Työttömyyden vuosikustannukset puoli miljardia Pohjois-Karjalassa

Pohjois-Karjalassa on totuttu korkeisiin työttömyyslukuihin. Ja nimenomaan tilastolukuihin: staattisiin ja taaksepäin katsoviin prosentteihin, lukumääriin ja vertailuihin vuoden takaiseen tilanteeseen. Vähemmälle tarkastelulle on jäänyt työttömyyden merkitys julkiselle taloudelle, yritysten kasvuun ja ihmisten hyvinvoinnin edellytyksille.

Työttömyyden taloudellinen vaikutus Pohjois-Karjalan julkiselle taloudelle on n. 500 milj. euroa vuodessa. Kyllä luit oikein, puoli miljardia euroa. Kustannus muodostuu työttömyysturva- ja asumistuki- sekä toimeentulotukimenoista, keskimäärin 11 000 €/vuoden työttömyys. Lisäksi mukaan lasketaan tulonmenetykset eli erilaiset verot ja sotu-maksut, jotka jäävät saamatta. Ne muodostavat 21 500 € vuodessa. Kun tuo yhteissumma kerrotaan n. 15 500:lla eli laajan työttömyyden (työttömät ja palveluissa olevat) määrällä, saadaan tuo huima kustannus. Ja tietysti tärkeintä eli yksittäiselle ihmiselle koituvaa nettotulomenetystä ei tässä ole edes arvioitu.

Myös osaajapula -viestejä on noususuhdanteessa alkanut tulla yhä enemmän. Yritysten kannalta katsottuna jokainen avoinna oleva työpaikka merkitsee tuotannon arvon menettämistä. Viime vuonna oli julkisessa työnvälityksessä avoinna hieman alle 1100 työpaikkaa koko ajan. Tuo merkitsee varovaisesti arvioituna 43 milj. euron tulon menetystä (= jos menetetyn tuotannon arvo olisi mediaanipalkan suuruinen). Julkisen työnvälityksen osuus on vähän yli 40 % avoimista paikoista, joten summan voi helposti vähintään tuplata.

Edellä kuvatut laskelmat osoittavat miten suuret taloudelliset arvot ovat kyseessä työttömyyden pienentämisessä. Yksilön, yhteiskunnan ja yritysten kannalta jokainen työtunti ja työttömyyden päättyminen työllistymiseen on kullanarvoista. Panostuksia työvoimapalveluihin, koulutukseen ja palkkatukeen voidaankin tarkastella investointina, joka tuo positiivisia vaikutuksia paitsi yksilön työllistymiseen, myös aluetalouteen.

Tutkimusten perusteella (mm. Aho 2018) esim. työvoimakoulutuksen ja palkkatuen myönteinen vaikutus julkiseen talouteen ja yrityksen saamaan työpanoksen arvoon on n. kaksinkertainen verrattuna palvelujen kustannuksiin. Lisäksi palveluilla on pitkäkestoisia myönteisiä vaikutuksia yksilön työuraan ja työntekijän saaneeseen yritykseen.

Saadaksemme merkittäviä vaikutuksia aluetalouteen on siis etsittävä parhaiten vaikuttavia kohtia työvoiman tarjontaan ja uusien työpaikkojen syntymiseen. Investoimalla rajalliset resurssit juuri näihin kohtiin vaikutetaan eniten työttömyyden vähenemiseen. Niinpä on syytä ryhtyä toimeen. Aloitamme maakunnassa parhaillaan laajapohjaista työtä kohti parempaa työmarkkinoiden kohtaantoa. Puolelle miljardille löytyisi varmasti käyttöä elinvoiman ja uusien työpaikkojen luomisessa.

Reijo Vesakoivu

Mainokset

Kiitoksia vuodesta 2018

Jatketaan taas vuonna 2019.

Mahdollisuus työhön kaikille

Perustuslailla säädetään, että julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla.

Olisiko tämän toteutumiseen mahdollisuus työtakuulla?

