Ajankohtaisia ja ajattomia juttuja Pohjois-Karjalasta
Tekijä: Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen blogissa kirjoittavat mm. ylijohtaja Ari Niiranen (myös elinkeinot, työvoima ja osaaminen -vastuualueen johtaja) ja johtaja Janne Kärkkäinen (ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue). Kirjoituksissa käsitellään Pohjois-Karjalan maakunnan ja ELY-keskuksen kannalta tärkeitä aiheita.
Puolitoista vuotta kestäneet koronarajoitukset ovat pääosin poistuneet. Mahdollisuudet tavata toisia ihmisiä, harrastaa ja matkustaa ovat palanneet. Ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alalla rajoitusten poistuminen tarkoittaa mahdollisuutta harjoittaa elinkeinoa ja palata ansiotyöhön.
Suomen kahdestakymmenestä sairaanhoitopiiristä jo viisitoista kuuluu tällä hetkellä koronaepidemian perustasolle. Puolet kansasta on saanut koronarokotteen. Koko maassa voi järjestää yleisötapahtumia. Vapaus on koittanut. Pohjois-Karjalassa olemme jo useamman viikon opetelleet entiseen elämänmenoon. Kiteen rantakentällä kannustetaan pesäpalloilijoita, Polvijärvellä karsitaan suunnistajia kansainvälisiin koitoksiin ja Kajasteen lavalle Nurmekseen virtaa tanssikansaa naapurimaakuntia myöten.
Osalle meistä koronatilanne aiheutti työssämme vain työn tekemisen tavan ja paikan muuttumista sekä käsidesin ja kasvomaskin käyttöä. Harrastukset suuntautuivat entistä enemmän kotiin ja luontoon, minkä monet kokivat yllättävän myönteisenä muutoksena.
Ravintola-, matkailu- ja tapahtuma-alaa lukuun ottamatta yritysten ja yrittäjien menetykset jäivät ennakoitua pienemmiksi. Pelätty konkurssiaalto ja suurtyöttömyys pystyttiin torjumaan. Oleellisena apuna ovat olleet julkiset tuet, Pohjois-Karjalassakin noin 45 miljoonaa euroa. Näiden tukien oikeisiin kohteisiin ohjaamisessa ELY-keskuksella on ollut keskeinen rooli.
Pitkäaikaistyöttömyys ja työvoiman kohtaanto-ongelma eivät ole poistuneet mihinkään. Monille ja erityisesti koronatilanteesta hyötyneillä yrityksillä osaavan työvoiman saatavuus on entistä vaikeampaa. Viimekesäinen kausityövoimapula toi esille myös työperäisen maahanmuuton tärkeyden.
Vapauteen sisältyy myös vastuu. Terveysturvallisuudessa se on vastuuta toisten terveydestä, omasta terveydestä ja terveydenhuollon kantokyvystä.
Koronavirus ei vieläkään ole poistunut keskuudestamme. Tapahtumien järjestäjät pitävät huolta muun turvallisuuden ohella terveysturvallisuudesta. Lähikontaktien välttäminen kannattaa edelleen, vaikka koronatartuntoja on maakunnassamme vain muutamia viikossa. Käsihygienia on hyödyllistä aina, erityisesti influenssa- ja flunssakausien lähestyessä.
Moni asiantuntijatyötä tekevä on kokenut koronatilanteen tuoneen rajoitusten lisäksi myös vapautta. Etätyö on muuttunut toivotusta vapaudesta ensin määräykseksi, sitten suositukseksi ja pian osaksi työn tekemisen uusia muotoja.
Etätyöhön sisältyy vastuu paitsi työtehtävistä, myös työtovereista, työyhteisöstä, yhteistyösuhteista ja itsestä. Vastuu on nähtävä tätä hetkeä pidemmälle tulevaisuuteen. Vastuu on tunnistettava itsensä lisäksi myös suhteessa kanssaihmisiin, kuten työuraansa aloitteleviin nuoriin.
Kesäloma on myös vapautta. Nyt sen viettämiseen näyttäisi olevan monipuolisemmat mahdollisuudet kuin vuosi sitten. Lomasta nauttiessamme voimme samalla auttaa koronatilanteesta kärsineitä yrityksiä ja niiden työntekijöitä kohti valoisampaa tulevaisuutta.
Kun on nyt vuoden verran kantanut titteliä ”biosfäärialuekoordinaattori” ja opetellut luotsaamaan tätä ELY-keskuksen erikoistumistehtävää, on työtehtävän puitteissa esittäytyessä tullut tutuksi hämmentynyt ilme ja kysymys ”Minkä koordinaattori se olikaan?”.
Niin, mikä se biosfäärialue oikein on?
Termi on haastava. Vaihtoehdoiksi on ehdotettu muun muassa elonkehää ja kestävän kehityksen mallialuetta. Kun sitten kerron, että meillä on täällä Pohjois-Karjalassa UNESCOn kestävän kehityksen malli- ja kokeilualue, jossa pyrkimyksenä on löytää ja levittää käytännössä toimivia esimerkkejä siitä, miten ihminen ja luonto voivat elää ja kehittyä tasapainoisesti, ymmärryksen häivähdys vilahtaa silmissä. Tuo perusajatus biosfäärialueen toiminnasta kuulostaa kaikkien mielestä hyvältä, mutta mitä se sitten ihan käytännössä tarkoittaa?
Tänä keväänä valmistuneen strategian myötä biosfäärialueen toiminnan kärjiksi on valittu luonnon monimuotoisuuden turvaaminen, paikallisen kestävän kehityksen osaamisen vahvistaminen, luontoon kytkeytyvien elinkeinojen tukeminen sekä alueen näkyvyyden edistäminen kestävyyden ja vastuullisuuden kautta. Näitä asioita edistetään sekä paikallisella että kansainvälisellä verkostoyhteistyöllä, jossa hyväksi havaittuja toimintatapoja viedään ja tuodaan. Konkreettisia kokeiluja ja tekoja alueelle saadaan kehityshankkeiden kautta. Esimerkiksi meneillään olevassa CBC NatureBeST-hankkeessa autetaan paikallisia matkailuyrityksiä kehittämään toimintaansa ympäristöystävällisemmäksi ja CBC Biokarelia -hankkeessa taas kehitetään luonnon monimuotoisuuden ja metsäpalojen tarkkailuun verkkotyökaluja.
Tätä työtä ei tee yksin koordinaattori vaan toiminnassa mukana olevat yhteistyötahot ja kumppanit eli paikalliset yritykset, yhdistykset, oppilaitokset ja toimijat, jotka ovat sitoutuneet kehittämään omaa toimintaansa niin, että toiminta ei vie edellytyksiä tulevilta sukupolvilta elää ja iloita täällä. He toteuttavat jokapäiväisessä arjessaan alueen kehittämistä kestäväksi ja etsivät toimivia toimintatapoja.
Biosfäärialueen maantieteellinen rajaus käsittää Lieksan, Ilomantsin ja Tuupovaaran kaupunginosan Joensuusta, mutta biosfäärialuetoimintaa on koko maakunnassa.
Jo vajaa 15 vuotta sitten julkaistussa ”Pohjois-Karjalan ympäristö– nykytila, uhat ja mahdollisuudet”-julkaisussa biosfäärialuetoiminnan haasteena on pidetty toiminnan tunnettavuutta ja vaikuttavuuden parantamista. Saman haasteen kanssa tullaan painimaan siis jatkossakin.
Onko hyvillä teoilla siis väliä, jos niistä ei yleisesti tiedetä?
Tietysti on. Mutta tekojen vaikuttavuus olisi varmasti parempi, jos yksittäisten toimijoiden teot saataisiin vielä paremmin näkyviin yhdessä.
