TÄHTÄIMESSÄ UUSI ULJAS TE-TOIMISTO

Valtion ja aluehallinnon uudistukset vyöryvät sellaisella vauhdilla, että monia jo heikottaa. ELY-keskusten rakenteellisen uudistamisen lisäksi merkittävä muutos on käynnissä työ- ja elinkeinotoimistoissamme (TE – toimistot). Muutokset alkoivat jo pari-kolme vuotta sitten ja uutta pukkaa.

Pari vuotta sitten työvoimatoimistoista synnytettiin työ- ja elinkeinotoimistot, ajatuksena välittää työvoimapalvelujen lisäksi alueen toimijoille TE-keskusten elinkeinopalveluja erityisesti alkaville yrityksille. Samalla toimistojen hallinnointi siirtyi ministeriöstä TE-keskuksille. Nyt ELY-keskusaikana valmistaudutaan vielä merkittävämpään uudistamiseen.

TE-toimistojen tehtävät painottuvat jatkossa entistä enemmän ns. työnantajapalveluihin, osaavan työvoiman saatavuuden varmistamiseen. Asiakkaat jaotellaan erilaisiin segmentteihin, jotta heille voidaan kohdistaa räätälöidympiä palvelukokonaisuuksia. Lisäksi otetaan käyttöön entistä vahvemmin sähköiset palvelukanavat sekä kuvapuhelinyhteydet asiakkaiden saavuttamiseksi. Ilman muuta tarjolla on myös henkilökohtainen palvelu toimistoissa, mutta vain silloin kun se on tarpeellista.

Uudistuksia perustellaan paitsi palvelutason parantumisena, myös tuottavuussyistä. On kyettävä tarjoamaan parempaa palvelua vähemmin resurssein. Siksi koko toimistojen verkkoa uudistetaan myös rakenteellisesti. TE-toimistojen lukumäärää ja sijaintia tullaan arvioimaan.

Suomessa on yhteensä 74 TE-toimistoa ja niillä lukuisa määrä eri toimipaikkoja, yhteensä 186 toimipaikkaa. Pohjois-Karjalassa toimipaikkoja on peräti 18 kpl (3 TE-toimiston alla), yksi tiheimmistä koko Suomessa verrattuna asiakaskuntaan (työvoiman määrä, työnantajien määrä). Esimerkiksi meitä noin kolme kertaa asiakasmäärältään suurempi alue Varsinais-Suomi selviää 11 toimipaikalla. Lisäksi meillä on runsaasti todella pieniä 2-3 henkilön toimipaikkoja. Niiden osalta ongelmallista on sijaisuusjärjestelyt sekä virkailijoiden turvallisuuden varmistaminen.

Tämän vuoden aikana jokaisen maakunnan osalta ELY-keskukset suunnittelevat TE-toimistojen verkoston rakenteen, toimistojen ja toimipaikkojen määrän sekä sijainnin. Pohjois-Karjalassa työryhmä selvittää palvelujen tarvetta nyt ja tulevina vuosina sekä huomioi alueen erityispiirteet kuten mm. pitkät välimatkat sekä tietoliikenneyhteydet verkossa toimimisen mahdollistamiseksi. Lisäksi selvitetään kuntien halukkuutta perustaa ns. yhteispalvelupisteitä, joissa asiakkaita neuvotaan palvelujen hakemisessa ja joissa ainakin alkuvaiheessa osa virkailijoista voi työskennellä.

Tavoitteena on ylläpitää mahdollisimman tehokas ja laadukas palveluverkosto lähellä asiakasta. Haasteellinen tehtävä edellyttää tiivistä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa, jotta väljästi asutuilla alueilla saadaan ylläpidettyä tarvittavia palveluja asukkaille ja työnantajille.

Ritva Saarelainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s