Työtakuun toteuttaminen vaatii sellaisia työvoimapalveluja, jotka parantavat työn ja työpaikan kohtaamista. Lisäksi tarvitaan toimia edistämään pitkäaikaistyöttömien ja osatyökykyisten palkkatyöhön pääsyä, koska hyvässäkin työllisyystilanteessa työmarkkinat työllistävät heikosti tätä kohderyhmää. Heille tarvitaan räätälöityjä työtehtäviä oikeissa työpaikoissa. Tällä tavoin voidaan turvata heille mahdollisuus osallisuuteen työelämässä. Mukaan tarvitaan talouspoliittisia toimenpiteitä, mm. investointeja, koulutusta ja asuntopoliittisia toimia.

Työtakuusta käydyssä keskustelussa on tuotu esille huoli, että sillä korvataan nykyisiä työpaikkoja täyttämällä ne verovaroilla tuetulla työvoimalla. Tämä täytyy huomioida ja muistaa, että jo nykyisinkin sekä julkinen hallinto että yksityiset markkinat työllistävät verovaroilla tuettua työvoimaa. Vuonna 2011 valmistuneessa Aalto-yliopiston tekemässä selvityksessä todetaan tuetusti työllistämisen olevan yhteiskunnalle taloudellisesti kannattava sijoitus. Yhteiskunnan saama tuotto tukirahoille (palkkatuki) määräytyy lopulta sen mukaan, kuinka pitkäksi aikaa työntekijät työllistyvät. Jos toiminta nostaisi työntekijät esimerkiksi viideksi vuodeksi takaisin työelämään, yhteiskunnan saama tuotto sijoitukselleen olisi yli 60 prosenttia sisäisen korkokannan menetelmällä laskettuna.  Keskustelua on myös käyty mahdollisuudesta synnyttää uusia matalapalkka-aloja ja kilpailun vääristymisestä. Maksettavan palkan pitäisi turvata työntekijän toimeentulo vääristämättä markkinoita. On myös huomattu, että huolimatta paremmasta ansiotasosta, on joukko henkilöitä, jotka haluavat pysyä työtakuun työpaikassa.

Yksi mahdollisuus työtakuun toteuttamiseen on taloustieteilijä William Mitchellin ehdottama malli, missä etsitään sellaisia yhteiskunnallisesti hyödyllisiä työtehtäviä mm. hyvinvointipalveluissa, jotka eivät jo toteudu ja joissa selviytyy heikollakin ammattitaidolla. Työtehtävien tulee kuitenkin vahvistaa työntekijän ammatillisia taitoja ja niihin on liitetty oppisopimuskoulutusta.  Palkkaus on sen verran alhainen, ettei se vääristä työmarkkinoita, mutta turvaa kuitenkin työntekijän toimeentulon.

Esimerkkejä työtakuusta Suomessa

Vuosina 1988 – 1992 oli voimassa ”Lex Leppänen”, joka velvoitti kunnat ohjaamaan yli vuoden työttömänä olleet palkkatuettuun työhön. Tuloksena saatiin pitkäaikaistyöttömyys alenemaan alle 3000 työttömän. Laki lakkautettiin liian kalliina työttömyyden alettua kasvamaan voimakkaasti 1990-luvun alussa. Toinen esimerkki on Paltamon täystyöllisyyskokeilu vuosina 2009 – 2013, minkä seurauksena Paltamon työttömyys väheni kahdessa vuodessa 18 prosentista 4 prosenttiin. Kokeilussa kaikille työhaluisille ja työkykyisille työttömille osoitettiin työpaikka, josta maksettiin työehtosopimuksen mukainen palkka. Ongelmana kokeilussa oli tuottavien työtehtävien löytäminen ja valtaosa työllistyikin työpajaluonteisessa työvoimatalossa. Kokeilun rahoitus tuli valtiolta.

Työtakuun toteutuminen on haaste ja samalla mahdollisuus ratkaista pitkittyneen työttömyyden ongelma.