Moni ymmärtää UNESCOn maailmanperintökohteiden brändiarvon, jolla voidaan houkutella kansainvälisiä matkailijoita alueelle. Onhan siellä oltava jotain merkittävää katseltavaa, kun kohde on UNESCOn tunnustama! Miten saisimme myös UNESCOn biosfäärialueen voimavaraksi, jolla Pohjois-Karjalaan saataisiin tulijoita ja olijoita (ei vain se vetovoima, vaan myös se pitovoima)? Ja miten saada syntymään omistajuus ja ylpeys siitä, että meillä on täällä syrjässä jotain niin kansainvälisesti ainutlaatuista, että UNESCOkin on sen noteerannut?
Biosfäärialueilla keskiössä on toiminta, ei siis jokin fyysinen rakennus tai paikka vaan tekeminen, joka on vapaaehtoista työtä alueen kehittämiseksi kestävästi. Toki edellytyksenä biosfäärialuetunnustukselle ovat täällä olleet myös karun ja niukkalajisen alueen arvokkaat luontokokonaisuudet, jotka muodostuvat suojelluista vanhoista metsistä ja soista. Nämä luontokohteet – kansallispuistot ja retkeilyalueet yhdistettynä vastuulliseen ja kestävään toimintaan on juuri sitä mitä nyt maailmallakin matkailussa halutaan.
Miten siis tehdä jo olemassa oleva näkyväksi?
Yhdeltäkään taholta se ei onnistu yksin, vaan vaatii laajalti yhdessä viestimistä, monikasvoisesti ja -kanavaisesti niiden kestävien ja vastuullisten tekojen esiintuomiseksi, joita alueella jo tehdään. Vanhaa sananlaskua lainatakseni ”Jos haluat mennä pitkälle, menkää yhdessä”.
Viestintää siitä mitä kaikkea biosfäärialuetoiminta on ja miksi se on tärkeää, tarvitaan monella suulla ja moneen suuntaan. Kuvassa yksityiskohta Juha Käkelän Karhuveljekset Hiidenkivellä -teoksesta. Kuva: Vilma Lehtovaara.
CBC NatureBeST -hankkeessa on toteutettu matkailuyrittäjille opas, johon on koottu toimiviksi havaittuja ratkaisuja energian tuotannosta ja säästöstä sekä energiatehokkuuden parantamisesta. Oppaaseen voit tutustua tästä.
Maatalouspolitiikan uudistaminen on haasteellinen tehtävä. Aivan helposti tämän ison laivan kurssia ei muuteta varsinkaan jos siitä ei löydetä yhteistä näkemystä. Millaista maaseutua ja millaista ruoantuotantoa osana eurooppalaista yhteisöä tavoittelemme? Ohjelmakauden taitteessa nämä asiat ovat laajan keskustelun ja valmistelun alla ja nyt tavoitteisiin on myös mahdollista vaikuttaa.
EU-ajan alkupuolella kannoimme huolta oman maataloutemme kilpailukyvystä ja tuotannon säilymisestä Suomessa. Vaikka viljelijöiden tulotaso mittavista tehostamistoimista huolimatta ei ole toteutunut toivotulla tavalla, joiltakin osin maatalouspolitiikalle asetettuja tavoitteita on onnistuttu saavuttamaan. Ruoka on kuluttajille kohtuuhintaista ja maataloustuotannon taso on säilynyt EU-jäsenyyttä edeltävällä tasolla. Maamme sisällä tuotanto ja jatkojalostus on tosin siirtynyt vahvasti Länsi-Suomeen. Tässä meillä Itä-Suomessa on nyt vahvan yhteistyön paikka uuden ohjelmakauden valmistelussa. Maatalouden toimintaedellytykset tulee turvata koko maan alueella ja välttää siten liiallisen keskittymisen haitat esim. Itämeren rannikkoalueilla. Valmistelua tähän liittyen Itä-Suomessa onkin jo monella eri taholla käynnistetty.
Huolta kannetaan myös kasvavasta byrokratiasta ja erilaisista valvonnoista. Vaikka valvonnat koetaan edelleen hankalina, positiivistakin kehitystä on tapahtunut. Menetelmät ja toimintatavat ovat kehittyneet ja sähköisten järjestelmien käyttöönoton myötä tukien hakeminen ja hallinnointi on merkittävästi helpottunut. Alkuaikojen kaltaisia hakijoiden jonoja kunnantaloille ei ole enää aikoihin ollut edes kevään kiivaimpaan hakuaikaan.
Jatkossa maatalouteen kohdistuu ruuantuotannon ja maatilojen tulokehityksen lisäksi kasvavia vaatimuksia ilmastonmuutoksen torjuntaan, eläinten hyvinvointiin, luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen ja yleensäkin ympäristöasioihin liittyen. Maatalouden tulee olla taloudellisesti kannattava elinkeino sekä kilpailukykyinen ja houkutteleva ammatti nuorille yrittäjille. Ja kaikki tämä pitäisi hoitua yksinkertaisella tukijärjestelmällä. Tätä kaikkea yritetään tehdä yhteistyössä ja yhteisymmärryksessä EU:n sisällä, jossa päätösvalta valitettavasti painottuu suurille jäsenmaille jotka (kuten Suomikaan) eivät halua luopua saavutetuista eduista. Yhteensovitettavia asioita on enemmän kuin riittävästi.
Näistä monitahoisista ja osin ristiriitaisistakin haasteista huolimatta parempaan suuntaan on toki monessa asiassa päästy, joten täysin epäonnistuneena maatalouspolitiikkaamme ei voida pitää. Juuri koetun ja yhä jatkuvan koronapandemian aikana elintarvikehuoltomme on pystytty ylläpitämään ja ruuantuotantojärjestelmä on säilyttänyt toimintakykynsä. Tietyillä tuotannonaloilla ulkomainen kausityövoima on merkittävässä roolissa, mutta pääosa tuotannosta on kotimaisten resurssien varassa. Tämän koeponnistuksen perusteella maataloustuotanto säilyy toimintakykyisenä ainakin tämänkaltaisissa poikkeusoloissa.
Erilaisista tuista on tullut oleellinen osa viljelijöiden tulonmuodostusta ja siten ne osaltaan turvaavat elintarvikehuoltoamme. Maatalouspolitiikka ja sen tukijärjestelmä ovat yhteiskunnan keinoja ohjata ruuantuotantoa haluttuun suuntaan. Ruokajärjestelmämme on pystynyt tuottamaan puhtaat, turvalliset ja myös kohtuuhintaiset elintarvikkeet kuluttajille. Ruokamenojen osuus kotitalouksien menoista on laskenut tasaisesti ja on tällä hetkellä noin 10 %. Kasvavista haasteista huolimatta myös ympäristö- ja ilmastoasiat on otettu aiempaa paremmin huomioon ruuantuotannon koko ketjussa pellolta pöytään. Tämä suuntaus painottuu edelleen vahvemmin nyt tehtävässä valmistelutyössä ohjelmakaudelle 2021 -2027
Linkki Pohjois-Karjalan valmisteluaineistoon ”Eväitä uudistuvaan kestävään kasvuun – Pohjois-Karjalan maaseudun kehittämissuunnitelma 2021-2027”: Linkin kautta voi kommentoida suunnitelmaa.
Valkoposkihanhen arvioidaan kehittyneen itäisen Pohjois-Amerikan pienistä kanadanhanhilajeista puoli miljoonaa vuotta sitten. Valkoposkihanhi painaa noin 2 kg, munii keskimäärin 4 munaa, syö ruohokasveja ja voi elää lähes 30-vuotiaaksi. Hanhet ovat pariuskollisia ja perheestä huolehditaan, jälkeläiset vieroitetaan vasta seuraavan pesimäkauden kynnyksellä. Muuttomatkaa talvehtimis- ja pesimäalueiden välillä voi kertyä yhteen suuntaan 3700 km.
