Työtä vuorotta verkostossa

Tapion kuvaOlen osallistunut syksyn aikana KEHA:n järjestämään valmennukseen, jossa tavoitteena on kehittää taitoja verkostotyössä. Valmennuksen vetäjänä toimii KTT Timo Järvensivu. Hänellä on yli kymmenen vuoden tausta verkostotyön ja verkostojohtamisen tutkimuksessa, kehittämisessä ja koulutuksessa.

Valmennuksessa on mukana asiantuntijoita ELY-keskuksista eri vastuualueilta. Kurssin aikana käydyissä työpajoissa on huomannut, että verkostotyön merkitys kasvaa koko ajan. Asioita valmistellaan ja palveluja tuotetaan monen organisaation yhteistyönä, olipa substanssialue mikä tahansa. Verkostoja, työryhmiä ja yhteistyöhankkeita riittää.

Verkostot ovatkin mahdollisuus; monipuoliset osaamiset, organisaatiokulttuurit ja ammatilliset taustat voivat helpottaa monimutkaisten haasteiden ratkomista. Samalla nuo edellä mainitut asiat voivat olla myös sudenkuoppia yhteistyön tiellä.

Verkostotyölle on olemassa peruskivet, joiden varaan verkoston toiminnan voi rakentaa. Verkoston jäsenien tulisi tuntea toistensa tavoitteet ja osaaminen niin, että he voivat luottaa toistensa haluun tehdä yhteistyötä. Luottamuksen kautta verkosto voi luovuttaa ja hyödyntää toistensa tietoja ja ideoita yhteisten haasteiden ratkaisemiseksi.

Käytännössä verkostoituminen voi kuitenkin tuntua hankalalta. Valmennuksessakin on noussut esille, että on eri asia tietää tuntemisen, luottamuksen ja sitoutumisen tärkeys, kuin käytännössä toteuttaa niitä verkostotyön arjessa.

Haasteista huolimatta verkoston toimintaa voi kehittää ja siihen on olemassa erilaisia malleja sekä teoriapohjaa. Valmennuksen suola onkin, kun saa kuulla erilaisista teorioista ja sitten miettii miten tätä käytännössä soveltaisi omassa verkostotyössä. Osa valmennuksen antia ovat myös uudet työkalut verkoston kokousten ja yhteydenpidon organisoinnissa. Olemme tutustuneet sähköiseen työkaluun nimeltä Zoom. Se tarjoaa videokokousympäristön, jossa verkoston voi jakaa esimerkiksi pienempiin työryhmiin pohtimaan asioita tietyksi ajaksi ja sitten koota taas takaisin yhteen. Ympäristössä on myös monia muita verkostokokouksen sähköiseen organisointiin sopivia ominaisuuksia.

Teorioista ja sähköisistä työkaluista huolimatta, verkosto on aina henkilöiden välistä yhteistyötä. Verkoston kehittymiseksi tarvitaan tahtoa ja avoimuutta oppia uutta. Asiantuntijoiden valmentaminen verkosto- ja kehittämistyöhön on avainasemassa. Hyvä koulutus ja yhteinen pohdinta avartavat ihmisten ajattelua ja asennetta verkostotyötä kohtaan. Hyvin johdettuna koulutus on inspiroivaa ja energisoivaa, kun siihen myös itse heittäytyy avoimesti mukaan.

Tapio Kinnunen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s