Valkoposkihanhen arvioidaan kehittyneen itäisen Pohjois-Amerikan pienistä kanadanhanhilajeista puoli miljoonaa vuotta sitten. Valkoposkihanhi painaa noin 2 kg, munii keskimäärin 4 munaa, syö ruohokasveja ja voi elää lähes 30-vuotiaaksi. Hanhet ovat pariuskollisia ja perheestä huolehditaan, jälkeläiset vieroitetaan vasta seuraavan pesimäkauden kynnyksellä. Muuttomatkaa talvehtimis- ja pesimäalueiden välillä voi kertyä yhteen suuntaan 3700 km.
Kolme pesimäkantaa, jotka kaikki kasvavat
Maailman kolmesta valkoposkihanhikannasta Barentsinmeren – Pohjanmeren kanta on suurin. Valkoposkihanhi oli sukupuuton partaalla noin sata vuotta sitten. Vielä 1970-luvun lopussa valkoposkihanhi asutti vain Novaja Zemljan Eteläsaaren ja sen lähistön. Nykyisin Barentsinmeren pesimäalue käsittää lounaaseen myös rannikkoalueen, Kaninin niemimaan ja Kuolan itärannikon.
Itämeren ja Pohjanmeren kannat luetaan samaan populaatioon Barentsinmeren pääkannan kanssa niiden talvehtiessa samoilla alueilla. Kannan kasvu on ollut nopeaa: 1959 Saksassa ja Hollannissa laskettiin 19 700, 1994 250 000, 2008 770 000 ja 2018 jo 1,6 miljoonaa yksilöä. Näistä vajaat 1,5 miljoonaa kuuluu Barentsinmeren arktiseen kantaan.
Kannan kasvu johtuu etenkin talvikuolleisuuden pienenemisestä, josta tärkeimmät syyt ovat ollut hanhien metsästyksen kielto talvialueilla 1970-luvulla sekä tehomaanviljelyn kehittymisen myötä lähes rajattomat ruokailumahdollisuudet.
Itämerellä usean pesimäalueen kanta on kääntynyt viime vuosina laskuun. Suomessa kanta ei ole enää viime vuosina kasvanut vahvimman kannan alueella pääkaupunkiseudulla. Suomen kokonaiskanta on kuitenkin jatkanut kasvuaan ja levittäytynyt koko rannikkoalueelle, missä painopiste on siirtynyt ulkosaaristosta sisäsaaristoon. Suomen pesimäkannan yksilömääräksi on arvioitu 35 000.
Pääsyy Suomen kannan siirtymisestä lähemmäs mannerta ja ihmisiä on vahvistunut merikotkakanta. Merikotka on leviämässä myös sisämaahan voimakkaasti, osittain suurentuneen valkoposkihanhikannan takia. Tähän vaikuttaa sekä pesivät että muutonaikaiset lepäilijät. Pohjois-Karjalassa pesiviä valkoposkihanhia on vasta muutamia. Toinen valkoposkihanhia yleisesti saalistava petolintu on kanahaukka, sen sijaan maakotkan merkitys hanhien verottajana on pienempi. Kaikkiaan isot petolinnut saalistavat todennäköisesti satoja valkoposkihanhia kaudessa Pohjois-Karjalassa.
Valkoposkihanhen arktisilla pesimäalueilla suurimmat uhat ovat naali, kettu ja isot petolinnut. Myös isot lokit ja kihut syövät munia ja poikasia, porot munia. Huippuvuorilla jääkarhuista on tullut merkittävä saalistaja. On havaittu, että lisääntynyt valkoposkihanhikanta on saanut jääkarhuja jäämään saarille enemmän ja niinpä paikoin yli puolet valkoposkihanhien munista ja poikasista päätyy jääkarhujen ravinnoksi. Huippuvuorilla suurin osa valkoposkihanhien ulosteista päätyy puolestaan porojen ravinnoksi.
Valkoposkihanhien kevätmuutto
Valkoposkihanhet muuttavat loppukeväällä arktisille pesimäalueilleen usein lumen ja jään keskelle. Ajoitus on tärkeä, liian aikainen saapuminen tai poikkeuksellisen kylmä loppukevät ei mahdollista onnistunutta pesintää. Tundralla kesä on lyhyt, juhannuksen keväästä kuukauden kuluttua on jo syksy. Pitkä valoisa aika puolestaan mahdollistaa tehokkaan ruokailun.
Valkoposkihanhien pesiminen
Kuten talvehtimisalueilla, myös pesimäalueilla monikymmenvuotinen kasvillisuuden syönti muuttaa ruokailualueen lajistoa ja ravintoarvoja. Pesimäalueilla suosituimmat ruokakasvilajit vähenevät, molemmilla alueilla ravinteikkuus kärsii.
Ilmaston lämpeneminen muuttaa nopeasti elinoloja monella tavalla. Kuumina kesinä 2015 ja 2020 esim. Kolguevin saaressa kuoli paljon nuoria valkoposkihanhia ilmeisesti infektiosairauksiin. Länsi-Euroopassa pesivillä valkoposkihanhilla on todettu olevan moninkertainen määrä loisia verrattuna arktisen alueen hanhiin.