Kolme pesimäkantaa, jotka kaikki kasvavat
Maailman kolmesta valkoposkihanhikannasta Barentsinmeren – Pohjanmeren kanta on suurin. Valkoposkihanhi oli sukupuuton partaalla noin sata vuotta sitten. Vielä 1970-luvun lopussa valkoposkihanhi asutti vain Novaja Zemljan Eteläsaaren ja sen lähistön. Nykyisin Barentsinmeren pesimäalue käsittää lounaaseen myös rannikkoalueen, Kaninin niemimaan ja Kuolan itärannikon.
Itämeren ja Pohjanmeren kannat luetaan samaan populaatioon Barentsinmeren pääkannan kanssa niiden talvehtiessa samoilla alueilla. Kannan kasvu on ollut nopeaa: 1959 Saksassa ja Hollannissa laskettiin 19 700, 1994 250 000, 2008 770 000 ja 2018 jo 1,6 miljoonaa yksilöä. Näistä vajaat 1,5 miljoonaa kuuluu Barentsinmeren arktiseen kantaan.
Valkoposkihanhen päätalvehtimisalue on Vattimeren rannikon läheisyydessä Hollannista Tanskaan. Kuva Saksasta, kuvaaja: Helmut Kruckenberg.
Kannan kasvu johtuu etenkin talvikuolleisuuden pienenemisestä, josta tärkeimmät syyt ovat ollut hanhien metsästyksen kielto talvialueilla 1970-luvulla sekä tehomaanviljelyn kehittymisen myötä lähes rajattomat ruokailumahdollisuudet.
Itämerellä usean pesimäalueen kanta on kääntynyt viime vuosina laskuun. Suomessa kanta ei ole enää viime vuosina kasvanut vahvimman kannan alueella pääkaupunkiseudulla. Suomen kokonaiskanta on kuitenkin jatkanut kasvuaan ja levittäytynyt koko rannikkoalueelle, missä painopiste on siirtynyt ulkosaaristosta sisäsaaristoon. Suomen pesimäkannan yksilömääräksi on arvioitu 35 000.
Pääsyy Suomen kannan siirtymisestä lähemmäs mannerta ja ihmisiä on vahvistunut merikotkakanta. Merikotka on leviämässä myös sisämaahan voimakkaasti, osittain suurentuneen valkoposkihanhikannan takia. Tähän vaikuttaa sekä pesivät että muutonaikaiset lepäilijät. Pohjois-Karjalassa pesiviä valkoposkihanhia on vasta muutamia. Toinen valkoposkihanhia yleisesti saalistava petolintu on kanahaukka, sen sijaan maakotkan merkitys hanhien verottajana on pienempi. Kaikkiaan isot petolinnut saalistavat todennäköisesti satoja valkoposkihanhia kaudessa Pohjois-Karjalassa.
Kanahaukka on merkittävä valkoposkihanhien saalistaja Pohjois-Karjalassa, mutta usein kanahaukan saalistama hanhi päätyy merikotkan ruoaksi, isomman oikeudella. Kuvassa nuori kanahaukka jahtaa valkoposkihanhea 14.10.2020 Rääkkylässä, kuvaaja: Jari Kontiokorpi.
Valkoposkihanhen arktisilla pesimäalueilla suurimmat uhat ovat naali, kettu ja isot petolinnut. Myös isot lokit ja kihut syövät munia ja poikasia, porot munia. Huippuvuorilla jääkarhuista on tullut merkittävä saalistaja. On havaittu, että lisääntynyt valkoposkihanhikanta on saanut jääkarhuja jäämään saarille enemmän ja niinpä paikoin yli puolet valkoposkihanhien munista ja poikasista päätyy jääkarhujen ravinnoksi. Huippuvuorilla suurin osa valkoposkihanhien ulosteista päätyy puolestaan porojen ravinnoksi.
Valkoposkihanhien kevätmuutto
Saksalaisen satelliittilähettimillä varustettujen valkoposkihanhien muuttoreitit keväällä 2018 Suomen kohdalla. Pääreitti kulkee Viipurin tienoilta itäkoilliseen. Kuva: http://www.blessgans.de/?708 ja Google.
Valkoposkihanhet muuttavat loppukeväällä arktisille pesimäalueilleen usein lumen ja jään keskelle. Ajoitus on tärkeä, liian aikainen saapuminen tai poikkeuksellisen kylmä loppukevät ei mahdollista onnistunutta pesintää. Tundralla kesä on lyhyt, juhannuksen keväästä kuukauden kuluttua on jo syksy. Pitkä valoisa aika puolestaan mahdollistaa tehokkaan ruokailun.
Valkoposkihanhien pesiminen
Kuten talvehtimisalueilla, myös pesimäalueilla monikymmenvuotinen kasvillisuuden syönti muuttaa ruokailualueen lajistoa ja ravintoarvoja. Pesimäalueilla suosituimmat ruokakasvilajit vähenevät, molemmilla alueilla ravinteikkuus kärsii.
Ilmaston lämpeneminen muuttaa nopeasti elinoloja monella tavalla. Kuumina kesinä 2015 ja 2020 esim. Kolguevin saaressa kuoli paljon nuoria valkoposkihanhia ilmeisesti infektiosairauksiin. Länsi-Euroopassa pesivillä valkoposkihanhilla on todettu olevan moninkertainen määrä loisia verrattuna arktisen alueen hanhiin.
Syysmuutto
Syksyllä muutto ei ole keväisen hektistä, muutolle lähdetään hyvällä muuttosäällä eli poutaisessa myötätuulessa. Vaikka sanonta kuuluukin, että vesi valuu kuin hanhen selästä, pyrkivät valkoposkihanhet väistämään muuttoreitille osuneet sadealueet. Esimerkiksi viime syksynä laajalle alueelle Suomessa levinneet valkoposkihanhet väistivät sadealuetta pohjoisen kautta ajautuen Keski-Suomeen ja Pohjois-Pohjanmaalle saakka. Lisäksi itätuulet ajattivat ja levittivät reittiä tavallista pohjoisemmaksi.
Valkoposkihanhiparvissa on mukana usein myös muita hanhilajeja, kuvassa maailmanlaajuisesti uhanalainen punakaulahanhi Joensuussa 1.10.2020. Kuva: Jari Kontiokorpi.
Syksyllä valkoposkihanhet siirtyvät ilmeisesti keväistä useammalla laskeutumisella vähitellen kohti talvialueita. Tähän saataneen varmistus Luonnonvarakeskuksen satelliittilähetintutkimuksen käynnistyessä kunnolla. Tutkimusprojektissa on tarkoitus asentaa 50 valkoposkihanhelle lähettimet, jolloin saadaan tarkkaa tietoa, missä linnut ruokailevat ja levähtävät sekä kuinka kauan muuttomatkallaan Suomessa.
Hollantilaistutkimuksen satelliittilähetinhanhien sijoittuminen 28.9.2020. Muutto oli tällöin kestänyt pari viikkoa, iso osa valkoposkihanhista oleili Pohjois-Karjalassa. Päämuutto oli vielä tulossa. Kuva: Netherlands Institute of Ecology ja Google.
Saksalaisten ja hollantilaisten vastaavissa seurannoissa on jo paljastunut, etteivät samat hanhet käytä välttämättä samoja peltoja tai edes lähiseutuja eri muuttokausilla. Suurin piirtein yhtä usein kuin lähetinhanhi laskeutuu Suomen pelloille, yhtä moni muuttaa laskeutumatta Suomen yli tai kokonaan Venäjän puolelta.
Syysmuuton alku saavuttaa Suomen noin syyskuun puolivälissä. Useahuippuinen päämuutto on syys-lokakuun vaihteessa ja viimeiset hanhet jättävät Suomen lumitilanteesta riippuen lokakuun lopulla tai marraskuun alkupuolella.