Sirpa Eklund

Työtä vuorotta verkostossa

Olen osallistunut syksyn aikana KEHA:n järjestämään valmennukseen, jossa tavoitteena on kehittää taitoja verkostotyössä. Valmennuksen vetäjänä toimii KTT Timo Järvensivu. Hänellä on yli kymmenen vuoden tausta verkostotyön ja verkostojohtamisen tutkimuksessa, kehittämisessä ja koulutuksessa.

Valmennuksessa on mukana asiantuntijoita ELY-keskuksista eri vastuualueilta. Kurssin aikana käydyissä työpajoissa on huomannut, että verkostotyön merkitys kasvaa koko ajan. Asioita valmistellaan ja palveluja tuotetaan monen organisaation yhteistyönä, olipa substanssialue mikä tahansa. Verkostoja, työryhmiä ja yhteistyöhankkeita riittää.

Verkostot ovatkin mahdollisuus; monipuoliset osaamiset, organisaatiokulttuurit ja ammatilliset taustat voivat helpottaa monimutkaisten haasteiden ratkomista. Samalla nuo edellä mainitut asiat voivat olla myös sudenkuoppia yhteistyön tiellä.

Verkostotyölle on olemassa peruskivet, joiden varaan verkoston toiminnan voi rakentaa. Verkoston jäsenien tulisi tuntea toistensa tavoitteet ja osaaminen niin, että he voivat luottaa toistensa haluun tehdä yhteistyötä. Luottamuksen kautta verkosto voi luovuttaa ja hyödyntää toistensa tietoja ja ideoita yhteisten haasteiden ratkaisemiseksi.

Käytännössä verkostoituminen voi kuitenkin tuntua hankalalta. Valmennuksessakin on noussut esille, että on eri asia tietää tuntemisen, luottamuksen ja sitoutumisen tärkeys, kuin käytännössä toteuttaa niitä verkostotyön arjessa.

Haasteista huolimatta verkoston toimintaa voi kehittää ja siihen on olemassa erilaisia malleja sekä teoriapohjaa. Valmennuksen suola onkin, kun saa kuulla erilaisista teorioista ja sitten miettii miten tätä käytännössä soveltaisi omassa verkostotyössä. Osa valmennuksen antia ovat myös uudet työkalut verkoston kokousten ja yhteydenpidon organisoinnissa. Olemme tutustuneet sähköiseen työkaluun nimeltä Zoom. Se tarjoaa videokokousympäristön, jossa verkoston voi jakaa esimerkiksi pienempiin työryhmiin pohtimaan asioita tietyksi ajaksi ja sitten koota taas takaisin yhteen. Ympäristössä on myös monia muita verkostokokouksen sähköiseen organisointiin sopivia ominaisuuksia.

Teorioista ja sähköisistä työkaluista huolimatta, verkosto on aina henkilöiden välistä yhteistyötä. Verkoston kehittymiseksi tarvitaan tahtoa ja avoimuutta oppia uutta. Asiantuntijoiden valmentaminen verkosto- ja kehittämistyöhön on avainasemassa. Hyvä koulutus ja yhteinen pohdinta avartavat ihmisten ajattelua ja asennetta verkostotyötä kohtaan. Hyvin johdettuna koulutus on inspiroivaa ja energisoivaa, kun siihen myös itse heittäytyy avoimesti mukaan.

Tapio Kinnunen

Kierrätyksestä kiertotalouteen

Kiertotalous on viime vuosina vakiintunut jokaisen suomalaisen sanavarastoon lähes päivittäiseksi puheenaiheeksi monestakin syystä. Uutiset vesistöihin päätyvistä mikromuoveista ja valtamerien muovijätepyörteistä, kotitalouksien jätteen lajittelumahdollisuuksien ja -velvoitteiden lisääntyminen ovat saaneet monet ajattelemaan resurssitehokkaammin eli miten rajallisia luonnonvaroja voitaisiin käyttää säästeliäästi ja ympäristön kannalta kestävällä tavalla.

