Mitä äiti sanoisi

asikainen_eijaKun tulimme Joensuuhun opiskelemaan vuonna 1984, ei meillä ollut puhelinta. Viittaan siis puhelimeen, joka yhdistettiin johdolla puhelinverkkoon ja jolla voi… soittaa puheluita. Olimme kovin kiireisiä uuden elämän edessä. Muutamia viikkoja ja ehkä kuukausikin vierähti että meille ei tullut mieleen ottaa asiaksi lähteä kolikoilla toimivaan puhelinkoppiin tai teletoimistoon soittamaan, tai kirjoittaa kotiin.

Äidiltä tuli ensin kortti, jossa hän kyseli kuulumisia. Pian tuli toinenkin kortti, jossa hän käski heti soittamaan kotiin.

Mitä äiti halusi tietää ja mistä äidin kanssa puhuttiin? Häntä kiinnosti lasten hyvinvointi ja toimeentulo. Hän kertoi omasta ja läheisten hyvinvoinnista, keskustelimme parannuksista omaan elinympäristöömme ja juoruilimme naapureista, työtovereista ja kylän kuulumisista.

Tänä päivänä äiti saa kuulla kuulumiset reaaliajassa, kuvien kanssa. Puhumme ja kirjoitamme kuitenkin samoista asioista. Vuorovaikutuksen välineet ja tavat ovat muuttuneet, mutta aiheet ovat pysyneet samana.

Näin taitaa olla myös muiden arkisten asioiden ja tekemisen tapojen kohdalla: meillä on käytössä uusia sähköisiä välineitä ja palveluita, mutta se mitä teemme, on sisällöltään pitkälti samaa mitä olemme tehneet kuka vuosia, kuka vuosikymmeniä.

Sähköisten välineiden ja palveluiden kentällä tapahtuukin paljon.

Väestörekisterikeskuksen, valtiovarainministeriön ja Aalto yliopiston Media Factoryn yhdessä toteuttama Kaikki minusta -visualisointikilpailun voittaja julistettiin 11.2.2016. Kilpailun tavoitteena oli suunnitella kansalaisen omien rekisteritietojen visualisointi. Kilpailussa haettiin selkeää, kuvia hyödyntävää tapaa esittää henkilöön liittyvää dataa.

Kilpailu oli osa valtiovarainministeriön kaikkia kansalaisia ja viranomaisia koskettavaa Kansallinen palveluarkkitehtuuri -ohjelmakokonaisuutta, jonka tavoitteena on koota yhteen kansalaisten ja yritysten sähköiset viranomaisasiointipalvelut. Ohjelman tavoitteena on myös parantaa tietojen yhteiskäyttöä ja tietojärjestelmien yhteen toimivuutta.

Tietojärjestelmien yhteen toimivuus herättää monissa hilpeyden sekaisia ärtymyksen tunteita, mutta jos Virossa ja Tanskassa on onnistuttu, täytyy sen olla mahdollista meilläkin, Ratkaisujen Suomessa! Palvelun testiversio, jossa voi käydä katsomassa esimerkiksi omia tietoja, löytyy osoitteesta https://beta.suomi.fi/fi/.

ELY-keskuksissakin kehitetään sähköisiä palveluita ja otetaan uusia välineitä käyttöön vauhdikkaasti. Itse työskentelen hankkeessa, jossa valmistellaan hankintojen sähköistämistä. Sähköinen kilpailutusjärjestelmä otetaan käyttöön vaiheittain vuoden 2016 aikana. Tämä muuttaa hankinnan toimintatapoja ELY-keskuksissa ja se vaikuttaa myös palveluntarjoajiin. Yrityspalveluita on tarjottu sähköisesti jo muutaman vuoden ajan. Näistä palveluista julkaistaan kesällä 2016 kehitysversio, joka on toinen puoli edellä mainitun Kansallinen palveluarkkitehtuuri -ohjelman tuottamaa kokonaisuutta.

Sähköiset välineet ja palvelut muuttavat tekemisen tapoja ja rooleja eikä uusien välineiden ja palveluiden ottaminen käyttöön ole aivan tuskatonta. Aika moni meistä on päivitellyt sitä, että palvelut katoavat, siirtyvät verkkoon ja tulevat kasvottomiksi. Eivätkä ne toimi! Kuka neuvoo minua, kun en löydä pilvestä tarvitsemaani lomaketta tai en pääse osallistumaan kokoukseen, joka pidetään taivaskanavalla? Mikään ei tunnu etenevän ja aiemmin hallinnassa olevat asiatkin tuntuvat unohtuvan. Paniikki yllättää kiireessä ja kaventaa näkökentän.

Mitä äiti tähän sanoisi? Hän kehottaisi hengittämään pari kertaa syvään ja silmäilemään ympärille. Ympärillä on ihmisiä jotka painivat samojen pulmien kanssa. Yksi on oivaltanut yhden ratkaisun ja hallitsee joitakin taitoja, toinen muita. Toisinaan joukossa tyhmyys tiivistyy, mutta useammin on kuitenkin niin, että parvessa tieto ja osaaminen kasvavat. Moni pattitilanne tulee ratkaistuksi sillä, että joku pysähtyy hetkeksi vierelle ja ongelman äärelle.

Oletko sinä koskaan kokenut sitä ihmettä, että löydät itse ongelmaasi ratkaisun samalla hetkellä, kun työtoverisi astuu työpöytäsi viereen ja sanoo taikasanat: Niin, mikä sen ongelma olikaan?

Eija Asikainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s