Ravinto vaihtelee olinpaikan mukaan, valkoposkihanhien aiheuttamat vahingot
Valkoposkihanhi on hanhista selkein laiduntaja, jonka pääasiallinen ravinto koostuu Huippuvuorten aineiston mukaan syysjääheinästä, luminurmikasta ja punanatasta sekä erilaisista yrteistä. Muuttomatkaa varten hanhet nostavat rasvavarastoaan myös kirjokortteella, rikkojen hedelmillä, nurmitattaren silmuilla ja tundrapuntarpäällä. Itä- ja Kaakkois-Suomessa tankatessaan valkoposkihanhet syövät mahdollisimman energiapitoista ravintoa, etenkin nurmikasveja (esim. valkoapila, englanninraiheinä ja mailaset), mutta myös viljanoraita ja viljan jyviä.
Hanhien aiheuttamat vahingot ovat nousseet Suomessa paljon nopeammin kuin mitä valkoposkihanhikanta on kasvanut. Suurimmat vahingot ovat tulleet rehuviljelmille Pohjois-Karjalassa ja Kaakkois-Suomessa. Suurimmillaan viljelijöille myönnetyt korvaukset ovat olleet Suomessa kolme miljoonaa euroa viime vuonna. Pääsyy suureen summaan oli poikkeavat sääolot keväällä, jolloin valkoposkihanhia oli etenkin Keski-Karjalassa paljon ja ne viipyivät kauan.
Esiintymisessä nopeita muutoksia
Tutkimusten mukaan valkoposkihanhien ruokailu- ja lepäilyalueet ovat osin vaihtuneet kasvaneen kannan ja levinneen esiintymisalueen lisäksi petopaineen takia. Vielä vuosikymmen – pari sitten lähes kaikki valkoposkihanhet keräsivät keväisin voimia muutaman viikon Gotlannissa ja Länsi-Virossa, mutta nykyään lyhyemmän aikaa ja enenemässä määrin Itä-Virossa ja Suomessa. Osaltaan tähän on vaikuttanut Pohjois-Venäjän maanviljelyn radikaali väheneminen.
Toiseksi selitykseksi on epäilty moninkertaistunutta merikotkakantaa Gotlannissa ja Virossa. Satelliittiseurannan perusteella hanhet eivät viihdy runsaspetoisilla alueilla, vaan tankkaavat näillä alueilla vain muutaman päivän. Osa hanhista muuttaa talvialueiltaan jopa suoraan Barentsinmerelle petopaljouden välttääkseen.
Merikotkasta on tullut tavallinen näky Pohjois-Karjalassakin. Osa kahdeksan merikotkan parvesta 17.10.2017 Tohmajärvellä sekä yksittäinen vanha lintu 14.10.2020 Joensuussa, kuvaaja: Jari Kontiokorpi
Todennäköisesti myös Suomessa tapahtuu muutos, ja on jo osittain tapahtunutkin. Syksyisin esim. Tohmajärvelle on kerääntynyt hanhimassojen ympärille kymmenisen merikotkaa kerralla jahtaamaan hanhia. Merikotkan ns. kihlapareja on Pohjois-Karjalassa jo kaksinumeroinen luku, nämä nuoret aloittavat pian pesinnän. Onkin toivottavaa, että suurentunut petokanta vähentää hanhien aiheuttamia vahinkoja maanviljelylle. Luonnossa runsaudelle löytyy aina verottajia.
Video karkotusmenetelmistä. VAROITUS: VIDEO VOI JÄRKYTTÄÄ HERKIMPIÄ.
Pohjois-Karjalan maakunnan ilmanlaatua on selvitetty bioindikaattoreiden avulla 1980-luvulta lähtien noin 10 vuoden välein tapahtuvin tutkimuksin. Uusin maastokaudella 2020 tehty tutkimus on nyt edennyt raportointivaiheeseen ja työ valmistuu kokonaisuudessaan muutaman viikon sisällä. Bioindikaattoreilla tarkoitetaan yleisesti eliölajeja, jotka ilmaisevat ympäristön tilaa ja siinä tapahtuvia muutoksia. Ilmanlaadun osalta bioindikaattoreina on käytetty männyillä kasvavia runkojäkäliä (epifyyttijäkälät) ja maanpinnan sammalia. Mäntyjen epifyyttijäkälät ovat hyviä ilmanlaadun bioindikaattoreita, sillä ne reagoivat herkästi ilman epäpuhtauksiin sekä ulkomuodollaan että lajiston koostumuksen ja runsauden muutoksilla. Epäpuhtauksien vaikutukset kuitenkin ilmenevät näissä indikaattorilajeissa hitaasti, minkä vuoksi menetelmät soveltuvat erityisen hyvin pitkän aikavälin muutostrendien kuvaamiseen.
Pohjois-Karjalan ELY-keskus kilpailutti tutkimuksen toteutuksen ja työn suorittajaksi valikoitui Ramboll Finland Oy. Tutkimus käsitti 315 koealaa mäntyjen runkojäkälien osalta (5 mäntyä jokaiselta koealalta, josta tutkitaan jäkälälajiston esiintyminen, runsaus ja kunto) sekä 100 sammalnäytettä (joista tutkitaan alkuainepitoisuudet). Tutkimuksen kustannuksin osallistuivat kaikki Pohjois-Karjalan kunnat, suurimmat ilmapäästöjä tuottavat laitokset, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto sekä Pohjois-Savon ELY-keskuksen L-vastuualue. Heinäveden kunta ei ollut tutkimuksessa mukana, koska tutkimuksen maastotyöt ajoittuivat vuoteen 2020. Hankkeen suunnitteluvaiheessa oli ilo todeta, että vallitsevasta tilanteesta huolimatta ilmalaadun selvitys koettiin kunnissa ja ilmapäästöjä tuottavissa laitoksissa tärkeäksi, ja ELY-keskuksen esittämät kustannusosuudet ja niiden pohjalta laaditut sopimukset saatiin tehtyä sujuvasti.
Tutkimuksen tuloksia verrattiin vuonna 2010 toteutetun tutkimuksen tuloksiin männyn runkojäkälien ja sammalten alkuainepitoisuuksien osalta. Tuloksia tulkittiin tarkastelemalla ilmanlaatua kuvaavien indikaattorimuuttujien vaihtelua suhteessa päästölähteisiin, vertailemalla lajistosuhteissa ja jäkälien kunnossa tapahtuneita muutoksia eri vuosina sekä vertaamalla sammalten alkuainepitoisuuksien muutoksia päästömäärien kehitykseen. Ilmanlaatuun vaikuttavia tekijöitä ovat yleisesti teollisuus, energiantuotanto ja liikenne. Keskeiset raportissa tarkasteltavat ilmapäästöt ovat rikkidioksidi, typen oksidit ja hiukkaset. Päästömäärät ovat edelleen olleet laskussa näiden kaikkien osalta edelliseen raporttiin nähden.
Kuvassa sormipaisukarve (Hypogymnia physodes), joka on käytetyistä indikaattorilajeista kestävin ja yleisin laji.
Koska tulosten raportointi on vielä luonnosvaiheessa, en paljasta tutkimuksen tuloksia tässä kirjoituksessa vielä sen tarkemmin. Kiteytyksenä voinee kuitenkin todeta, että mitään huolestuttavaa muutosta maakunnan ilmalaadussa ei ole nähtävissä. Verrattaessa tuloksia muiden alueellisten ilmanlaadun bioindikaattoritutkimusten tuloksiin, näyttäisi tässä vaiheessa siltä, että keskeisimmät ilmanlaatua kuvaavat jäkälämuuttujat osoittavat ilmanlaadun olevan Pohjois-Karjalan alueella parempaa kuin muilla tutkituilla alueilla Suomessa.
