Tarinoita luontokohtaamisista

Törmään työssäni eläinten ja ihmisten välisiin konflikteihin lähes viikoittain. Suomalaisten suhtautuminen luonnonsuojeluun on viime vuosikymmeninä muuttunut myönteisemmäksi. Samalla olemme kuitenkin vieraantuneet luonnosta. Yksittäisten ihmisten ja eläinten väliset konfliktit lisääntyvät. Erityisesti alkukesällä, ihmisten siirryttyä mökeilleen, alkaa puhelin soida ja moninaisia ongelmia joutuu ratkomaan. Vuosien saatossa on vastaan tullut hauskojakin tapauksia, joista joitakin tässä teille kerron.

Kadonneiden golfpallojen arvoitus

Vajaa vuosikymmen sitten sain puhelinsoiton erään golfkerhon toiminnanjohtajalta. Hän kertoi huolestuneena, että heiltä häviää vuosittain tuhansia golfpalloja. Olivat aluksi epäilleet pallojen jäävän pelin tuoksinassa golfbägeihin tai taskuihin, mutta olivat nyt todennäköisesti löytäneet syyllisen.

Sovimme, että menen paikan päälle selvittämään kadonneiden pallojen arvoitusta. Sovittuna päivänä sonnustauduin maastoasuun ja nappasin mukaani kiikarit. Golfkentällä piilouduimme harjoituslyöntikentän laidalle metsikköön toiminnanjohtajan kanssa ja jäimme seuraamaan, mitä kentälle jääville golfpalloille tapahtuu.

Kauan meidän ei tarvinnut tilannetta tarkkailla, kun kentälle laskeutui yönmusta korppi ympärilleen tähyillen. Kun lintu oli todennut tilanteen turvalliseksi, nappasi se kentältä golfpallon ja lensi tiehensä. Tiesin entuudestaan varislintujen kuljettavan mitä eriskummallisimpia asioita, mutta korppien mieltymyksestä golfpalloihin en ollut aiemmin kuullut.

Päivän mittaan näimme useiden korppien käyvän pallovarkaissa. Kadonneiden golfpallojen arvoitus oli osittain ratkennut. Miksi ja minne korpit palloja veivät, tämä vaati vielä selvitystä.

Golfpallo värinsä ja muotonsa puolesta muistuttaa linnunmunaa ja saattaa näin houkutella korppeja. Päätimme kokeilla, onko pallon värillä vaikutusta. Golfkerho tilasi harjoituskentän käyttöön punaisia ja vaaleanpunaisia palloja. Muutaman päivän testitulosten perusteella todettiin myös punaisten ja vaaleanpunaisten pallojen houkuttelevan korppeja yhä pallovarkaisiin.

Taustojen tutkiminen paljasti, että alueella on erittäin runsas ja tiheä korppikanta, jolle löytyi myös hyvä selitys: golfkentän lähellä toimi suuri teurastamo. Teurastamon teurasjätteiden käsittelyä parannettiin, minkä seurauksena alueen korpit vähenivät. Golfkentän pallot alettiin korjata harjoituskentältä nopeasti lyöntivuorojen jälkeen ja näin kadonneiden pallojen ongelma saatiin ratkaistuksi – lukuun ottamatta sitä, minne korpit pallot loppujen lopuksi kuljettivat.

Tämä seikka jäi useaksi vuodeksi selvittämättä. Muutamaa vuotta myöhemmin sain puhelinsoitin, jossa soittaja kertoi löytäneensä eräästä saaresta sadoittain vanhoja golfpalloja. Korpit olivat kuljettaneet pallot yöpymispaikkanaan pitämäänsä saareen. Kadonneiden golfpallojen arvoitus oli nyt lopullisesti ratkennut ja selvitetty.

Palokärki saa kyydin

Tikkalinnut aiheuttavat silloin tällöin vahinkoa hakkaamalla talojen hirsi- tai lautaseiniä tai puhelinpylväitä. Sain eräänä päivänä puhelinsoiton harmistuneelta kansalaiselta. Hän kertoi asuvansa vanhalla puurakenteisella koululla ja oli käyttänyt runsaasti aikaa ja rahaa koulun kunnostamiseen.

Palokärki oli nyt kuitenkin innostunut hakkaamaan vasta maalattua ulkovuorilaudoitusta ja aiheuttanut näin vahinkoa. Arvelin palokärjen etsivän rakennuksesta ruokaa ja mietimme koulun omistajan kanssa ratkaisukeinoja.

Asian ollessa vielä pohdintavaiheessa asiakas ilmoitti, että palokärkeä ei ole enää näkynyt ja ongelma näyttää ratkenneen itsestään. Sovimme samalla, että asiakas laittaa vireille avustushakemuksen, sillä palokärjen aiheuttamista vahingoista on mahdollisuus saada valtiolta avustusta. Avustushakemus saapui ja hakijalle myönnettiin avustus vahinkojen korjaamiseksi.

