”Museoviraston suojelema rakennus”, olen kuullut yksityisten ihmisten sanovan, ja tätä ilmausta näkee usein myös medioissa. Tosiasiassa Museovirasto ei ole tehnyt yhtään lainsäädäntöön nojaavaa rakennussuojelupäätöstä, sillä tällaista lakia ei ole koskaan ollut olemassa. Sen sijaan historiansa aikana Museovirasto on ollut mukana osallisena lukuisissa suojeluprosesseissa. Kuitenkin Suomen ja Pohjois-Karjalan historiassa on tehty paljon päätöksiä, joissa rakennuksia on suojeltu sitovasti johonkin lakiin perustuen. Sitova suojelu tarkoittaa lyhyesti sanoen, että laissa, asetuksessa tai kaavalla tehdyssä suojelupäätöksessä on maininta, että rakennusta tai rakennusryhmää ei saa purkaa.
Esittelen kirjoituksessani, millaista rakennusperintöä Pohjois-Karjalassa on suojeltu, miten suojelun perusteena oleva rakennusperinnön arvottaminen on muuttunut sekä neljä lakia ja yhden asetuksen, joiden nojalla suojelua toteutettu.
Satoja kaavasuojeltuja rakennuksia
Suurin osa Suomen suojelluista rakennuksista on suojeltu asema- ja yleiskaavoissa. Pelkästään asemakaavalla suojeltuja rakennuksia maassamme arvioidaan olevan 15 000–20 000. Asema- ja yleiskaavalla suojeltujen rakennusten suojelu perustuu vuonna 2000 voimaan tulleeseen maankäyttö- ja rakennuslakiin sekä sitä edeltäneeseen rakennuslakiin. Kaavasuojelukohteista päättää kunnanvaltuusto hyväksyessään kaavat. Kuntien kaavahankkeissa, joihin kuuluu historiallista rakennusperintöä, ovat asiantuntijaorganisaatioina osallisina alueelliset vastuumuseot ja ELY-keskukset sekä toisinaan myös maakuntien liitot ja Museovirasto.
Pohjois-Karjalan rakennussuojeluhistorian voidaan katsoa alkaneen Joensuun ruutukaavakeskustasta. 1960-luvun puolivälissä Muinaistieteellinen toimikunta, nykyinen Museovirasto, inventoi Rantakadun ja Torikadun puutaloja. Joensuu oli tuolloin pitkälti puutalokaupunki, mutta puurakennuksien osalta Muinaistieteellisen toimikunnan mielenkiinto kohdistui kuitenkin melko pienelle alueelle Pielisjoen rannan taloja, joihin vauraat kauppiaat olivat aikoinaan toteuttaneet näyttäviä koristeaiheita. Toimikunnan rakennusinventointi käsitti vain 13 puutaloa, ja kokonaisuutena puu-Joensuulla Muinaistieteellinen toimikunta ei nähnyt suojelu- eikä vaalimisarvoa.
Lopulta toimikunta ehdotti Joensuun kaupungille kuuden Rantakadulla sijaitsevan rakennuksen suojelua, niillä se näki olevan suurimmat rakennustaiteelliset arvot. Kohteiden säilyminen mahdollistui, kun kaupunki teki vuonna 1965 periaatepäätöksen ryhtymisestä säilyttämistä edellyttäviin toimiin. Seuraavalla vuosikymmenellä kaupunki osti Rantakadun puutaloja itselleen ja sijoitti niihin virastojaan. Myöhemmin rakennukset suojeltiin sitovasti asemakaavoituksella.
Joensuun ja samalla koko Pohjois-Karjalan ensimmäinen rakennussuojelukohde on vanha pakkahuone (1897) Pielisjoen rannalla. Kaupunki suojeli rakennuksen asemakaavalla vuonna 1968. Maakunnan ensimmäinen suojelukaava, joka käsitti useita suojelukohteita, valmistui Outokummun Vanhan kaivoksen alueelle vuonna 1985. Siellä asemakaavalla suojeltiin kymmenen rakennusta. Maakunnallisesti kaava oli edistyksellinen, sillä tuolloin maamme teollisuusmiljöiden suojelu oli vielä melko uusi ilmiö. Myöhemmin 2000-luvulla Vanhan kaivoksen rakennusten asemakaavasuojelua laajennettiin.
Arvioni mukaan Pohjois-Karjalassa on muutama sata asema- ja yleiskaavalla sitovasti suojeltua rakennusta. Esimerkiksi asemakaavalla suojeltuja kohteita Joensuun ruutukaava-alueella on vajaa 80, Outokummun taajamassa 64 ja Juuan keskustaajamassa 34.
Myös joissakin melko tuoreissa yleiskaavoissa rakennussuojelu on otettu vahvasti huomioon. Esimerkiksi Lieksan keskustaajaman vuonna 2021 hyväksytyssä osayleiskaavassa tällä rakennusperinnöltään rikkaalla alueella suojeltiin 31 kohdetta.