Tutkimuksen aikana haasteeksi nousi aiemmassa kymmenen vuotta sitten tehdyssä tutkimuksessa käytettyjen koealojen tuhoutuminen metsätaloustoimien osalta. Noin kolmannes koealoista (100 kpl) oli tuhoutunut ja niiden tilalle tuli löytää lähistöltä uusi vertailukelpoinen koeala. Koealoja pyritään sijoittamaan mm. suojelualueille, mutta tämä ei ole yleensä mahdollista niiden koealojen osalta, jotka sijoittuvat päästölähteiden läheisyyteen. Tutkimuksen toistettavuuden takia olisi tärkeää, jos koealat pysyisivät ennallaan.
Monelle meistä riittää, että aistii hengitettävän ilman puhtaana ja raikkaana. Toiset taas kaipaavat tuntemuksiensa tueksi tai niiden vahvistamiseksi tutkimustietoa. Tuoreinta tietoa on siis kohta saatavilla raportin ja siitä tehtävän julkaisun valmistuttua muutaman viikon sisällä. Ilmanlaatu on meille kaikille tärkeä asia ja hyvin todennäköisesti sen merkitys vielä korostuu tulevaisuudessa. Maakunnan menestystekijöitä mietittäessä nousee puhdas luonto ja puhdas ilma yleensä ensimmäisten joukossa esiin. Nyt valmistuvalla tutkimustiedolla pystytään osaltaan tukemaan näitä arvoja.
Ari Heiskanen yksikön päällikkö, Ympäristö ja luonnonvarat
Heinäveden kunta siirtyi 1.1.2021 Etelä-Savon maakunnasta Pohjois-Karjalan maakuntaan. Siirtopalavereissa Etelä-Savon ELY-keskuksen kanssa huomasimme Pohjois-Karjalan ELY-keskuksessa, että tietämyksemme kunnan luonnosta ja linnuista on puutteellista.
Saadaksemme metsälintutietoa ja tutustuaksemme kunnan luontoon ideoimme ns. metsälintumaratoonin, jossa 12 tunnin aikana aamuyöstä alkaen eri lintuharrastaryhmät yrittävät löytää mahdollisimman monta metsälintuyksilöä, muita lintuja unohtamatta. Eri lintulajeja bongattiin yhteensä 50. Samaa sapluunaa on käytetty Etelä- ja Keski-Karjalassa yli 10 vuoden ajan ja se on hyväksi havaittu. Jokaisella ryhmällä oli omat lohkonsa, paitsi ELY-keskuksen vapaaehtoisilla, jotka kiersivät koko kunnan alueella. Korona-turvallisesti totta kai. Jokaisessa seitsemässä ryhmissä oli kaksi tai kolme harrastajaa.
Tapahtumasta innostuivat etenkin tikkoihin erikoistunut tikkaryhmä ja Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys. Myös paikalliset lintuharrastajat olivat innokkaana mukana. Vaikka kunta siirtyi Pohjois-Karjalaan, on se edelleen Etelä-Savon lintuharrastajat Orioluksen tiedonkeruualueena. Yhteensä 17 lintuharrastajaa retkeili lauantain ajan kunnassa, kauimmaiset saapuivat Parikkalasta asti.
Heinäveden kunnan koko on 1320 km2, josta vesistön pinta-ala on 18 %. Rikkonainen vesistö on maankuulu, Heinäveden vesistöreitti onkin luettu kansallismaisemaksi. Mäkinen maasto on metsäinen, maa-alasta onkin metsää 84 %, valtalajina kuusi. Soiden osuus on vain 10 %. Viljelysala on myös hyvin pieni. Väkiluku on reilut 3000, väestötiheys on vain 3,1 ihmistä neliökilometrillä. Esim. Uudenmaan väestöntiheys on 170 ja Kainuun 3,9 ihmistä/km2. Kunnan alueella saavat nauttia hiljaisuudesta muutkin kuin Pohjoismaiden ainoat ortodoksiluostarit, Valamo ja Lintula munkkeineen ja nunnineen.
Yleiskuvaa kunnan maaliskuun lopun luonnosta saatiin, mutta paljon jäi kysymysmerkkejä ilmaan. Varsin vaikeat keliolot eivät suosineet maastossa hiihtämistä tai kävelyä lumikengillä tai ilman. Myös tiet pehmenivät paikoin ajamattomaan kuntoon. Näin moni hyvältä vaikuttava alue jäi koluamatta, kuten valtaosa muustakin maa-alasta.
Mitä havaittiin?
Kanalintuja havaittiin hämmentävän vähän, vain 24 teertä, 14 pyytä ja 9 metsoa. Teerien soidin ei ole ilmeisesti alkanut kunnolla, tai ainakaan sumuaamuna ne eivät innostuneet pulisemaan. Pyyt vihelsivät aamuvarhaisella vähän aikaa, metsosoidinta havaittiin yhdellä paikalla.
Lapinpöllö, kuva: Jari Kontiokorpi
Pöllöjä oli yöllä huonosti äänessä, eikä niitä havaittu montaa valoisallakaan saalistelemassa. Varpuspöllöt vihelsivät pienen hetken ennen auringonnousua, yhteensä 11 varpuspöllöä havaittiin. Helmi-, viiru- ja lapinpöllöjä kuultiin tai nähtiin kutakin kaksi yksilöä.
Tikkoja havaittiin mukavasti, vaikka niilläkin rummutus jäi aamulla vähiin. Kaikkiaan laskettiin 205 käpytikkaa, 32 palokärkeä, 29 harmaapäätikkaa, 3 valkoselkätikkaa ja 2 pohjantikkaa. Lisäksi 11 tikkaa jäi määrittämättä lajilleen. Sen sijaan BirdLife Suomen vuoden lajia pikkutikkaa ei havaittu, niillä paras soidinaika on pohjantikan tavoin parin viikon päästä.
Metsien tiaisparvia etsittiin intensiivisesti ja niistä saatiinkin hyvä käsitys. Kaikkiaan laskettiin 154 hömötiaista, 89 töyhtötiaista, 12 kuusitiaista sekä 22 pyrstötiaista. Lisäksi havaittiin harvinaisemmat pähkinänakkeli ja lapintiainen. Samaan metsien lajistoon lasketaan myös hippiäinen ja puukiipijä. Hippiäisiä havaittiin vain 14. Talvi tappoi suurimman osan hippiäisistä, eikä kevätmuutto ole niillä vielä kunnolla alkanut. Puukiipijät selvisivät talvesta paremmin, sillä niitä laskettiin nyt 42. Tali- ja sinitiaisia ei laskettu.
Yksi suurimman mielenkiinnon kohde oli kuukkeli, mutta nämä ovat jo pääosin hiljentyneet pesimään. Ilahduttavasti neljä kuukkelia kolmella paikalla osui harrastajien kulkureiteille. Kuukkelin sukulaislajia närheä tavattiin tietysti runsaammin, yhteensä 64 yksilöä.
Metsien siemensyöjät urpiainen ja vihervarpunen olivat lähes kadoksissa, sen sijaan käpylintuja havaittiin 62, joista määritettiin 36 pikku- ja 4 isokäpylintua. Punatulkut ovat olleet vähissä linturuokinnoilla, eikä niitä löydetty vielä metsistäkään kovin paljon. Yhteensä havaittiin 77 tulkkua, niillä ja urpiaisilla sekä vihervarpusilla on kevätmuutto vasta tulossa.
Heinävesi komeine koskineen on tunnettu koskikaroistaan. Vielä eivät karat olleet lähtenet muuttomatkalle pohjoiseen, niitä havaittiin parikymmentä sukeltelemassa ja laulelemassa etenkin Kermassa ja Pilpassa.
