Maataloudessa vihreää siirtymää (nyk. ”puhdasta siirtymää”) on toteutettu kymmeniä vuosia. Paljon pidempään kuin kyseiset termit ovat olleet yleisemmin käytössä.
Pääpaino toimenpiteissä oli alkuun vesiensuojelussa, jolla haluttiin estää ravinne- ja kiintoainevalumien päätyminen vesistöihin. Peruskuivatushankkeiden yhteydessä ryhdyttiin rakentamaan laskeutusaltaita kunnostettaviin ojiin. Samaan tavoitteeseen pyritään suojakaistojen perustamisella vesistöjen ja pellon väliin sekä kosteikkojen rakentamisella hidastamaan valumaa, jolloin ravinteita ja eroosion irrottamaa kiintoainetta saadaan otettua talteen ennen niiden päätymistä vesistöihin. Kosteikot edistävät samalla myös monimuotoisuutta.
Karjanlannan varastointia on parannettu ja lannan käsittelyssä otettu käyttöön uutta teknologiaa, jolla on sekä vähennetty päästöjä että saatu kierrätettyä ravinteet tehokkaammin kasvien käyttöön. Karjanlannan käsittelyn kehittämisessä ensisijainen tavoite oli juuri ravinteiden talteenotto ja parempi hyödyntäminen. Samalla edistettiin myös ilmastotavoitteita, vaikka se näkökulma on tullut yleisen keskustelun aiheeksi vasta myöhemmin.
Ympäristöasioiden huomioiminen tukee viljelytoiminnan kannattavuutta
Viljelytoiminnassa tavoitteena on ravinteiden mahdollisimman tarkka ja kasvin tarpeen mukainen käyttö, mikä on sekä ympäristön näkökulmasta että viljelytoiminnan kannattavuuden kannalta toivottu tilanne.
Tuotantomenetelmien kehittyminen, uuden teknologia käyttöönotto sekä uuden tiedon siirto käytäntöön ovat olleet kehityksen ajureita. Sijoituslannoitusteknologian kehittämisen aikaan tavoitteena oli ensisijaisesti satotasojen ja viljelyn tuottavuuden nostaminen.
Nykyisin yleisesti käytössä oleva menetelmä, jossa lannoitus määräsyvyyteen ja -etäisyyteen siemenrivistä tapahtuu samalla ajokerralla kuin kylvö, varmistaa nopean ja tehokkaan lannoitusvaikutuksen. Samalla lannoitteiden käyttö on tehokasta, millä ehkäistään ylilannoittamista ja siitä aiheutuvaa ravinteiden huuhtoutumisriskiä.
Viljelyteknologian kehittämisen kohteina pinnalla ovat digitalisaation, paikkatiedon ja viljelydatan hyödyntäminen tuotannon ohjaamisessa. Täsmäviljelyn kehittämisellä tarkoitetaan muun muassa menetelmiä, joilla pystytään parantamaan ravinteiden käytön tarkkuutta pellon ravinnesuhteiden mukaisesti.
Tehtyjen toimenpiteiden vaikutuksia mitataan ravinnetaseella, jolla kuvataan lannoitteissa annetun typpi/fosforimäärän ja sadon mukana pellolta poistuneen ravinnemäärän erotusta. Vuosittaiset vaihtelut voivat olla suuria johtuen mm. sääolosuhteista, mutta yleisenä trendinä Pohjois-Karjalassa typpitase on puolittunut ja fosforitase laskenut neljäsosaan kahdenkymmenen vuoden aikajaksolla.
Jokseenkin hämmentävää on kuulla niitä julkisuudessa toistuvasti esitettäviä mielipiteitä, joiden mukaan maatalouden ympäristöasioissa ei ole tapahtunut mitään edistystä. Onko siis tehty aivan turhaa työtä ja ovatko tehdyt toimenpiteet olleet täysin tarpeettomia ja turhia, jos tavoiteltuja vaikutuksia ei ole saatu aikaan? Vai olisiko kenties tietoja ja mittausmenetelmiä päivitettävä ja kalibroitava ajan tasalle?
Ilmastonmuutos ja maatalous
Ilmastonmuutokseen vaikuttaminen on viime vuosina dominoinut julkista keskustelua ympäristöasioissa. Aluksi on hyvä palauttaa mieleen muutama perusfakta. Ilman hiiltä ja hiilen kiertoa kasvuprosesseissa ei olisi olemassa elämää eikä luonnon monimuotoisuutta. Yhteyttäminen on kasvintuotannon perustoiminto, johon myös eläinten ravinnon saanti tavalla tai toisella perustuu. Ilmakehän hiiliperäisten kaasujen lisääntyminen johtuu pääasiassa fossiilisista varastoista vapautettujen ja edelleen vapautettavien hiiliyhdisteiden lisääntymisestä ilmassa.