Kiertotaloutta pyritään edistämään monilla foorumeilla erilaisin keinoin. Euroopan komissio julkaisi vuoden 2015 lopussa kunnianhimoisen kiertotalouspaketin, joka sisältää EU:n toimintasuunnitelman tuotteen koko elinkaaren kattavista toimenpiteistä suunnittelusta, hankinnasta, tuotannosta ja kulutuksesta jätehuoltoon sekä uusioraaka-aineiden markkinoihin. Toimenpiteet sisältävät lainsäädännön muutoksia, joilla pyritään ohjaamaan materiaalivirtoja uudelleen hyödynnettäväksi sekä kiertotalouden rahoitustukijärjestelyn, jonka tavoitteena on lisätä niin julkisia kuin yksityisiä investointeja kiertotalouteen ja uusiin innovaatioihin. Esimerkkinä käytännön toimenpiteistä on jätestatuksen päättymistä kuvaavien kriteerien määrittely (EOW), jolla pyritään helpottamaan materiaalien uusiokäyttöä.

Hallitus on ottanut tavoitteeksi nostaa Suomi kiertotalouden kärkimaaksi vuoteen 2025 mennessä vauhdittamalla hallituksen kärkihankkeilla biotaloutta ja puhtaita ratkaisuja. Kiertotalouden toimenpideohjelman kolme kärkeä ovat kiertotalouden kokeilu- ja testialustat, kestävät ja innovatiiviset julkiset hankinnat sekä uusien tuote- ja palveluinnovaatioiden tukeminen. Tavoitteena on synnyttää kansainvälisesti kilpailukykyisiä kiertotalouden ratkaisuja, luoda merkittävää arvonlisää tuotteisiin, synnyttää tuhansia uusia kiertotalouden työpaikkoja sekä vauhdittaa vientiä ja parhaiden käytäntöjen jakamista muiden maiden kanssa. Kiertotalouden ratkaisuilla on mahdollista vähentää olennaisesti ilmastopäästöjä, edistää luonnonvarojen käytön kestävyyttä, lisätä hyvinvointia sekä edesauttaa yhteiskunnan uudistumista ja siten myös kilpailukykyä.

Teemaan liittyen SITRA on julkaissut kiertotalouden tiekartan, jossa painopisteenä ovat kestävä ruokajärjestelmä, metsäperäiset kierrot, tekniset kierrot, liikkuminen ja logistiikka sekä systeemiseen muutokseen tarvittavat yhteiset toimenpiteet. Tiekartassa on esitetty konkreettisia toimenpiteitä, avainhankkeita ja pilotteja, joiden on havaittu olevan kiertotaloutta edistäviä käytänteitä. Vaikuttavuus syntyy lopulta siitä miten toimia voidaan laajentaa ja monistaa niin Suomessa kuin ympäri maailman. Konkreettisena toimenpiteenä mainittakoon vaikka ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma ja siihen liittyvät pilottihankkeet.

Kierrättämisellä tarkoitetaan yleensä jätemateriaalin sekä yritystoiminnan prosesseissa syntyvien sivuvirtojen hyödyntämistä uudelleen tuotannossa periaatteella toisen jäte on toisen raaka-aine.

Tehokas jätehuolto onkin ensimmäinen askel kohti kiertotaloutta, jossa valtaosa tuotteista ja materiaaleista kierrätetään tai käytetään uudestaan kerta toisensa jälkeen. Suomessa valittu jätehuoltologistiikka perustuu tehokkaaseen syntypaikkalajitteluun, jolla hyödyntämiskelpoiset materiaalit pyritään saamaan mahdollisimman puhtaina uudelleen käyttöön. Pullonpalautusjärjestelmä toimii Suomessa kenties tehokkaimmin koko maailmassa samoin kuin paperin keräyksellä ja kierrätyksellä on jo pitkä historia. Tuottajavastuun laajentaminen pakkausmateriaaleihin on lisännyt kotitalouksissa syntyvien pahvi-, muovi-, lasi- ja metallijätteiden talteenottoa ja hyödyntämistä materiaalina uusissa tuotteissa. Lajittelemattoman yhdyskuntajätteen käsittely on ratkaistu – orgaanisen jätteen kaatopaikkakiellon vauhdittamana – hyödyntämällä jäte energiana tarkoitusta varten rakennetuissa voimalaitoksissa. Vuosikymmenten työ on tuottanut tulosta ja nykyisin kaatopaikalle sijoitetaan enää muutama prosentti yhdyskuntajätteestä.