Koskikaroja Pilpankoskessa, kuva: Jari Kontiokorpi
Muuttolintuja oli saapunut Heinävedellekin. Laulujoutsenia, sinisorsia, telkkiä ja harmaalokkeja nähtiin sulapaikkojen luona muutamia yksilöitä. Mustarastaita oli jo kymmeniä, räkättirastaita muutama ja yksi kulorastaskin havaittiin. Lisäksi muutama töyhtöhyyppä ja kiuru tavattiin, mutta esimerkiksi tyypilliset alkukevään muuttajat kottarainen ja pulmunen puuttuivat. Myöskään yhtään kyyhkyä ei havaittu.
Harvaan asutun kunnan alueella ei varpusia ole enää monessakaan paikassa, pikkuvarpusiakin havaittiin hyvin vähän. Yleisiä eivät olleet viherpeippo ja naakkakaan, keltasirkkuja nähtiin myös niukasti.
Tapahtuman aikana pyrittiin näkemään myös nisäkkäitä. Vaikeat lumiolot eivät nisäkkäitä ilmeisesti innostanut liikkumaan, sillä vain 7 oravaa, 3 metsäjänistä ja 1 kettu havaittiin.
Harmittamaan jäi se, ettemme juurikaan päässeet käyttämään kunnan palveluita rajoitusten takia. Mutta ehkä ensi kerralla kokoonnumme Heinävedelle myös ruokailemaan, saunomaan ja majoittumaan? Innostus jäi, hiljaisuus teki suuren vaikutuksen komeiden koskien ja suurten korkeusvaihteluiden lisäksi. Vaikka aamuöinen lähtö retkelle on usein tuskallista, niin viimeistään silloin kun pimeä valostuu hämäräksi kirkastaa ajatuksen, että kannatti lähteä. Varpuspöllöjen vihellysten sekaan alkaa kuulua varpuslintujen laulua ja tikkojen rummutusta, ehkä myös pyyn vihellys ja teerien pulina. Ilo ja rauha täyttää mielen.
Työpaikallani Kauppakadun valtion valkoisessa virastotalossa on jo nyt keväiseen tapaan aivastuttava sisäilma. Juurisyynä siihen ei ole kuitenkaan jokakeväinen siitepöly vaan jo vuosia sitten rakennuksessa todennettu huono sisäilman laatu. Rakennus saneerataankin ulkoseiniä lukuun ottamatta kokonaisuudessaan kolmen tulevan vuoden aikana. Ennen väistötiloihin siirtymistä teemme muuttosiivousta pieneen lähiarkistoon, josta löytyy sekä tuoreita että historiallisia asiakirjoja valtion alueellisen työvoimapolitiikan toimeenpanosta 1960 luvulta alkaen. Ja mitä sieltä löytyikään.
Valtion työnvälitystoiminta alkoi Pohjois-Karjalassa vuonna 1934 mitä ennen se oli Suomessa kunnallista toimintaa. Vuodesta 2006 alkaen kunnille asetettiin velvoite osallistua pitkäaikaistyöttömyyden työmarkkinatukimenoihin valtion rinnalla työvoimapalvelujen tuottamisvelvollisuuden mukaan lukien työttömyysturvatehtävän säilyessä valtiolla.
Iso muutos tapahtui, kun maaliskuun 2021 alussa Suomessa aloitti yhteensä 25 työllisyyden kuntakokeilua 2023 puoliväliin saakka. Kyseessä on uusi lakisääteinen, valtion ja kuntien kumppanuuteen perustuva toimintamalli, jossa kuntakokeilu vastaa haastavassa tilanteessa olevien työttömien palvelun toimeenpanosta, tuloksellisuudesta ja resursseista omalta osaltaan. Valtio huolehtii kuntakokeiluun Pohjois-Karjalan TE-toimistosta siirtyvästä henkilöstöresurssista ja työvoimapalveluresursseista sekä palvelujen järjestämisestä ja seurannasta.
Pohjois-Karjalassa Joensuun seudun viiden kunnan työllisyyden kuntakokeilun myötä palaamme maakunnassamme osittain kunnallisen aktiivisen työllisyydenhoidon toimintamalliin. Noin 7 500 alueemme noin 12 000 työttömästä siirtyy Joensuun seudun kuntakokeilun eli Joensuun, Liperin, Kontiolahden, Outokummun ja Polvijärven kuntien palveluihin, joissa panostetaan yksilölliseen kartoitukseen perustuvaan ohjaukseen monialaisesti. Tavoitteena on ennaltaehkäistä työttömyyden pitkittymistä ja ohjata asiakkaita työkykynsä ja osaamistarpeensa mukaisiin palveluihin. Tulevina vuosina saammekin seurata kahden julkisen työvoimapalvelutoimijan yhteistoiminnan tuloksellisuutta – Pohjois-Karjalan TE-toimiston ja Joensuun seudun kuntakokeilun.
Työttömyystilastoja lamavuodelta 1991
Arkistohyllystä löytyy myös joitakin kuukausittaisia työttömyystilastoja 1960-luvulta alkaen, jotka ovat kauniisti käsin kirjoitettuja taulukkoja. Työttömyystilastoinnin seurantavastuu jatkuu valtiolla edelleen, tosin tietojen kerääminen on nyt nopeampaa. Samoin taideteoksen veroiset mustat kirjoituskoneet hyllyllä siirtävät ajatukset menneeseen konttorityöhön, joka vaati paljon henkilötyötä ja aikaa ja jolla oli suuri työllistävä vaikutus.
Kuntakokeiluja varten on määritelty myös omia tuloksellisuusmittareita, joiden seurantaa on digitalisoitu helpommin hyödynnettäväksi. Mutta vaikka tilastollista tietoa on koko Suomen, Pohjois-Karjalan ja seutukuntien työikäisistä, työttömistä ja työmarkkinoista, toiminnan vaikuttavuus todentuu lopulta yksilön ja työpaikan oikea-aikaisena kohtaamisena.
Työnantajilta tarvitaan ennakoivaa ja ennakkoluulotonta henkilöstösuunnittelua ja työhön ohjaavilta toimijoilta työmarkkinatuntemusta ja työhön tai osaamispalveluihin ohjaavaa ja motivoivaa työotetta. Kokeilun tuloksellisuus arvioidaan vuoden 2023 lopulla sillä ovatko yksilöasiakkaat saaneet tarvitsemaansa palvelua ja yksilö- ja työnantaja-asiakkaiden kohtaanto parantunut.
Selitys siivousurakkamme pisimpään hyllymetrimäärään löytyy mapeista, jotka sisältävät noin 1500 hankintasopimusta kymmenen edellisen vuoden ajalta. Tässä konkretisoituu ELY-keskuksen ja oman työurani toiminta työllisyyden edistämiseksi eli osaamista kehittävien palvelujen järjestämisessä henkilö- ja yritysasiakkaillemme joko kansallisella tai Euroopan sosiaalirahaston tuella. Joka kuukausi noin 2 000 työtöntä henkilöä kehittää Pohjois-Karjalassa osaamistaan. Osaamispalveluntuottajat ovat jatkossakin työllisyyden edistämisessä keskeisessä roolissa työelämävaatimusten muuttuessa entistä nopeammin. Oppiminen on nähtävä jatkumona – myös työpaikoilla.
Arkiston pahvisista mapeista löytyy myös paperisia entisen työministeriön ohjeita ja linjauksia noin kahden hallituskauden välein useimmiten siitä, kuinka valtion työvoimapalvelujen tuloksellisuutta mitataan tai siitä millaiset olisivat yhdenvertaisuutta tukevat ja tuottavimmat asiakaspalveluprosessit. Pohjois-Karjalassa oli enimmillään 12 työvoimatoimistoa, joiden kanssa sen aikainen työvoimapiiritoimisto kävi tulostavoiteneuvottelut vuosittain. Vuodesta 2013 alkaen alueellamme on toiminut yksi TE-toimisto, jonka palveluita järjestetään kuudella paikkakunnalla.