Syysmuutto
Syksyllä muutto ei ole keväisen hektistä, muutolle lähdetään hyvällä muuttosäällä eli poutaisessa myötätuulessa. Vaikka sanonta kuuluukin, että vesi valuu kuin hanhen selästä, pyrkivät valkoposkihanhet väistämään muuttoreitille osuneet sadealueet. Esimerkiksi viime syksynä laajalle alueelle Suomessa levinneet valkoposkihanhet väistivät sadealuetta pohjoisen kautta ajautuen Keski-Suomeen ja Pohjois-Pohjanmaalle saakka. Lisäksi itätuulet ajattivat ja levittivät reittiä tavallista pohjoisemmaksi.
Syksyllä valkoposkihanhet siirtyvät ilmeisesti keväistä useammalla laskeutumisella vähitellen kohti talvialueita. Tähän saataneen varmistus Luonnonvarakeskuksen satelliittilähetintutkimuksen käynnistyessä kunnolla. Tutkimusprojektissa on tarkoitus asentaa 50 valkoposkihanhelle lähettimet, jolloin saadaan tarkkaa tietoa, missä linnut ruokailevat ja levähtävät sekä kuinka kauan muuttomatkallaan Suomessa.
Saksalaisten ja hollantilaisten vastaavissa seurannoissa on jo paljastunut, etteivät samat hanhet käytä välttämättä samoja peltoja tai edes lähiseutuja eri muuttokausilla. Suurin piirtein yhtä usein kuin lähetinhanhi laskeutuu Suomen pelloille, yhtä moni muuttaa laskeutumatta Suomen yli tai kokonaan Venäjän puolelta.
Syysmuuton alku saavuttaa Suomen noin syyskuun puolivälissä. Useahuippuinen päämuutto on syys-lokakuun vaihteessa ja viimeiset hanhet jättävät Suomen lumitilanteesta riippuen lokakuun lopulla tai marraskuun alkupuolella.
Ravinto vaihtelee olinpaikan mukaan, valkoposkihanhien aiheuttamat vahingot
Valkoposkihanhi on hanhista selkein laiduntaja, jonka pääasiallinen ravinto koostuu Huippuvuorten aineiston mukaan syysjääheinästä, luminurmikasta ja punanatasta sekä erilaisista yrteistä. Muuttomatkaa varten hanhet nostavat rasvavarastoaan myös kirjokortteella, rikkojen hedelmillä, nurmitattaren silmuilla ja tundrapuntarpäällä. Itä- ja Kaakkois-Suomessa tankatessaan valkoposkihanhet syövät mahdollisimman energiapitoista ravintoa, etenkin nurmikasveja (esim. valkoapila, englanninraiheinä ja mailaset), mutta myös viljanoraita ja viljan jyviä.
Hanhien aiheuttamat vahingot ovat nousseet Suomessa paljon nopeammin kuin mitä valkoposkihanhikanta on kasvanut. Suurimmat vahingot ovat tulleet rehuviljelmille Pohjois-Karjalassa ja Kaakkois-Suomessa. Suurimmillaan viljelijöille myönnetyt korvaukset ovat olleet Suomessa kolme miljoonaa euroa viime vuonna. Pääsyy suureen summaan oli poikkeavat sääolot keväällä, jolloin valkoposkihanhia oli etenkin Keski-Karjalassa paljon ja ne viipyivät kauan.
Esiintymisessä nopeita muutoksia
Tutkimusten mukaan valkoposkihanhien ruokailu- ja lepäilyalueet ovat osin vaihtuneet kasvaneen kannan ja levinneen esiintymisalueen lisäksi petopaineen takia. Vielä vuosikymmen – pari sitten lähes kaikki valkoposkihanhet keräsivät keväisin voimia muutaman viikon Gotlannissa ja Länsi-Virossa, mutta nykyään lyhyemmän aikaa ja enenemässä määrin Itä-Virossa ja Suomessa. Osaltaan tähän on vaikuttanut Pohjois-Venäjän maanviljelyn radikaali väheneminen.
Toiseksi selitykseksi on epäilty moninkertaistunutta merikotkakantaa Gotlannissa ja Virossa. Satelliittiseurannan perusteella hanhet eivät viihdy runsaspetoisilla alueilla, vaan tankkaavat näillä alueilla vain muutaman päivän. Osa hanhista muuttaa talvialueiltaan jopa suoraan Barentsinmerelle petopaljouden välttääkseen.
Todennäköisesti myös Suomessa tapahtuu muutos, ja on jo osittain tapahtunutkin. Syksyisin esim. Tohmajärvelle on kerääntynyt hanhimassojen ympärille kymmenisen merikotkaa kerralla jahtaamaan hanhia. Merikotkan ns. kihlapareja on Pohjois-Karjalassa jo kaksinumeroinen luku, nämä nuoret aloittavat pian pesinnän. Onkin toivottavaa, että suurentunut petokanta vähentää hanhien aiheuttamia vahinkoja maanviljelylle. Luonnossa runsaudelle löytyy aina verottajia.
Jari Kontiokorpi
suunnittelija
Videoiden juonto: Saara Herajärvi
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen blogi 