Siirtyminen kiertotalouteen edellyttää kuitenkin muutoksia koko tuotannon arvoketjussa aina tuotteen suunnittelusta uusiin liiketoiminta- ja markkinointimalleihin unohtamatta vaikuttamista kulutuskäyttäytymiseen.  Kiertotaloudessa tuotteiden, materiaalien ja voimavarojen taloudellinen arvo pyritään säilyttämään talouden kiertokulussa mahdollisimman pitkään. Kiertotalouden periaatteita on vähitellen omaksuttu teollisuuden toimintatavoissa, julkisissa hankinnoissa, koheesiopolitiikan rahastojen käytössä ja uusissa innovatiivisissa aloitteissa.

Palataanpa vielä merien muovijäteongelmaan ja miten se ratkaistaan. EU:ssa onkin keksitty innovatiivinen ratkaisu – kielletään muovipillit. Se on tietenkin yksi keino ratkaista asioita kieltämällä järjestelmällisesti kaikki sellainen, mikä voi aiheuttaa haittaa. Olettaen luonnollisesti ettei korvaavasta materiaalista tule uutta ongelmaa.  Voisiko kestävämpi tapa olla kuitenkin kehittää ratkaisuja ongelman juurisyihin eli puutteelliseen jätehuoltoon, ihmisten välinpitämättömyyteen ympäristön tilasta tai vielä kehittymättömiin käsittelymenetelmiin.

Timo Tanskanen

Siperia opettaa ja matkailu avartaa: Sortavalasta (luonto)matkailukeskus?

Vuoden 2017 lopulla Laatokan pohjoissaaristoon ja ranta-alueille perustettiin Laatokan Luodot -kansallispuisto (Ladoga skerries).  Puiston kokonaispinta-ala on 112 000 hehtaaria ja sen ”pääkaupunki” on monelle suomalaisellekin tärkeä Sortavala. Puiston perustaminen kesti parikymmentä vuotta.

Lokakuun alussa Petroskoissa ja Sortavalassa pidettiin venäläisen tutkimushankkeen loppukokous, jossa esiteltiin Suomen ja Venäjän  (pohjoisessa myös Norjan) raja-alueelle sijoittuvan Fennoskandian vihreän vyöhykkeen Venäjän puoleisen osan luonnontieteellisiä tutkimuksia ja puhuttiin myös matkailun kehittämisestä. Kokous antoi kattavan kuvan raja-alueen monimuotoisesta luonnosta ja sen suuresta merkityksestä Karjalan tasavallalle sekä Kuolan niemimaalle.  Laatokan alue on Karjalassa aivan erityisen tärkeä ja monimuotoinen luontokohde.  Kansallispuiston perustaminen alueelle ei ole ollut helppoa ja suuri kiitos asiasta on annettava myös puistoa alusta asti valmistelleelle petroskoilaiselle Karjalan tutkimuskeskukselle  (KRC RAN).  Työ ei ole todellakaan mennyt hukkaan ja jälkipolvetkin tulevat siitä vielä kiittämään.

Kansallispuistoilla on Venäjällä perinteisesti ollut hyvin vahva keskus, jossa on runsaasti henkilökuntaa ja monipuolista esittely-, tutkimus- ja seurantatoimintaa. Nyt, lähes vuosi puiston perustamisesta puistolla ei ole vielä hallintoa. Taustapuheiden mukaan erilaisia hallintomalleja on mietitty, mutta tilanne vaikuttaa sellaiselta, että säästöjä kaivataan.  Kostamuksen luonnonpuiston ja Kalevalan kansallispuiston hallinnot yhdistettiin jokin aika sitten. Puistojen yhteisessä keskuksessa Kostamuksessa on nyt puolet alkuperäisestä henkilöstöstä, mutta vieläkin yli 20 henkilöä. On mahdollista, että Laatokan kansallispuistolla ja Petroskoin lähellä sijaitsevalla  Kivachin luonnonpuistolla voisi olla yhteinen hallinto.