Uusin valtion työvoima- ja yrityspalveluita koskeva palvelustrategia kuntakokeilujen ajalle ilmestyi kuluvan vuoden alussa. Sen toimeenpanosta vastaavat Pohjois-Karjalan TE-toimisto ja ELY-keskus tiiviissä yhteistyössä kuntakokeilun ja sidosryhmien kanssa. Tarkoituksena on vastata muiden kuin kuntakokeilukuntien asiakkaiden yksilöllisemmästä palvelusta, vahvistaa kaikkien maakunnan kuntien työnantajien rekrytointipalvelua sekä uudistaa palveluvalikoimaa.
Työnvälitystoiminnan lisäksi toimintaympäristöä on tuettu vuosikymmenet työllisyyspoliittisilla investoinneilla, projektirahoituksilla ja kansainvälistymistoimilla mm. Karjalan Tasavallan työministeriön että kansainvälisen työnvälitysverkoston EURES-toimijoiden kanssa.
Olemme usein sidosryhmien kanssa sen kysymyksen edessä, että kun alueemme työvoimapotentiaalissa on runsaasti mm. koulutuksessa ja työelämän ulkopuolella olevia, koulutettuja ja osa-aikatyöhön halukkaita osaajia, niin miten heidät ja työnantajat saataisiin kohtaamaan tänään, huomenna ja ylihuomenna?
Huhtikuussa muutamme uteliain odotuksin väistötiloihimme naapurin punaiseen valtion virastotaloon ja koetamme löytää vastauksia tuohon kysymykseen päivittäin. Kolmen vuoden päästä näemme, onko ohjeena tehdä seuraava perussiivous vai suursiivous.
Ulla Mauranen yksikön päällikkö, Työllisyys ja osaaminen
Yhteistyötermi tulee esille, kun halutaan saada muutosta aikaan työyhteisössä, taloyhtiössä tai isommissakin asioissa. Yhteistyö on monesti väline kehittää jotakin toimintaa. Miten yhteistyö sitten onnistuu ja toimii eri asioiden ratkaisemisessa?
Taloyhtiöiden talkooyhteistyöstä on monella varmaankin kokemusta. Siellä käytännössä moni on nähnyt yhteistyöhön liittyviä haasteita. Talkoissa osa tekee töitä hiki hatussa ja osa tulee osallistumaan talkookahveihin. Sama haaste on kaikissa yhteistyöllä tehtävissä kehittämisissä.
Miksi yhteistyössä on haasteita? Haasteita syntyy, jos on epäselvää, mitä yhteistyöllä haetaan ja onko se hyödyllistä omalle toiminnalle. Hyödyllisyyden kirkastaminen kaikille yhteistyöhön osallistuville on oleellisinta. Täytyy selkeästi pystyä viestimään tai näyttämään, että yhteistyön kautta syntyy parempi tulos kuin yksin yrittämällä. Tärkeää on löytääkin yhteinen tavoite, joka on kaikille tärkeä ja jota kohti kaikkia haluavat tehdä työtä.
Yhteistyöllä voidaan saavuttaa merkittäviä tuloksia. Tästä on hyvä esimerkki suomalaisten yhteistyö korona-ajan rajoituksien noudattamisesta. Toki siinäkin on lipsumista ja kisaväsymystä näkyvissä, mutta kansainvälisesti verrattuna olemme onnistuneet varsin mallikkaasti. Yhteistyöllä voidaan pelastaa siis ihmishenkiäkin ja vaikuttaa isoihin asioihin.
Kun kyseessä on näinkin merkittävä taito tai toiminta, voiko sitä kehittää? Kuulemma voi, mutta siihenkään ei ole oikotietä. Se vaatii harjoitusta, kuten kaikki tekeminen, missä haluaa kehittyä. Yhteistyön harjoittelu on kuitenkin suhteellisen helppoa, koska tilaisuuksia on yleensä tarjolla sekä vapaa-ajalla että töissä. Tulee vain pitää silmät avoinna ja tarttua tilaisuuteen, kun mahdollisuus aukeaa. Pienilläkin parannuksilla voi tässäkin taidossa edetä. Pienellä muutoksella voi olla isot vaikutukset.
Töissä yhteistyö voi tarjota mahdollisuuden parantaa työn mielekkyyttä. Vastenmielisempi tehtävä muuttuu mukavammaksi tehdä, kun sitä saa pohtia ja ratkaista hyvien työkavereiden kanssa. Asioihin voi löytyä ihan uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia, joita itsekseen pohtimalla ei osannut havaita. Parhaimmillaan yhteistyöllä saadaan lisää tehokkuutta ja vaikuttavuutta.
Teemme töitä entistä verkostoituneemmin. Verkostotyössä yhteistyötaidot ovat vielä merkittävämmässä roolissa, kun asioita tehdään oman organisaation ulkopuolisten kumppaneiden kanssa. Yhteistyön hyötyjen ja tavoitteiden viestiminen on haasteellisempaa, mutta entistä tärkeämpää. Verkostoyhteistyöllä voidaan vaikuttaa laajasti moniin asioihin. Verkostoyhteistyössä haasteita voivat olla johtaminen ja jokaiselle osallistujille selkeän roolin kirkastuminen.
Nopeasti analysoituna yhteistyötä tarvitaan joka paikassa. Se on perustaito, jota jokaisen kannattaa ylläpitää ja kehittää. Taidosta on hyötyä vapaa-ajalla ja töissä. Se tarjoaa myös mahdollisuuksia parempiin tuloksiin ja kiinnostavampaan tekemiseen. Pidetään siis mieli avoimena ja Let’s do it together!
Maaseudun ja maatalouden merkitys on viimeisen vuoden aikana noussut suuren huomion kohteeksi. Kotimainen ruuantuotanto, kausityövoiman välttämättömyys, kotimaan matkailu, työn monipaikkaisuus sekä monet muut maaseutuun liittyvät asiat ja ilmiöt ovat otsikoissa.
Viime keskiviikkona 3.2.2021 julkaistiin ely-keskuksen maaseuturahaston vuosikatsaus vuodelta 2020 (sttinfo.fi). Pohjois-Karjalan maaseudun kehittämiseen suunnattu julkinen rahoitus oli vuonna 2020 yhteensä noin 85 miljoonaa euroa. Vertailun vuoksi metsänomistajien saamat vuotuiset kantorahatulot ovat noin kaksinkertaiset. Niistä merkittävä osa suuntautuu tosin maakunnan ulkopuolisille metsänomistajille.
Vuosikatsaus sisältää mielenkiintoista tietoa tukieuroista, valvonnasta ja tulevasta EU-ohjelmakaudesta. Samalla se tarjoaa havainnollista tietoa muun muassa maatalouden rajusta rakennemuutoksesta. Näiden lisäksi se antaa ajattelemisen aihetta niin Pohjois-Karjalan maaseudun tulevaisuudesta, merkityksestä kuin ihmisten hyvinvoinnista.
Maaseutu on toistaiseksi välttynyt koronaviruksen aiheuttamilta haitoilta ilahduttavan hyvin. Maatalous on toiminut käytännössä normaalisti ja viljelijät eivät tiettävästi ole juuri tartuntoja saaneet. Viime keväänä uhannut kausityövoimapula erityisesti marjatiloilla hoitui laajalla yhteistyöllä ihan kohtuullisesti. Tulevan kauden kausityövoiman riittävyys pystytään turvaamaan jo huomattavasti paremmin. Maatalouden alkutuotannon ja maaseutuyritysten väliaikaiset tuet, toistaiseksi noin 850 000 euroa, varmistavat sen, että maaseudun yrittäjät eivät jää koronatuissa väliinputoajiksi.