Yleis- ja asemakaavan välinen suhde sitovaan suojeluun ei ole kovin tunnettu ja selkeä asia. Asemakaavassa suojelu on sitova, kunhan kaavamääräyksessä todetaan, että rakennusta ei saa purkaa. Sen sijaan yleiskaavassa rakennussuojelu on sitova, mikäli kaavamääräyksessä todetaan, että rakennusta ei saa purkaa, kaava on oikeusvaikutteinen, se on asemakaavoitetun alueen ulkopuolelle ja kaava on määritelty rakentamista ohjaavaksi. Mikäli oikeusvaikutteinen yleiskaava ja asemakaava ovat päällekkäin, noudatetaan asemakaavaa ja sen määräyksiä, siitäkin huolimatta, että yleiskaava olisi asemakaavaa tuoreempi ja siinä olisi osoitettu suojelukohteita. Yleiskaava asemakaava-alueella on ohje tulevia asemakaavanmuutoksia varten, myös rakennussuojelun osalta.
Suojelu erityislakien nojalla
Yleisimmin sitova rakennussuojelu toteutetaan siis kaavoituksella maakäyttö- ja rakennuslakiin nojaten. Suomessa on kuitenkin muutakin lainsäädäntöä, joiden avulla rakennussuojelua toteutetaan.
Vuodesta 1965 Suomessa on ollut rakennussuojelun erityislaki. Nykyisin sen nimi on laki rakennusperinnön suojelemisesta, tavallisesti siitä käytetään termiä rakennusperintölaki. Tänä päivänä lain nojalla suojelusta päättävät alueelliset ELY-keskukset. Rakennusperintölain yksi merkittävä piirre on, että ensisijaisesti se on tarkoitettu suojeluvälineeksi asemakaavoitettujen alueiden ulkopuolelle. Kuitenkin erityisin perustein lakia voidaan soveltaa myös asemakaava-alueilla. Suojeluesityksiä voi tehdä ELY-keskuksille, mutta ELY-keskukset voivat panna suojeluasioita vireille myös omasta aloitteestaan.
Pohjois-Karjalassa rakennusperintölain perusteella on suojeltu kahdeksan kohdetta. Jotkut suojelukohteet käsittävät useita rakennuksia, esimerkiksi Ilomantsissa oleva Sissolan runonlaulajan suojeltu pihapiiri käsittää kuusi rakennusta.
Rakennusperintölailla toteutetun suojelun piirissä on muun muassa Pohjois-Karjalan identiteetin kannalta merkittäviä kohteita. Esimerkiksi Sissola on ainoa maamme rajojen sisällä oleva runonlauluperinteeseen liittyvä alkuperäisellä paikallaan oleva rakennusryhmä. Vastaavasti ilomantsilainen Hoskon kämppäkartano kertoo Pohjois-Karjalan metsätyöhistoriasta, sillä on ollut hyvin merkittävä asema maakuntamme talouselämässä. Pohjois-Karjalassa on ollut monipuolista kaivostoimintaa, ja Outokummussa sijaitseva Keretin kaivostorni kertoo osaltaan tästä ilmiöstä.
Osa valtion omistamista rakennusperinnöstä on suojeltu vuonna 1985 voimaan tulleella asetuksella. Pohjois-Karjalassa asetuksen piiriin kuuluu neljä rakennusta, joista näkyvimmällä paikalla on Joensuun Niskasaaressa sijaitseva Pielisjoen linna. Kun valtio luopuu asetussuojelukohteista, pyritään suojelu ratkaisemaan joko rakennusperintölailla tai kaavoituksella. Esimerkiksi Ilomantsin Sissolan pihapiiri oli aikoinaan asetussuojelukohde, mutta kun valtio luopui sen omistajuudesta, muutettiin suojelu rakennusperintölain nojalla toteutetuksi.
Maamme kirkkoja on suojeltu kahden kirkkolain nojalla. Sekä evankelisluterilaista että ortodoksisista kirkkoa koskevissa laeissa on määräykset, että ennen vuotta 1917 valmistuneet kirkolliset rakennukset ovat suojeltuja. Kirkollisia rakennuksia ovat kirkot ja kellotapulit, siunaus- ja hautakappelit sekä hautausmaalla olevat niihin rinnastettavat rakennukset. Lisäksi molempien kirkkokuntien kirkkohallitukset voivat määrätä suojeltavaksi myös tätä myöhemmin käyttöön otettuja kirkollisia rakennuksia. Tällaisia kohteita ei Pohjois-Karjalassa ole, vaan kaikki kirkkolaeilla suojellut kohteet ovat valmistuneet ennen vuotta 1917. Tätä nuorempaa pyhäkkörakentamista voidaan suojella myös asema- tai yleiskaavoituksella.