Sortavala  on Laatokan pohjoisosan luontainen pääpaikka, joka on lähellä rajaa ja Niiralan – Värtsilän rajanylityspaikkaa.  Sortavalaa alueella on ainakin matkailun näkökulmasta alkanut jonkinlainen kehityskierre.  Federaation valtatie Petroskoista raja-asemalle asti on piakkoin oivallisessa kunnossa.  ”Ruskealan keisari” Alexander Artemjev on kehittänyt vanhasta marmorikaivoksesta Venäjänkin mitassa erittäin suositun ja monipuolisen matkailukohteen (Gornij Park – Vuoripuisto), jossa käy jo yli 200 000 vierasta. Sortavalan alueella on kunnostettu ja avattu useita merkittäviä matkailupaikkoja.  Lomakylä Niemelän Hovi (Ladozhkaja Usadba) on esimerkki uudesta, korkeatasoisesta lomakohteesta.  Vaikka kyseessä on uudiskohde, se perustuu suomalaisen Oskar Nissisen 1800-luvun maatilaan ja sen rakennuksiin ja paikan henkeen. Kohteen taso kelpaa vaativallekin matkailijalle.   Vuonna 2013 perustettu lomakylä on saanut jo 2015 kansainvälisen matkailupalkinnon.

Vieraat Sortavalan alueelle tulevat suurelta osin Pietarin suunnasta.  Ensi keväänä alueelle tulee Pietarista uusi junayhteys.  Venäläinen osapuoli on valmis avaamaan uuden kansainvälisen rajanylityspaikan Parikkalan Kolmikantaan.

Nykyisessä tilanteessa Laatokan kansallispuiston identiteetille ja kehittymiselle ei ole lainkaan yhdentekevää kuinka sen hallinto järjestetään ja millaisen suunnan puisto sitä kautta saa. Luontoaktiviteetit, ympäristön ymmärtäminen, kestävä kehitys ja ilmastonmuutosasiat ovat tärkeitä myös Venäjälle. Suomalaisesta, onnistuneesta toiminnasta on lähellä – vain sadan kilometrin päässä – toimivia ratkaisuja. Yhteisyötä arvostetaan myös Venäjällä. Konkreettisia toimia matkailun ja luonnonsuojelun yhdistämiseksi viritetään CBC Karelia raja-alueohjelman hankkeella yhdessä Sortavalan hallinnon kanssa.  Jos Pohjois-Karjalan ja Laatokan alueen uusimpaan aiehakukierrokseen osallistuva hanke pääsee jatkoon, suomalaiset tekniset innovaatiot, luonnonsuojelualueosaaminen ja yhteistyö yritysten, hallinnon ja suojelutoimijoiden kesken valjastetaan myös Laatokan kansallispuiston ja Sortavalan alueen kehittämiseen.

Timo J. Hokkanen

Syksy tulee linnut! – Oletteko valmiit?

”Kuu kiurusta, puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen ja pääskysestä ei päivääkään”

Keväällä kesän tulon ennakointi lintujen liikkeiden perusteella on helpompaa kuin syksyllä kesän päättymisen mieltäminen. Kesän varman tulon merkkinä on pidetty pääskyn – yleensä haarapääskyn – saapumista, kunhan muistetaan toinenkin vanha kansanviisaus, että ”ei yksi pääsky kesää tee”. Syksyllä pääskyt poistuvat muiden hyönteissyöjien tapaan vaivihkaa, eikä kesän päättymisen ajankohtaa niiden perusteella ole niin helppo määritellä.  Elokuussa peltoteiden varsille langoille kerääntyvät pääskyt ovat kuitenkin taattu enne pian alkavasta syksystä, jonka tosin voi päätellä myös kalenterista.