Maaseututoimijoiden tiivis ja mutkaton yhteistyö maakunnassamme on osoittanut arvonsa näissä poikkeuksellisissa oloissa. Ely-keskuksen ja sen keskeisten kumppaneiden, kuten kuntien yhteistyöalueiden, Leader-yhdistysten, ProAgrian, elinkeinoyhtiöiden, MTK Pohjois-Karjalan, ja niiden keskeisten henkilöiden mutkaton vuorovaikutus on säännöllistä ja toimivaa. Tulokset ovat nähtävissä koronatilanteen hoitamisen lisäksi ainakin maaseutuyritysten kehittämisessä, luomutuotannon laajuudessa ja Leader-toiminnan aktiivisuudessa.
Yhteisiä ponnisteluja maaseudun sekä siellä asuvien ja yrittävien ihmisten hyväksi todella tarvitaan. Maakunnan maidontuotanto on laskenut kauaksi tavoitellusta 150 miljoonan litran vuosituotannosta. Viime vuonna meijerimaidon määrä jäi 117 miljoonaan litraan. Maidontuotannon ja yleisemminkin nautakarjatalouden siirtyminen länteen ja etelään on saatava pysähtymään. Riittävä raaka-ainetuotanto turvaa keskeiseltä osin elinvoimaisen elintarviketeollisuuden kehittymisen alueella.
Maatilojemme määrä on vähentynyt EU-jäsenyyden aikana vajaaseen puoleen eli laskenut alle 2 000 tilan. Maatilojen keskipinta-ala on sijaan yli kaksinkertaistunut ollen nyt 43 hehtaaria. Peltopinta-ala on säilynyt likimain ennallaan noin 85 000 hehtaarissa. Viime vuonna avustettuja sukupolvenvaihdoksia tehtiin vain kahdeksan.
Viljelijäkin on ihminen. Maatalouden kannattavuuden heikkeneminen, miljoonaluokan taloudelliset riskit, epävarmuus tukiehdoista ja suuri työmäärä kuormittavat. Viljelijöiden jaksaminen on jo vuosia ollut maaseudun suurimpia huolenaiheita. Tähän ongelmaan on onneksi jo tartuttu.
Me kaikki pystymme toiminnallamme vaikuttamaan siihen, miten maaseutu ja sen ihmiset tulevaisuudessa voivat. Ely-keskuksella on lisäksi erinomaiset kehittämis- ja rahoitusvälineet konkreettiseen taloudelliseen tukeen. Koronatilanteen aikanaan helpottaessa siitä jää toivottavasti muutakin pysyvää hyvää kuin käsien peseminen ja joustavat työntekemisen käytännöt. Maaseudun merkityksen ymmärtämisen soisin olevan yksi pysyvä muutos.
Pohjois-Karjalan työllisyysaste 65 % on kaukana hallitusohjelman 75 %:n tavoitteesta. Työttömyysaste reilut 14 % on maan korkein. Tuoreet Pohjois-Karjalan työmarkkinoiden tilannekuva ja tulevaisuus -raportti ja vastaava kuntakohtainen raportti (Aluekehityksen konsulttitoimisto MDI) antavat vielä huomattavasti yksityiskohtaisemman tiedon työmarkkinatilanteestamme: mistä olemme tulleet, missä olemme ja minne olemme menossa. Olemme tekemässä Pohjois-Karjalan tulevaisuuden kannalta tärkeitä reitinvalintoja. Työmarkkinoidenkaan tulevaisuus ei ole vain suora jatkumo lähimenneisyydelle.
Pohjois-Karjalan maakuntavaltuusto hyväksyi 14.12.2020 vuoteen 2040 ulottuvan Pohjois-Karjalan strategian. Keskeisenä tavoitteena on vahvistaa maakunnan elinvoimaa ja lisätä asukkaiden hyvinvointia. Väestön keskittyminen, työikäisen määrän väheneminen ja ikääntyminen ovat haasteita, joihin tulee tarttua. Osaavan työvoiman riittävyys pitää turvata.
Työikäinen väestömme supistui 2010-luvulla voimakkaasti niin ikärakenteen kuin muuttoliikkeenkin takia. Ulkomailta on saatu muuttovoittoa, mutta siitä ei ole ollut osaajapulan helpottamisessa merkittävää apua. Maahanmuuttajat ovat enimmäkseen työttömiä tai työvoiman ulkopuolisia henkilöitä. Työmarkkinakelpoiset maahanmuuttajat siirtyvät usein edelleen Etelä-Suomeen. Vaikka työllisyystilanne ja työllisten määrän kehitys oli 2010-luvun lopulla myönteistä, työvoiman ja työllisten määrä on ollut viime vuosikymmenen laskeva.
Työpaikkojen määrä oli viime vuosikymmenen lopussa nousussa. Toimialojen väliset erot ovat rajuja. Maa- ja metsätalouden ja julkisen hallinnon työpaikkojen määrät ovat laskeneet voimakkaasti, mutta lisääntyneet erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollossa ja muutamilla muilla toimialoilla. Ilahduttavan hyvää on ollut erityisesti teollisuutemme työpaikkakehitys.
Pohjois-Karjalan vahvuus on selkeä keskuskaupunki, eikä meillä mene voimavaroja tarpeettomaan tai jopa haitalliseen sisäiseen kilpailuun. Joensuun ydinkaupunkiseutu eli Joensuun keskusta, Kontiolahti ja Liperi muodostavat asumis- ja työssäkäyntialueen, jonka kehitys poikkeaa edukseen muista kunnista. Toisille seutukunnille voi sopia voimakas kasvu, toisille taas älykäs sopeutuminen, smart shrinking. Alueiden elinvoimaisuus ja ihmisten hyvinvointi eivät riipu ainoastaan väestön kehityksestä tai taloudellisesta kasvusta.
Kulunut vuosi on työttömyyden kasvun lisäksi nostanut esille myös mahdollisuuksia, joita meidän tulee rohkeasti ja määrätietoisesti käyttää. Monipaikkaisuus ja etätyö yhtenä sen mahdollistajana sekä maaseudun arvostus ovat meille mahdollisuuksia, jos vain pystymme huolehtimaan alueemme houkuttelevuudesta asuin- ja vapaa-ajanviettopaikkana. Tarvitsemme sekä elinvoimaa ja työpaikkoja että osaavaa työvoimaa. Kaupungistumisessa ja väestön muuttovirroissa ei silti liene tulossa suuria suunnanmuutoksia.
Työllisyyden hoidolla ja työttömyyden vähentämisellä voimme ainakin lähivuosina kasvattaa työllistä työvoimaa ja vastata työvoimatarpeeseen. Työllisyysmäärärahoista, Euroopan sosiaalirahaston varoista tai työvoimahallinnon henkilöstömäärästä onnistumiset eivät ole kiinni. Kyse on toimintamme vaikuttavuudesta.
Käynnistyvä työllisyyden kuntakokeilu on yksi yritys vaikuttavuuden parantamiseksi. Poliittisessa valmistelussa on monia muita muutoksia. Maakunnallisten ja paikallisten toimijoiden oma aktiivisuus on hallinnon rakenteista riippumatta joka tapauksessa ratkaisevassa asemassa. Meillä on mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuteen. Voimme vahvistaa kehitystä, joka tuo maakuntaan muutaman vuoden viihtyvien opiskelijoiden, eläkepäivistä nautiskelijoiden ja kotimaanmatkailijoiden lisäksi osaavaa työvoimaa niin pääkaupunkiseudulta kuin ulkomailtakin.
Tapio Kinnunen