Maataloustoiminnan tehtäväksi ilmastonmuutoksen torjunnassa on määritelty hiilensidonnan lisääminen maaperään. Käytännössä se tarkoittaa eloperäisen aineksen – kuten juurimassan – lisäämistä maahan. Maaperän multavuus lisääntyy, minkä ansioista kasvukunto ja vedenpidätyskyky paranevat hyödyttäen samalla viljelytoimintaa.
Kasvun aikaansaaminen edellyttää kuitenkin enemmän tai vähemmän maan käsittelyä, mikä vaikuttaa osaltaan eloperäisen aineksen hajoamiseen ja samalla hiilidioksidin ja muiden kaasujen vapautumiseen. Kun toiminta perustuu luonnossa tapahtuviin biologisiin prosesseihin, joita ihminen toiminnassaan hyödyntää, ei yksittäisen kokonaisuudesta irrotetun osaprosessin tarkastelu ja mittaaminen anna kokonaiskuvaa tilanteesta tai tarvittavista toimenpiteistä.
Pyrittäessä hiilineutraalisuuteen tulee tarkastella hiilen kiertoa koko prosessin laajuudessa ja suunnata kehittämistoimia muuttujiin, joilla hiilivuoto prosessista saadaan minimoitua. Toimenpiteiden vaikuttavuuden mittaaminen tulee kohdentaa ominaiskuormitukseen eli päästöihin suhteessa tuotannon määriin.
Vastuullinen maatalous edistää myös luonnon monimuotoisuutta
Maataloustoiminnalta edellytetään myös luonnon monimuotoisuuden ylläpitoa ja luontokatoa ehkäiseviä toimenpiteitä. Geeniperimän säilyminen niin kutsuttujen alkuperäisrotujen (mm. itä-, länsi- ja pohjoissuomenkarjarodut) ja kasvilajien osalta on pääasiassa asiasta kiinnostuneiden viljelijöiden varassa.
Luonnon monimuotoisuutta edistetään viljelijöiden kanssa tehtävillä maisema- ja monimuotoisuussopimuksilla, joilla tuetaan aikaisempien viljelymenetelmien aikaansaamien ns. perinnebiotooppien hoitoa ja säilyttämistä. Pörriäisten elinoloista pidetään huolta maisemapeltojen avulla ja noudattamalla viljelijätukiin kuuluvia ehdollisuusvaatimuksia.
Katse kohti tulevaa
Onko maailma siis valmis? Onko meillä olemassa jo kaikki tarvittavat ratkaisut maatalouden ympäristöasioiden hoitamiseksi ja tarvitaan vain nopeaa toimeenpanoa, kuten joskus kuulee esitettävän tuntematta käytännön haasteita. Hiiliviljelyn kehittämiseksi on tehty hyvää työtä, mutta kehittämistä on edelleen tehtävänä. Samoin ravinteiden kierrätyksen kehittämishankkeissa on saatu hyviä tuloksia. CAP-strategiassa on uutena ilmastotoimenpiteenä kosteikkoviljely, jonka kehitystyö käytännössä toteuttamiskelpoiseksi viljelymenetelmäksi on vasta kehityksen alkuvaiheessa.
Ratkaisut tukevaisuuden haasteisiin löytyvät tuotantomenetelmien kehittämisestä, uuden teknologian mahdollisuuksista, tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan tuloksista sekä uuden tiedon ja osaamisen viemisestä käytännön toimintaan.
Mitä se tarkoittaa käytännössä? Ratkaisuna ei ole esimerkiksi turvepeltojen viljelyn kieltäminen, vaan parempien viljelymenetelmien ja teknologian kehittäminen, joilla ympäristövaikutukset saadaan hallintaan. Teknologian kehittäminen on myös nähtävä laajasti mukaan lukien geeniteknologia, johon on tähän saakka suhteuduttu joko pelonsekaisesti tai ideologisesti. Modernia jalostusteknologiaa tarvitaan kuitenkin niin tuottavuuden, ympäristön kuin ilmastonmuutokseen sopeutumisen haasteita ratkaistaessa.
Tulevaisuuden tekemiseen tarvitaan ennen kaikkea käsien multaan upottamista ja käytännön toimintaa! Näin rakennetaan yhteistä, kestävämpää tulevaisuutta.
Timo Tanskanen
Maaseutu ja energia -yksikön päällikkö
Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen blogi 