Tänä vuonna kesä oli lämmin ja jatkui pitkälle, mutta pääskyjen pääjoukot monien muiden varhain muuttavien hyönteissyöjien lailla poistuivat vanhasta muistista eteläisiin ilmansuuntiin kesän vielä säiden puolesta jatkuessa. Kahlaajalinnuista puolestaan monet suuntaavat talvehtimisalueille jo kesäkuun alussa, joten niistä on vielä vähemmän apua kesän päättymisen ennakoinnissa. Mutta koillisesta saapuvat hanhet ovat varma syksyn merkki. Tänä vuonna syksyn tuovia valkoposkihanhia on parkkeerannut maakunnan pelloille toistaiseksi (20.9.) yllättävän vähän. Maanviljelijät ovat voineet tehdä näihin päiviin asti hanhenjätösvapaata säilörehua ”pahan ilman lintujen” häiritsemättä.

Lintujen kevätmuutossa viehättää sen intensiivisyys ja syksyllä sen vaihtelevuus.  Syksyyn omaa väriään tuovat vaelluslinnut, joiden esiintyminen on yleensä ennakoimatonta ja yllätyksellistä. Vaelluslintuja voidaan pitää varmana merkkinä syksystä ja kesän päättymisestä. Vaelluslinnut ovat muuttolintuja, mutta ne eivät matkaa säännöllisesti lämpimiin maihin ja sieltä takaisin, vaan lähtevät vaihtelevasti evakkoon kannan kasvaessa liian isoksi ja ruuan käydessä vähiin. Jokaisen syksyn vaellus on erilainen ja joinakin vuosina jonkin lajin esiintyminen painaa siihen ikimuistoisen leiman. Vaelluslintujen esiintyminen on vähintään yhtä vaihtelevaa kuin virkamiehen keskimääräinen päivittäinen vire – eli ”jokseenkin vaihtelevaa”.

Tänä syksynä moni on varmaan kiinnittänyt huomiota pihassa lukuisana pyöriviin pikkulintuihin, jotka herkuttelevat koivun runsaalla siemensadolla. Tuttujen peippojen seassa on ollut hyvän pesimäkesän ansiosta tavallista runsaammin vihervarpusia ja niiden serkkuja, urpiaisia. Näistä peippo on perinteinen muuttolintu, vihervarpunen siltä ja väliltä ja urpiainen täysiverinen vaelluslintu. Vihervarpuset ovat jo pääosin häipyneet ja nyt valtoimenaan hyörivät urpiaiset ovat puolestaan etuajassa, sillä tyypillisesti niiden pääjoukot tulevat pohjoisesta vasta lokakuussa.

Vaelluspiristystä syksyyn ovat tuoneet myös tiaiset ja närhi. Uhanalaiseksi luokiteltu hömötiainen on jälleen lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen kunnolla liikekannalla. Eniten näitä vaeltavia metsätiaisia havaittiin 19.9. Rääkkylän Oravisalon Hypönniemessä, yhteensä 726 yksilöä. Hömötiaisten ohella samalla paikalla ja samana päivänä nähtiin 253 kuusitiaista ja 339 närheä, jotka ovat tämän vuoden suurimpia noteerauksia Pohjois-Karjalassa. Kaikki nämä vaeltajat matkasivat läntisiin ilmansuuntiin, kuten niillä on täällä usein tapana.

Syksyn tähän mennessä harvinaisin maakunnassa havaittu lintulaji on niin ikään vaelluslintu, viitatiainen. Allekirjoittanut havaitsi tämän Suomen pesimälajistoon vielä kuulumattoman lajin 10.9. ELYn parkkipaikan reunuskoivuissa. Havaintoa seurasi pian (12.9.) ilmoitus toisesta linnusta Enossa. Havainnot ennakoivat hyvää viitatiaissyksyä, mutta toistaiseksi ne ovat olleet tänä vuonna ainoita syyshavaintoja Suomesta. Jäämme odottelemaan seuraavaa!

Kirjoittaessani tätä vilkuilen välillä ikkunasta, näkyykö niitä muuttolintuja. Kesäisen kauniissa kelissä ei etelään matkaavia näy, mutta variksen ohilento kirvoittaa sisäisen lintuni kaipuun; ei ihmistä ole luotu vain istumaan tietokoneen ääressä…

Harri Kontkanen