Seudulliset elinkeinoyhtiöt uusien haasteiden edessä

tahvanainen.pekkaKiteen kaupunki hakee parasta aikaa elinkeinopäällikköä. Hakuilmoituksen mukaan tämä  11 000 asukkaan Keski-Karjalan keskus hakee henkilöä, joka markkinoisi Kiteen aluetta, tiloja ja muita resursseja kontaktoimalla sijoittajia, yrityksiä tai yritystoiminnan käynnistämisestä kiinnostuneita. Tehtävänä on hankkia sekä kansallisin että kansainvälisin yhteyksin Kiteelle sijoittuvia yrityksiä. Tehtävä on uusi ja sijoittuu organisaatiossa suoraan kaupunginjohtajan alaisuuteen. Valittavalta henkilöltä odotetaan laajaa elinkeinoelämän ja tuotannollisen yrityskentän tuntemusta sekä verkostoitumistaitoja.

Keski-Karjalan kehitysyhtiö Keti Oy on Kiteen, Rääkkylän ja Tohmajärven omistama elinkeinoyhtiö. Ketin verkkosivujen mukaan yhtiöllä on kolme päätehtävää: Yritysneuvonta, elinkeinojen ja yritysten toimintaympäristön kehittäminen sekä seudun markkinointi. Toimintaa ohjaa kuntien yhdessä laatima ja hyväksymä seudullinen elinkeinostrategia.

Kokonaisuutena tämä osoittaa vahvaa halua panostaa elinkeinotyöhön niin kunta- kuin seututasolla. Samalla nousee esiin kysymys siitä mikä on keskinäinen työnjako seudullisen elinkeinoyhtiön ja yksittäisen jäsenkunnan elinkeinotyön välillä.

Kitee ei ole tässä asiassa ainoa lajissaan. Monet kunnat ovat jo rekrytoineet tai rekrytoimassa elinvoimajohtajia tai vastaavilla hieman eri nimikkeillä olevia viranhaltijoita suoraan kunnan palvelukseen. Isot kaupungit kuten Oulu, Jyväskylä, Mikkeli jne. ovat irtautumassa elinkeinoyhtiöistä ja ottavat elinkeino/-voima-asiat omaan hoitoonsa. Meidänkin maakunnassa elinvoimajohtaja tai vastaava löytyy ainakin jo Joensuun, Lieksan, Kontiolahden ja Liperin kuntien palveluksesta. Lisäksi moni muukin kunta harkitsee vastaavan henkilön rekrytointia suoraan kunnan palvelukseen.

Miksi näin tapahtuu, vaikka kunnat ovat edelleen mukana seudullisissa elinkeinoyhtiöissä osakasomistajina? Lisäksi tiedossa on, että monen seutuyhtiön liitokset natisevat. Kunnat ovat jäämässä niistä pois tai ainakin haluavat tarkastella maksuosuuksiaan. Tämä kehityskulku ei koske ainoastaan Pohjois-Karjalaa vaan ilmiö on valtakunnallinen. Ovatko omistajakunnat tyytymättömiä omistamansa yhtiön toimintaan? Ovatko seutuyhtiöt alkaneet elämään omaa elämäänsä vai puuttuuko kunnilta keinot ohjata yhtiöitä haluamaansa suuntaan? Vai onko taustalla hankaluudet kuntien välisessä yhteistyössä? Koetaanko, että asioita on helpompi ja tehokkaampaa viedä eteenpäin keskittymällä vain oman kunnan asioihin ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin?

Mikäli elinkeinoasiat siirtyvät takaisin yksittäisten kuntien vastuulle niin mikä on seudullisten elinkeinoyhtiöiden rooli jatkossa tässä toimintamallissa?

Oma työurani alkuvaiheessa 1980-luvun alussa työskentelin yksittäisen kunnan maatalouselinkeinoasiamiehen tehtävissä. Tämän nyt jo kuntakartalta kadonneen Pyhäselän kunnan  palveluksessa meitä oli peräti kaksi elinkeinoasioita hoitavaa virkamiestä. Meillä oli hirveää kiire ja paljon tekemistä, tuloksista ei nyt ole paljoa kerrottavaa. Sittemmin 1990-luvulla kunnat luopuivat omista elinkeinoasiamiehistään ja elinkeinoasioita koottiin seutukunnallisesti kuntiin ja myöhemmin yhtiöitettyihin seutuyhtiöihin. Tällöin syntyivät Josek, Pikes ja Keti. Näistä viime mainitun alkuvaiheissa oli ilo olla myös mukana. Keski-Karjalan vahva keskinäinen kuntayhteistyö synnytti paljon hyvää ja seutukunnallinen elinkeinoyhtiö on niistä yhtenä hyvänä esimerkkinä.

Nyt näyttää siltä, että tämä kehitysvaihe on tulossa tiensä päähän. Kunnallinen elinkeinoasioiden hoito hakee uutta potkua ja toimintamallia.

Monien muiden asioiden hoidossa kuntien välinen yhteistyö näyttää olevan tulevaisuuden toimintatapa. Sote-palvelut, palo- ja pelastustoimi, kirjastot, kansalaisopisto jne. ovat esimerkkeinä hyvästä ja asiakkaita palvelevasta sekä toimivasta yhteistyöstä kuntien välillä.

Elinkeinoasioissa kehitys näyttää ainakin osittain kulkevan päinvastaiseen suuntaan.

Maakunnallisen yritys- ja hankerahoituksen näkökulmasta seutuyhtiöt ovat olleet hyviä ja toimivia yhteistyökumppaneita. Myös yrityksiltä on saatu hyvää palautetta seutuyhtiöiden yritysneuvojien toiminnasta.

Toisaalta on syytä tiedostaa se, ettei asioiden keskittäminen ole ainoa oikea tapa hakea uutta ja tehokkaampaa toimintatapaa. Toimitaanpa niin tai näin niin tärkeää on toimijoiden sitoutuminen tehtäväänsä.

Maaseutuasiat tuovat oman mausteensa tähän soppaan. Varsinkin pienemmissä kunnissa päätyönään maataloustukiasioita hoitava maaseutusihteeri on ollut keskeinen voimavara monessakin asiassa, mutta erityisesti maaseudun ja kylien kehittämisessä. Parhaillaan on selvittelyn alla, kuinka tämä kehittämispanos turvataan jatkossa maaseutusihteerien siirtyessä maakuntauudistuksen myötä perustettavien maakuntien maaseutuhallinnon palvelukseen.

SOTE- ja maakuntauudistuksen myötä kunnan päätehtävä on entistä selkeämmin elinvoiman ylläpito ja kehittäminen. Tätä taustaa vasten tuo yllä kuvattu kehitys on ymmärrettävää. Kunnat voivat ja haluavat keskittyä enemmän elinvoima-asioihin ja sen tärkeänä osana yrityselämän edellytysten kehittämiseen.

Viime aikoina lähinnä Joensuun toimesta on herätelty keskustelua maakunnan ja erityisesti Joensuun korkeasta työttömyydestä. Olemme näissä tilastoissa valitettavasti maan kärkitasoa. Onpa elinkeinoasioiden hallintomalli mikä tahansa, yhteistyön eri organisaatioiden ja niissä toimivien ihmisten välillä on pelattava. Työttömyyden vähentämiseksi on paljon tehtävää ja tehtävissä. Siihen tarvitaan kaikkien organisaatioiden panostusta sekä saumatonta ja tuloksekasta yhteistyötä.

Pekka Tahvanainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s