Palokärjestä ei kuulunut tai näkynyt vuoteen yhtikäs mitään, kunnes seuraavana syksynä sama koulunomistaja soitti ja kertoi palokärjen palanneen tekemään tuhojaan. Nyt ei ollut aikaa pidempään pohdiskeluun ja otinkin yhteyttä vanhaan tuttuun, joka on rengastanut tuhansittain eri tikkalintuja.

Tilannetta pohdittuamme päätimme pyydystää tikan ja siirtää se alueelle, jossa ei lähimailla ole sopivia puurakennuksia. Taitava rengastaja sai palokärjen verkkoonsa, palokärki värirenkaat jalkaansa ja lopulta valtion kyydin itärajalla olevaan ikimetsään. Vanhan koulun vuorilaudoitus on sittemmin säilynyt koskematta ja toivon, että palokärkikin on tyytyväisempi saadessaan hakata ikimetsän haapoja ja honkia vuorilautojen sijaan.

Käpytikka ja seinäkello

Kuten jo aiemmin mainitsin tikkalinnut aiheuttavat rakennuksille vahinkoa hakkaamalla hirsiseiniä ja vuorilaudoitusta. Tikat hakkaavat puuta joko rakentaessaan pesäkoloa, etsiessään ruokaa tai ilmoittaessaan rummuttamalla reviirin rajoja.

Eräänä alkukesän päivänä soi puhelin ja soittaja kertoi heidän kesämökillään olevan tikan, joka käy säännöllisesti hakkaamassa hirsiseinää. Uudehkon mökin seinään oli jo syntynyt muutamia pieniä koloja. Lupasin käydä katsomassa tilannetta sammalla jo pohtien tikan käyttäytymisen syytä.

Arvelin uudessa mökissä olevan jonkin kuoriaislajin tai sen toukkia, jotka houkuttavat tikan paikalle. Mökillä sain lämpimän vastaanoton tuoreiden kanelipullien ja kahvin kera. Juttelimme mökin omistajapariskunnan kanssa ja kerroin aikaisemmista kokemuksistani tikkojen parissa. Kahvittelu- ja tarinatuokion jälkeen aloimme isännän kanssa tutkimaan mökin rakenteita ja etsimään syytä tikan käytökselle.

Ullakolta löytyi muutama tukkimiehentäi, mikä on melko normaali näky uusissa puu- ja hirsirakennuksissa. En uskonut tämän lajin vähäisenä määrin esiintyessään aiheuttavan tikan kiinnostusta. Minua ihmetytti tikan hakkaamien jälkien sijainti pienehköllä alueelle ulkoseinässä. Tutkimme seinää ja kuunnellessani mahdollisten kuoriaisten toukkien ääniä hirsirakenteesta kuulin seinäkellon raksutuksen ja tiesin, että tämä ongelma on ratkaistu.

Kerroin mökin omistajapariskunnalle teoriani siitä, että mökin sisäseinällä olevan vanhan seinäkellon raksutus voi kuulostaa tikan korvissa jonkin toukan ruokailuääneltä ja saa nälkäisen tikan tutkimaan hirsiseinää tarkemmin. Huomasin isäntäväen hieman epäilevän teoriaani mutta he suostuivat seuraavaan kokeeseen.

Siirsimme seinäkellon paikkaa toisaalle ulkoseinässä ja pyysin sitten isäntäväkeä seuraamaan tikan käyttäytymistä. Muutaman päivän kulutta mökin emäntä soitti ja kertoi, että tikka oli siirtynyt hakkaamaan ulkoseinää juuri siitä kohtaa mihin seinäkello oli siirretty. Isäntä oli jo todennut tämän mysteerin näin ratkenneen ja ratkaissut koko ongelman siirtämällä kellon kohtaan, josta äänen ei pitäisi siirtyä tikan korviin. Näin olikin tapahtunut ja tikka oli jättänyt ainakin toistaiseksi mökin rauhaan. Myhäilin loppupäivän tyytyväisenä siitä, että tämä tapaus sai onnellisen lopun.

Tarinoilla oli onnellinen loppu mutta mikä näiden tarinoiden opetus voisi olla? Ehkäpä se, että asioita kannattaa selvittää: pyrkiä löytämään tapahtumille selitys ja syy, ja tarttua vasta sitten varsinaiseen ongelmaan. Ikävä kyllä meillä ihmisillä tuntuu usein olevan luonnon tai eläinten aiheuttamien ongelmien kanssa aika vähän ymmärrystä tai haluaa löytää luonnon (ja ehkäpä lopulta myös ihmisten) kannalta paras ratkaisu.

(Jutun kuvitukset: Ilkka Elo, kuvat tehty Craiyon-tekoälyohjelmalla)

Mika Pirinen
lajivahinkokoordinaattori