyä?

Tallustelen huhtikuun kuulaassa pakkasaamussa kohti kaupungin linja-autoasemaa ja siellä odottavaa linja-autoa, joka vie meidät pohjoiseen suuntautuvalle bioenergiahankkeiden opintomatkalle. Matkan järjestäjänä toimivat yhteistyössä Kohti öljyvapaata ja vähähiilistä Pohjois-Karjalaa, Poweria biomassasta ja Kohti vähähiilisiä kyliä –hankkeet. Joensuusta matkaan starttaa reilu kymmenen osallistujaa ja Nurmeksesta vielä toinen saman suuruinen joukko. Mukana on edustajia em. hankkeista, maakunnan liitosta, Karelia AMKista, maaseudun sivistysliitosta (MSL) ja muita teemasta kiinnostuneita paikallisaktiiveja kuten mm. kotiseutuneuvos Pentti Seutu. Matkanjohtajamme Reetta liittyy joukkoomme Nurmeksesta ja hän mainitsee sivumennen aamusanoissaan jotain jostain keke-agenteista, kun juomme aamukahvia Nurmeksen absin remontin keskellä olevassa, osin rakennusmuovilla vuoratussa kahviossa piikkauskoneiden metelöidessä taustalla.

Ensimmäinen tutustumiskohteemme on Itikan tila Iisalmessa, joka on kuulemma saanut ihan oikeasti nimensä inisevistä ja piikki sojossa lentävistä otuksista, joita tilalla on aikanaan ollut nykyistä enemmän tiheiden rantapusikoiden takia. Tila kuuluu Savon Siemen ketjuun, eli toimii siemenviljapakkaamona. Tutustumme erilaisiin erottimiin ja seuloihin, joilla viljat kunnostetaan siemenviljaksi. Yritän rakennuksen sokkeloissa selvittää, löytyisikö keke-agentteja täältä hämyisestä ja pölyisestä tilasta, mutta turhaan. Tilalla on mm. tuulivoimala, maalämpö- ja aurinkosähköjärjestelmä, munkkirasvojen biodiesellaitteisto (jolla tuotetusta dieselistä ei nykykoneet kuitenkaan tykkää, vanhat fortsonit ja massikat kuitenkin kulkee nykimättä). Uusimpana investointina on suunnitteilla biokaasutuslaitteiston hankinta ja mahdollisesti liikennepolttoaineen tuotanto. Paljon yritystä kuitenkin suhteellisen pienessä mittakaavassa.

Seuraava kohteemme on itse pääministerimme perustama Kempeleläinen firma Volter, joka on juuri muuttanut uusiin ja uljaisiin tuotantotiloihin. Kuten kaikki Suomen kansalaiset varmaan tietävät, ministeri ei ole nykyisin enää osakkaana firmassa, eikä siis esiinny Volter –pipo päässä. Firma valmistaa pula-ajoista tutun perustekniikan (häkäpönttö) siivittämänä pien CHP-laitoksia (siis yhdistettyä lämmön ja sähköntuotantoa), joissa polttoaineena on hake. Näitä viedään maailmalle useisiin kohteisiin, missä halutaan omavaraista energiantuotantoa. Uudet tuotantotilat hohtavat puhtautta ja väljyyttä, mutta keke-agenteista ei tarkkaavaisesta seurannasta huolimatta näy vilaustakaan. Pentti Seutu muistelee porukoille, kuinka häköpönttölinjureita piti työntää sakean savun siivittämänä vastamäessä ja kuinka niiden polttoaineeksi valmistetiin rubikinkuution kokoisia koivupalikoita, tämä jos mikä oli biotaloutta parhaimmillaan. Myös em. ministerimme autoili jokunen vuosi sitten Chevyn El Caminolla, jonka lavalla höyrysi häkäpönttö. Auton mallinimi muuttuikin kansan keskuudessa heti El Kaminaksi.

Hyvin Oulussa levätyn yön jälkeen matka jatkui Iin Micropolikseen, jossa saimme kuulla Iin kunnan menestystarinasta HINKU-kuntien saralla. Yskimistä ei enemmälti kuulunut, joten hinku tässä yhteydessä tarkoittanee siis hiilineutraalia kuntaa. II on sitoutunut tavoittelemaan jopa kovempaa päästötavoitetta kuin HINKU-kunnat yleensä. Kun Suomen HINKU-kunnat esitellään kartalla, on ilo huomata miten Pohjois-Karjala ja muutoinkin Itä-Suomi erottuu edukseen. Ii:n kunta käyttää sähköautoja, maalämpöä sekä useiden kunnan kiinteistöjen katoilla komeilee aurinkopaneelit. Öljylämmitystä ei ole enää käytössä ja koko ajan mietitään uusia energiaystävällisiä toimia päästöjen hallitsemiseksi. Kun vielä kunnan läpi kulkevan valtatie nelosen 25 000 vuorokautisen ajoneuvon käsittävän liikenteen pystyisi johtamaan tunnelissa tai toisen kunnan kautta niin hyvä kuulemma olisi.

Siirryimme kunnan infosta sähköautojen sirisevässä kyydissä Pohjois-Iin alakoululle, jossa meitä oli koulun johtavan opettajan ja keppareiden (keppihevoset) lisäksi vastassa kolme alakoululaista power-point esityksineen. Koululaiset esittelivät itsensä ylpeästi keke-agenteiksi, Jes lopultakin tärppäsi. Keke-agentteja on joka luokalla kaksi ja he partioivat pareina koulun tiloissa vuoroin. Agenttien käytössä on valaistusmittareita ja pintalämpötilamittareita, joilla he tekevät säännöllisiä mittauksia ja tallentavat tulokset tarkasti tietojärjestelmään. Koulu on mukana eurooppalaisessa Euronet 50/50 hankkeessa, joka tarkoittaa sitä, että koulu saa käyttöönsä puolet vuoden aikana koululla säästetystä energiasta kertyneestä tulosta. Viime vuonna tämä toi koulun käyttöön ylimääräistä noin 1600 euroa, jolla oli ostettu oppilaiden toiveiden mukaan ulkoliikuntavälineitä mm. pulkkia, joilla opettajatkin tykkäävät laskea. Johtava opettaja totesi agenttien olevan niin tehokkaita, että opettajien tilaan lataukseen jätetyt läppärit on yleensä irrotettu huomaamatta latauksesta ennen kuin akut ovat juurikaan ehtineet vetää virtaa itseensä..

Agenttien tapaaminen oli loistava päätös mukavalle opintomatkalle. Oli hienoa nähdä, että kestävään kehitykseen liittyvät asiat ovat vahvasti ja innostuneesti mukana jo koulutien alkuvaiheessa. Hyviä ideoita jalkautettavaksi moneen muuhunkin toimintaan.

Ari Heiskanen