Evankelisluterilaisesta kirkosta annetun lain nojalla Pohjois-Karjalassa on suojeltu 20 kohdetta. Kirkkorakennusten lisäksi joukossa on kolme kellotapulia: Lieksan (1838), Kiihtelysvaaran (1856) ja Kesälahden (1836). Lailla ortodoksisesta kirkosta maakunnassamme on suojeltu kuusi kohdetta. Näistä vanhin on 1700-luvun lopulla valmistunut Ilomantsin Hattuvaaran tsasouna.
Arvottamisen muuttuminen
Suojelua edeltää kohteen arvojen selvittäminen ja niiden tunnistaminen. Jo aiemmin mainittuja Joensuun puutaloja arvotettiin 1960-luvun puolivälissä ennen kaikkea rakennustaiteellisten ja niihin liittyvien koristeaiheiden näkökulmasta, mutta arvottaminen alkoi muuttua 1970- ja 1980-luvuilla. Tuolloin rakennustaiteellisten arvojen rinnalle tarkasteltaviksi asioiksi tulivat muun muassa kohteen historiallinen todistusvoima jostakin ilmiöstä, alkuperäisyys, kohteen merkitys taajama tai kyläkuvassa sekä kohteen symboli- tai identiteettiarvo esimerkiksi jollekin kunnalle. Samalla arvottaminen ja myös suojelu on edennyt vuosikymmenten saatossa yhä nuorempaan rakennuskantaan.
Leikitään ajatuksella, että 1960-luvun alun puu-Joensuu olisi säilynyt pitkälti tähän päivään, ja alueelle oltaisiin laatimassa asemakaavaa. Koska arvottamisen kriteerit ovat muuttuneet vuosikymmenten saatossa, todennäköisenä tuloksena olisi, että ruutukaavalla suojelun piiriin tulisi lukuisia puutalojen muodostamia kortteleita sekä runsaasti nykyistä enemmän yksittäisiä taloja.
Voiko suojelun purkaa?
Ennen päätymistäni rakennetun kulttuuriympäristön alan pariin noin 15 vuotta sitten olin käsityksessä, että kerran suojeltu rakennus on aina suojeltu. Mielikuvani ei pitänyt paikkaansa, vaikka sitovan suojelun tarkoitus on olla periaatteessa ”pysyvä” tai ainakin pitkäkestoinen. Asema- ja yleiskaavojen suojelu voidaan purkaa joko kaavamuutoksella tai kaavasta poikkeamisella. Rakennusperintölakikohteen suojelun kumoamista voidaan hakea ELY-keskukselta. Molempien kirkkokuntien kirkkohallitukset voivat päättää kirkkolaeilla suojeltujen kohteiden suojelun purkamisen.
Mistä tietoa suojelukohteista?
Museoviraston kyppi.fi-palvelusta kohdasta ”Rakennusperintö” voi hakea rakennusperintölailla, asetuksella sekä kahdella kirkkolailla suojellut kohteet. Kuntien nettisivuilla on ajantasaiset asema- ja yleiskaavat, joista voi tarkastella suojelukohteita. Myös kuntien rakennusvalvonnoista tai kaavoitustoimista voi kysyä yleis- ja asemakaavalla suojelluista rakennuksista.
Onko vain suojeltu rakennusperintö arvokasta?
Kirjoituksessani olen esitellyt, miten Pohjois-Karjalassa on suojeltu rakennuksia lakien ja asetuksen nojalla. Suomessa ja Pohjois-Karjalassa on kuitenkin paljon arvokasta rakennusperintöä, joka ei ole sitovan suojelun piirissä. Merkittävin syy tähän on, että esimerkiksi Pohjois-Karjalassa asema- ja yleiskaavoitus kattaa vain noin neljäsosan maakunnan pinta-alasta, näin ollen suurimmassa osassa Pohjois-Karjalaa rakennussuojelua ei ole voitu tarkastella kaavojen avulla. Muun muassa valtakunnallisestikin harvinainen Valtimon Murtovaaran talomuseo on ilman suojelumerkintää.
Kuitenkin myös kaava-alueilla on arvokasta rakennusperintöä, jota ei ole suojeltu. Esimerkiksi Nurmeksen vanhan kauppalan alueella on runsain mitoin arvokasta rakennusperintöä, mutta niistä sitovan suojelun piirissä on vain kourallinen kohteita. Tämä johtuu siitä, että vanhan kauppalan alueen asemakaavat ovat yleisesti ottaen sangen vanhoja; suurimmalla osalla aluetta ne on laadittu 1980-luvun alussa. Tuolloin rakennussuojelun merkitys ja arvottamisen kriteerit olivat toisenlaisia kuin esimerkiksi tänä päivänä. Jatkossa kauppalankin alueen rakennussuojelullinen tilanne tullee muuttumaan, kun kaupunki laittaa kaavojaan ajantasalle. Lisäksi osa arvokkaasta rakennusperinnöstä jää asema- ja yleiskaavaprosesseissa suojelun ulkopuolelle kuntien ja rakennusten omistajien toiveesta.
Pekka Piiparinen
maankäyttöasiantuntija
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen blogi 